Huo­li­pu­he eri­tyi­ses­ti las­ten ja nuor­ten us­kon säi­ly­mi­ses­tä on li­sään­ty­nyt ko­ro­na-ajan myö­tä. Tä­hän liit­tyy muun mu­as­sa se, et­tä seu­ra­ti­lai­suuk­sien ol­les­sa kes­key­tet­ty­nä las­ten ja nuor­ten ha­luk­kuus py­säh­tyä etä­seu­ro­jen kuu­loon on ko­et­tu mo­nis­sa per­heis­sä lai­me­ak­si. Sa­mal­la yh­teys toi­siin us­ko­vai­siin on saat­ta­nut jää­dä vä­häi­sek­si, ei­kä ko­ke­mus seu­ra­kun­ta­yh­tey­des­tä ole voi­nut to­teu­tua en­ti­sel­lä ta­val­la.

SRK:n las­ten­viik­ko käyn­nis­tyy sun­nun­tai­na. Vii­kon ajan ovat eri­tyi­ses­ti esil­lä lap­sil­le suun­na­tut kir­jat, leh­ti ja ää­nit­teet. Li­säk­si vii­kon al­ka­jai­sik­si jul­kis­te­taan las­ten lau­lu­ää­nit­tee­seen liit­ty­vä nuot­ti­vih­ko. Kaik­ki SRK:n tuot­ta­ma las­ten­kir­jal­li­suus ja lap­sil­le suun­na­tut mu­siik­ki­ää­nit­teet täh­tää­vät lap­sen us­kon hoi­ta­mi­seen ja ko­din kris­til­li­sen kas­va­tus­työn tu­ke­mi­seen. Sama tar­koi­tus on Las­ten pol­ku -leh­del­lä.

Las­ten ja nuor­ten us­koa tu­ke­vil­la rau­ha­nyh­dis­tys­ten ja SRK:n pal­ve­luil­la ja ta­pah­tu­mil­la on tar­koi­tus ni­me­no­maan tu­kea ko­din kas­va­tus­työ­tä, ei kor­va­ta sitä. Tär­kein ja pe­rus­ta­van­laa­tui­sin työ teh­dään ko­to­na. Van­hem­pien esi­merk­ki ker­too lap­sil­le enem­män kuin seu­rois­sa kuul­tu to­te­a­mus, et­tä us­ko on elä­mäm­me tär­kein asia. Lap­sen kan­nal­ta on olen­nais­ta, tu­ke­vat­ko omat ha­vain­not tätä.

On­ko las­ten van­hem­mil­la ja muil­la lä­hei­sil­lä ai­kaa hoi­taa Jee­suk­sen an­ta­maa teh­tä­vää eli ruok­kia Ju­ma­lan las­ten jou­kon pie­nim­piä? Eh­tii­kö ai­kui­nen toi­si­naan ot­taa lap­sen vie­rel­leen ja lu­kea yh­des­sä us­koa tu­ke­via kir­jo­ja tai las­ten­leh­teä? Muun­lai­sia vi­rik­kei­tä lap­si saa kyl­lä ym­pä­ril­tään, mut­ta mi­ten on sie­lua hoi­ta­van si­säl­lön lai­ta?

On työn ai­ka, myös las­ten ja nuor­ten koh­dal­la. Työn te­ke­mi­nen huol­ten al­la voi tun­tua toi­vot­to­mal­ta ja pää­mää­rä mah­dot­to­mal­ta. Näin kävi tie­dus­te­li­joil­le, jot­ka Moo­ses lä­het­ti va­koi­le­maan Ju­ma­lan heil­le lu­paa­maa maa­ta. ”Me kaa­dum­me tais­te­lus­sa, ja nai­sem­me ja lap­sem­me jou­tu­vat vi­hol­li­sen saa­liik­si!” va­lit­ti­vat la­maan­tu­neet tie­dus­te­li­jat (4. Moos. 15:3). Ka­leb-ni­mi­nen mies ei me­net­tä­nyt toi­vo­aan: ”Mei­dän kans­sam­me on Her­ra. Äl­kää siis pe­lät­kö hei­tä!”

Ka­le­bin roh­kai­se­va puhe oli Ju­ma­lan mie­leen: ”Hän on ai­na us­kol­li­ses­ti seu­ran­nut mi­nua. Sik­si minä vien hä­net sii­hen maa­han, jos­sa hän kävi, ja hä­nen jäl­ke­läi­sen­sä saa­vat ot­taa sen omak­seen.” (4. Moos. 15:24.) Py­sy­tään lu­ji­na, jak­se­taan teh­dä työ­tä ja toi­voa, vaik­ka kas­vu ei oli­si­kaan heti näh­tä­vis­sä.