Ju­ma­lan sana an­taa esi­val­lal­le eri­tyi­sen ar­von. Apos­to­li Paa­va­li kut­suu esi­val­taa Ju­ma­lan pal­ve­li­jak­si (Room. 13:4). Paa­va­li ei tee eroa sil­lä, on­ko tuo esi­val­ta hä­nen mie­len­sä mu­kai­nen vai ei. Mer­kil­le pan­ta­vaa on, et­tä Paa­va­li kun­ni­oit­taa sa­maa esi­val­taa, joka ai­heut­ti hä­nen elä­mäl­leen vai­keuk­sia, van­git­si hä­net ja lo­pul­ta myös te­loit­ti hä­net.

Esi­val­lan ar­voa ei vält­tä­mät­tä ajat­te­le tai huo­maa asu­es­saan de­mok­raat­ti­ses­sa ja si­säi­ses­ti tur­val­li­ses­sa yh­teis­kun­nas­sa. Uu­ti­sis­ta tie­däm­me, et­tä kan­sa­kun­tien si­säi­nen jär­jes­tys ja rau­ha ei­vät ole it­ses­tään sel­vyyk­siä. Koh­taam­me uu­ti­sia ja­kau­tu­neis­ta kan­sa­kun­nis­ta, val­ta­tais­te­luis­ta tai si­säl­lis­so­dis­ta.

Kaut­ta ai­ko­jen eri­lai­set yh­teis­kun­ta­jär­jes­tel­mät ovat vaih­del­leet. Kan­so­ja on joh­det­tu niin yk­sin­val­tais­ten ku­nin­kai­den kuin hei­mo- tai klaa­ni­jär­jes­tel­mien­kin kaut­ta. Myös tänä päi­vä­nä maa­il­mas­ta löy­tyy mai­ta, joi­ta joh­de­taan yk­sin­val­tai­ses­ti tai pie­nen elii­tin voi­min. Ih­mi­set ovat pyr­ki­neet ke­hit­tä­mään val­lan­käy­tön mal­le­ja, jot­ka ta­kai­si­vat koko kan­san mah­dol­li­suu­det pää­tök­sen­te­koon. De­mok­raat­ti­set jär­jes­tel­mät ovat täs­tä esi­merk­ki.

Kai­kis­sa val­ta­jär­jes­tel­mis­sä on puut­teen­sa. Val­taan liit­tyy hel­pos­ti sen hy­väk­si­käyt­töä ja kor­rup­ti­o­ta. Tä­män ei tule kui­ten­kaan joh­taa ka­pi­noin­tiin tai esi­val­lan hal­vek­su­mi­seen kris­ti­tyn elä­mäs­sä, ku­ten Paa­va­lin esi­merk­ki opet­taa. Kris­ti­tyn tu­lee pyr­kiä omal­ta osal­taan kun­ni­oit­ta­maan ja tu­ke­maan esi­val­lan toi­min­taa, ”ei vain ran­gais­tuk­sen pe­los­ta vaan myös oman­tun­non vaa­ti­muk­ses­ta” (Room. 13:5). On tär­ke­äm­pää ru­koil­la esi­val­lan puo­les­ta, kuin ra­paut­taa sen kun­ni­oi­tus­ta tai toi­min­ta­mah­dol­li­suuk­sia. Ai­no­as­taan syn­tiä ei tule teh­dä, edes esi­val­lan käs­kys­tä.

Jee­sus muis­tut­ti ope­tus­lap­si­aan ajal­lis­ten val­ta­kun­tien ja Ju­ma­lan val­ta­kun­nan suh­teis­ta. Hän ke­hot­ti an­ta­maan kei­sa­ril­le sen, mikä kei­sa­ril­le kuu­luu ja Ju­ma­lal­le sen, mikä Ju­ma­lal­le kuu­luu (Mark. 12:17). Us­ko­vai­nen elää kah­den val­ta­kun­nan kan­sa­lai­se­na. Ra­ken­ta­es­saan ajal­lis­ta maa­taan, hän odot­taa kui­ten­kin pa­rem­paa, tai­vaal­lis­ta isän­maa­ta ku­ten en­ti­set­kin py­hät (Hepr. 11:16).