JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Pääkirjoitukset

Ihmisen osa on nöyrtyä parannukseen

Siionin Lähetyslehti
Pääkirjoitukset
11.10.2017 6.59

Juttua muokattu:

1.1. 11:20
2020010111201120171011065900

Osa ih­mi­sis­tä on luon­to­jaan hy­vä­sy­dä­mi­siä: va­loi­sia, hie­no­tun­tei­sia ja aut­ta­vai­sia. Hy­vät omi­nai­suu­det ovat tar­peen työ- ja yk­si­tyi­se­lä­mäs­sä. Ny­ky­ään jopa kou­lu­tus­ten avul­la har­joi­tel­laan tai­to­ja, joi­den avul­la elä­mä su­jui­si ja voi­mat riit­täi­si­vät.

On vai­kea kä­sit­tää, et­tä se, mitä mo­nes­ti pi­däm­me ar­vos­tet­ta­va­na, ei ole tär­kein­tä ian­kaik­ki­sen elä­män nä­kö­kul­mas­ta. Raa­ma­tus­sa ku­va­taan ih­mi­sen sy­dä­men ti­laa py­säh­dyt­tä­väs­ti voi­mak­kaan kie­li­ku­van avul­la: ”Minä otan tei­dän rin­nas­tan­ne ki­vi­sy­dä­men pois ja an­nan ti­lal­le elä­vän sy­dä­men” (Hes. 36:26–27). Ki­vi­nen sy­dän – läm­min­hen­ki­sel­lä, par­haan­sa yrit­tä­väl­lä ih­mi­sel­lä? Raa­ma­tun mu­kaan vain Ju­ma­la voi an­taa elä­vän sy­dä­men. Toi­mi­ja­na, elä­män suun­nan muut­ta­ja­na, ei ole ih­mi­nen, vaan pe­las­tus on Ju­ma­lan lah­ja (Ef. 2:8–9). Se ei pe­rus­tu saa­vu­tuk­siin, jois­ta ih­mi­nen voi­si ol­la it­seen­sä tyy­ty­väi­nen.

Jo­kai­nen on syn­ti­nen te­ko­ja, sa­no­ja ja aja­tuk­sia myö­ten. Syn­nit sär­ke­vät suh­teen Ju­ma­laan ja lä­him­mäi­siin. Suu­rin syn­ti on epä­us­ko: se et­tei us­ko Ju­ma­laan (Joh. 16:7–9). Jos ih­mi­nen on hy­län­nyt kas­teen lii­ton ei­kä elä Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­sa Py­hän Hen­gen hoi­dos­sa, sy­dän ko­vet­tuu ja epä­us­ko saa val­lan. Ju­ma­la ei ole kui­ten­kaan jät­tä­nyt ih­mi­siä sel­vi­ä­mään yk­sin syn­nis­tä ja syyl­li­syy­des­tä. Hän ha­lu­ai­si an­taa jo­kai­sel­le ian­kaik­ki­sen elä­män ja us­kon kaut­ta hy­vän elä­män. Hän lä­hes­tyy, kut­suu ja he­rät­tää oman­tun­non ja voi osoit­taa elä­män suun­nan vää­räk­si sekä hei­kol­le et­tä kaik­kein hy­vä­luon­toi­sim­mal­le.

Ih­mi­sen osuus on kuul­la kut­su ja nöyr­tyä pa­ran­nuk­seen. Vain hätä epä­us­kos­ta ja omis­ta syn­neis­tä saa ai­kaan Ju­ma­lan mie­len mu­kai­sen ka­tu­muk­sen. Hen­gel­li­nen pa­ran­nus ei ole muu­tos­ta elä­män­ta­vois­sa ei­kä si­tou­tu­mis­ta pää­tök­siin: ih­mi­nen ei pys­ty pa­ran­ta­maan it­se­ään Ju­ma­lal­le kel­paa­vak­si.

On löy­det­tä­vä Ju­ma­lan val­ta­kun­ta. Raa­ma­tun mu­kaan an­teek­si­an­ta­muk­sen teh­tä­vä ja val­ta on an­net­tu niil­le Jee­suk­sen seu­raa­jil­le, joil­le hän on an­ta­nut Py­hän Hen­gen (Joh. 20:21–23). Ka­tu­val­le saar­na­taan iloi­ten il­man mi­tään eh­to­ja kaik­ki an­teek­si. Kun ih­mi­nen us­koo evan­ke­liu­min ilo­sa­no­man, hän pa­laa kas­teen liit­toon ja Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan jä­se­nek­si.

Us­kon lah­jan saa­nut on yhä kes­ke­ne­räi­nen ja elä­mää opet­te­le­va. Pa­haan tai­pu­vai­se­na hän jou­tuu syn­tei­hin, mut­ta ha­lu­aa Py­hän Hen­gen ke­ho­tuk­ses­ta teh­dä pa­ran­nus­ta ja so­pia asi­at, jot­ka es­tä­vät us­kon va­pau­den. Evan­ke­liu­min voi­mas­ta hän voi elää us­kon mu­kais­ta elä­mää. Us­ko rau­hoit­taa sy­dä­men ja an­taa toi­von: ”Us­ko on toi­von to­del­li­suut­ta, sen nä­ke­mis­tä, mitä ei voi näh­dä” (Hepr. 11:1). Ih­mi­sen ei tar­vit­se elää Ju­ma­lan lain vaa­ti­mus­ten pai­na­ma­na. Se tuo ilon ja va­pau­den.

Kirs­ti Nurk­ka­la

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 11.10.2017

29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys