Eräs eri puo­lil­la maa­pal­loa asu­nut ja työs­ken­nel­lyt asi­an­tun­ti­ja to­te­si, et­tä eri kult­tuu­reis­sa asu­via ih­mi­siä, niin rik­kai­ta ja köy­hiä kuin op­pi­nei­ta ja op­pi­mat­to­mia, yh­dis­tää tar­ve tul­la ai­dos­ti koh­da­tuk­si. Se on eräs ih­mi­sen pe­rus­tar­peis­ta.

Ys­tä­vien ja lä­heis­ten, on­nel­lis­ten ja me­nes­ty­vien ih­mis­ten koh­taa­mi­nen on meil­le yleen­sä luon­tais­ta ja help­poa. Saa­tam­me ko­kea koh­taa­mi­sen miel­lyt­tä­väk­si, kos­ka ko­em­me saa­vam­me koh­taa­mi­ses­ta usein myös it­se jo­tain.

Sen si­jaan elä­mäs­sään suu­riin vai­keuk­siin jou­tu­nut­ta ih­mis­tä on mo­nes­ti vai­ke­am­pi koh­da­ta. Kyse ei ole usein­kaan sii­tä, et­tem­me­kö ha­lu­ai­si koh­da­ta hän­tä. Em­me vain tie­dä, mi­ten koh­taa­mi­sen tu­li­si ta­pah­tua tai mitä mei­dän tu­li­si sa­noa ja vält­te­lem­me sen vuok­si vai­keuk­siin jou­tu­nut­ta. Ai­dos­sa koh­taa­mi­ses­sa ei kui­ten­kaan ai­na tar­vi­ta sa­no­ja, sy­väl­li­siä ky­sy­myk­siä tai pa­neu­tu­mis­ta vai­kei­siin asi­oi­hin. Usein riit­tää yk­sin­ker­tai­nen, ai­dos­ti ar­vos­ta­va het­ki toi­sen ih­mi­sen lä­hel­lä.

Hyvä ja ai­to koh­taa­mi­nen on pyy­tee­tön­tä. Sen kes­ki­ös­sä on ih­mi­nen, ei hä­nen so­si­aa­li­nen ase­man­sa, ul­ko­nä­kön­sä tai edes hä­nen käy­tök­sen­sä. Koh­taa­mi­nen vaa­tii jos­kus myös vai­van­nä­köä ja uh­rau­tu­mis­ta il­man vas­ta­pal­ve­luo­do­tuk­sia.

Koh­taa­mi­seen tuo oman haas­teen­sa se, et­tä koh­taa­mis­ta kai­paa­va saat­taa jos­kus käyt­täy­tyä tor­ju­vas­ti. Vai­keuk­sien kes­kel­lä yk­sin jää­nyt, vä­sy­nyt ja ma­sen­tu­nut ih­mi­nen saat­taa muut­tua epä­so­si­aa­li­sek­si ja syr­jäy­tyä. Ke­hon kie­li voi vies­tiä ha­lus­ta ol­la yk­sin, vaik­ka si­sin kai­pai­si lä­hel­le ar­vos­ta­vaa ja ym­mär­tä­vää ih­mis­tä. Jos täl­lai­nen ih­mi­nen ei saa apua syr­jäy­ty­mi­seen­sä, koh­taa­mi­seen tar­vi­taan ää­ri­ti­lan­tees­sa am­ma­til­li­ses­ti asi­aa hoi­ta­va vi­ra­no­mai­nen.

Yh­tei­sö voi ol­la par­haim­mil­laan hoi­ta­va, kun yk­si­lö tar­pei­neen ja vai­keuk­si­neen tu­lee sii­nä huo­mi­oi­duk­si. On myös mah­dol­lis­ta, et­tä tii­viis­sä­kin yh­tei­sös­sä ta­lou­den, ter­vey­den, avi­o­lii­ton, per­heen tai työt­tö­myy­den va­ka­vaan krii­siin ajau­tu­nut ih­mi­nen jää yk­sin. Vai­keuk­sis­sa ole­van ih­mi­sen hätä saa­te­taan tie­dos­taa ja sii­tä eh­kä myös pu­hu­taan, mut­ta ke­nel­lä­kään ei ole roh­keut­ta koh­da­ta hän­tä.

Ke­sän suu­ris­sa seu­rois­sa ta­paam­me lu­kui­sia tut­ta­via, lä­hei­siä ja ys­tä­viä. Par­haim­mil­laan siel­lä to­teu­tuu myös ai­to­ja, to­del­li­sia koh­taa­mi­sia. On hy­vin ar­vo­kas­ta, jos joku yk­si­näi­nen, vai­keuk­sia koh­dan­nut lä­him­mäi­sem­me saa seu­ro­jen kes­kel­lä ko­kea tul­leen­sa ai­dos­ti koh­da­tuk­si.

Jos tie­däm­me jon­kun lä­him­mäi­sen kär­si­vän yk­si­näi­syy­des­tä, on mei­dän hyvä lä­hes­tyä hän­tä Kris­tuk­sen mie­lel­lä. Jee­sus an­toi omal­la toi­min­nal­laan usei­ta esi­merk­ke­jä koh­taa­mi­ses­ta. Eräs niis­tä on vää­rän elä­män­ta­pan­sa vuok­si syr­jäy­ty­neen syn­ti­sen nai­sen koh­taa­mi­nen Sy­ka­rin kai­vol­la (Joh. 4). Vaik­ka Jee­sus tie­si nai­sen elä­mäs­tä kai­ken, hä­nen kes­kus­te­lu­a­vauk­sen­sa oli ar­vos­ta­va ja roh­kai­se­va. Hän aset­tui nai­sen kans­sa sa­mal­le ta­sol­le.

Opet­ta­va koh­taa­mi­nen ta­pah­tui myös Gol­ga­tal­la. Jee­sus vas­ta­si ri­kol­li­sen ah­dis­tu­nee­seen hä­tä­huu­toon lu­paa­mal­la täl­le eh­doit­ta ar­vok­kaim­man lah­jan, min­kä epä­on­nis­tu­nut voi saa­da: ”Jo tä­nään olet mi­nun kans­sa­ni pa­ra­tii­sis­sa” (Luuk. 23:43).

Teks­ti on jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 11.6.2014.