Vanhoillislestadiolaisten perheiden ja erityisesti äitien jaksaminen on ollut jälleen esillä mediassa. Perheiden hyvinvointiin ja lasten oikeuksiin on syytä kiinnittää huomioita. Niistä on ajankohtaista puhua laajemminkin yhteiskunnassamme, kaikissa yhteisöissä ja ryhmissä.
Viime viikkoina vanhoillislestadiolaisuutta koskevassa keskustelussa asioita on nostettu esille erilaisten ääriesimerkkien ja voimakkaiden otsikoiden kautta. Yleistämällä ja saattamalla ihmisten vakaumus kielteiseen valoon kuormitetaan monia lapsia ja heidän vanhempiaan. Uutisjutut ja mielipidekirjoitukset herättävät kysymään, elämmekö oikeusvaltiossa, jossa jokaisella kansalaisella on täysi vapaus elää ja uskoa vakaumuksensa mukaisesti. Kun puhutaan yksittäisten ihmisten elämäntilanteista, sairauksista, väsymyksestä tai muusta elämää kuormittavasta tekijästä, keskustelun tulisi olla kunnioittavaa.
Nykyisen uskonnonvapauslain lähtökohtana on ajatus niin sanotusta positiivisesta uskonnonvapaudesta: Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua uskonnolliseen yhdyskuntaan. Jokaisella on myös vapaus olla kuulumatta mihinkään uskonnolliseen yhdistykseen ja toimintaan.
Myös lasten vastaanottamiseen liittyen jokaisella on vapaus valita henkilökohtaisen vakaumuksensa mukaisesti. Vastuu kasvavasta perheestä kuuluu molemmille vanhemmille. Vanhoillislestadiolaisille vanhemmille lasten vastaanottaminen on kysymys, johon vaikuttaa henkilökohtainen usko. Se on asiana herkkä. Sen perustana on ensimmäisen uskonkappaleen sisältö: Jokaisen ihmisen elämä on arvokas ja Jumalan antama lahja. Uskon näkökulmasta on kysymys luottamuksesta Jumalaan, elämän vastaanottamisesta lahjana sekä sen suojelemisesta ja varjelemisesta.
Ongelmia korostavan ja levottoman maailman keskellä toivoisi enemmän lapsiperheitä tukevaa ja tulevaisuudenuskoa luovaa uutisointia. Nykyajan monien haasteiden keskellä elävät lapsiperheet tarvitsevat kaiken tuen. Monet kansalaisjärjestöt ajavat aktiivisesti lapsiperheiden asioita. Niissä yleensä myös suhtaudutaan kunnioittavasti erilaisista taustoista tuleviin perheisiin ja keskitytään itse asiaan, lasten ja lapsiperheiden auttamiseen.
Kristillisyytemme perhe- ja diakoniatyö on syntynyt lapsiperheiden tarpeista. Sen tehtävänä on ennaltaehkäistä kuormittavien tilanteiden syntymistä sekä vahvistaa ja tukea kotien ja perheiden hyvinvointia. Paikallisten rauhanyhdistysten diakoniatoimikunnat koordinoivat perheille apua ja tukea. Ne myös järjestävät erilaisia kodin hyvinvointiin liittyviä keskustelutilaisuuksia. Työn käytännön toteuttamisessa on korostunut jokaisen henkilökohtainen vastuu lähimmäisestä.
Myös kristillisyyden lapsi- ja nuorisotyömuodot, leirityö sekä opistotyö ovat syntyneet lapsiperheiden tarpeista. Näitä eri työmuotoja on kehitetty ajan haasteiden muuttuessa. Kodit ja perheet tarvitsevat edelleen näidenkin työmuotojen tarjoaman avun ja tuen.
Julkaistu Päivämiehessä 17.9.2014.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys