In­ter­ne­tis­tä löy­tyy no­pe­as­ti tie­toa ajan­koh­tai­sis­ta ta­pah­tu­mis­ta ja asi­ois­ta eri­puo­lil­ta maa­il­maa. Liik­ku­mi­nen maas­ta toi­seen on li­sän­nyt myös kult­tuu­rien ja elä­män­ta­po­jen tun­te­mus­ta. Mo­ni­kult­tuu­ri­ses­sa maa­il­mas­sa kan­sain­vä­li­nen vuo­ro­vai­ku­tus ja tie­don­vä­li­tys yh­dis­tä­vät läh­tö­koh­dil­taan hy­vin­kin eri­lai­sia ih­mi­siä toi­siin­sa. Vie­ras kult­tuu­ri ja sii­hen liit­ty­vät ta­vat voi­vat he­rät­tää en­nak­ko­luu­lo­ja ja va­rauk­sel­li­suut­ta, mut­ta myös kiin­nos­tus­ta.

Eri­lai­seen kult­tuu­riin tu­tus­tu­mi­nen on avar­ta­vaa ja usein myös opet­ta­vais­ta. Vaik­ka olem­me luon­teel­tam­me, ihon­vä­ril­täm­me, us­kon­nol­tam­me tai kult­tuu­ril­tam­me eri­lai­sia, meil­lä kai­kil­la on sama ih­mi­sar­vo ja sa­man­lai­set in­hi­mil­li­set ko­ke­muk­set. Sen vuok­si ys­tä­väl­li­nen koh­taa­mi­nen ja rak­kau­den osoit­ta­mi­nen kaik­kia ih­mi­siä koh­taan on ar­vo­kas­ta, ja sii­hen Ju­ma­lan sa­na­kin mei­tä ke­hot­taa.

Kan­sain­vä­li­syys ja li­sään­ty­nyt mat­kus­ta­mi­nen ovat avan­neet mah­dol­li­suuk­sia myös evan­ke­liu­min työl­le. Kes­kus­te­lut ih­mis­ten kans­sa vie­raas­sa ym­pä­ris­tös­sä ja kult­tuu­ris­sa ovat voi­neet joh­taa elä­män tär­keim­pien ky­sy­mys­ten poh­ti­mi­seen. Toi­si­naan kes­kus­te­luis­sa on il­men­nyt, et­tä kes­kus­te­lu­kump­pa­ni on et­si­nyt rau­haa sie­lul­leen, ja ha­lun­nut us­koa syn­tin­sä an­teek­si.

Lä­he­tys­käs­kys­sään Jee­sus ke­hot­taa hä­nen omi­an­sa me­ne­mään kaik­keen maa­il­maan ju­lis­ta­maan pa­ran­nus­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta (Matt. 28:19–20). Ku­lu­van ke­sän ai­ka­na olem­me saa­neet kuul­la evan­ke­liu­min sa­no­maa isois­ta seu­rois­ta eri paik­ka­kun­nil­ta ja eri mais­ta. Seu­ra­saar­nois­sa on kir­kas­tet­tu us­kon lah­jaa ja Ju­ma­lan val­ta­kun­taa eri kie­lil­lä. Vies­ti­met ovat vä­lit­tä­neet saar­nat kau­kai­siin­kin mai­hin.

Us­ko­vai­set ih­mi­set ovat Kris­tuk­sen elä­viä lä­he­tys­kir­jo­ja (2. Kor. 3:2–3). Mei­tä ke­ho­te­taan pal­ve­le­maan us­kol­li­ses­ti Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työs­sä ­(Matt. 25:14–30). Eri­lai­suu­den hy­väk­sy­mi­nen ei tar­koi­ta syn­nin ja so­pi­mat­to­man elä­män hy­väk­sy­mis­tä. Mei­tä ope­te­taan suh­tau­tu­maan ys­tä­väl­li­ses­ti lä­him­mäi­siim­me, vaik­ka hei­dän va­lin­tan­sa ei­vät nou­si­si­kaan elä­vän us­kon poh­jal­ta.

Raa­mat­tuun on kir­joi­tet­tu sii­tä, et­tem­me voi ra­kas­taa sel­lais­ta, mikä vie eroon Ju­ma­las­ta. Jo­han­nes kir­joit­taa kir­jees­sään: ”äl­kää ra­kas­ta­ko maa­il­maa, äl­kää sitä, mikä maa­il­mas­sa on. Jos joku ra­kas­taa maa­il­maa, Isän rak­kau­del­la ei ole hä­nes­sä si­jaa. Sil­lä mitä kaik­kea maa­il­mas­sa on­kin, ruu­miin ha­lut, sil­mien pyy­teet ja mah­tai­le­va elä­mä, se kaik­ki on maa­il­mas­ta, ei Isäs­tä. Ja maa­il­ma hi­moi­neen ka­to­aa, mut­ta se, joka te­kee Ju­ma­lan tah­don, py­syy iä­ti.” ­(1. Joh. 2:15–17.)

Us­ko­vai­sia yh­dis­tää lah­ja­na saa­tu sa­man­kal­tai­nen us­ko ja Kris­tuk­sen rak­kaus. Olem­me kes­ke­näm­me eri­lai­sia ja saa­tam­me asua kau­ka­na­kin toi­si­am­me, mut­ta olem­me sa­man ko­din lap­sia, Ju­ma­lan val­ta­kun­nan kan­sa­lai­sia. Kun us­ko­vai­nen ih­mi­nen elää niin kuin us­koo, hän vä­lit­tää vies­tiä Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta ja Ju­ma­lan rak­kau­des­ta. Tämä yh­teys ja rak­kaus on vä­lil­lä ko­e­tuk­sel­la, kun eläm­me tais­te­le­vas­sa seu­ra­kun­nas­sa in­hi­mil­li­si­nä ih­mi­si­nä. Sen vuok­si on ai­na ajan­koh­tais­ta muis­tut­taa Ju­ma­lan lap­sia kes­ki­näi­sen rak­kau­den vaa­li­mi­ses­ta.

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 23.7.2014.