Jo­kai­nen ih­mi­nen syn­tyy Ju­ma­lan lap­se­na, mut­ta osal­li­se­na syn­tiin­lan­kee­muk­sen tur­me­le­vas­ta pe­rin­nös­tä (1. Joh. 2:2).

Mo­net ovat var­jel­tu­neet Ju­ma­lan lap­si­na us­ko­vais­ten lä­heis­ten kes­kel­lä, Py­hän Hen­gen hoi­dos­sa Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­sa. Lap­sen oi­keu­den me­net­tä­neil­le ja Ju­ma­lan he­rät­tä­mil­le ih­mi­sil­le Jee­suk­sen seu­raa­jat ju­lis­ta­vat pa­ran­nus­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta (Luuk. 24:47).

Ju­ma­lan kut­suu epä­us­kois­ta ih­mis­tä yh­tey­teen­sä. Täs­tä ker­too tu­le­van sun­nun­tain kirk­ko­vuo­den tee­ma et­sik­ko­ai­ko­ja. Raa­ma­tus­sa on mo­nia esi­merk­ke­jä, jois­sa ih­mi­nen on eri­tyi­ses­ti jou­tu­nut rat­kai­se­maan ja va­lit­se­maan, ha­lu­aa­ko hän ol­la kuu­li­ai­nen Ju­ma­lan kut­sul­le. Tai­vaal­li­nen Isä odot­taa, et­tä he­rä­tet­ty ih­mi­nen kään­tyy hä­nen puo­leen­sa. Omiin ky­kyi­hin­sä, ih­mis­vii­sau­teen ja omaan ase­maan­sa luot­ta­mi­nen es­tä­vät usein kuu­le­mas­ta Ju­ma­lan ään­tä ja nou­dat­ta­mas­ta hä­nen kut­su­aan.

Ju­ma­lan tah­to on, et­tä ih­mi­nen sai­si elää hä­nen yh­tey­des­sään läpi elä­män­sä. Täs­tä yh­tey­des­tä luo­pu­nut ih­mi­nen pää­see ta­kai­sin pa­ran­nuk­sen kaut­ta. Se on alus­ta lop­puun Ju­ma­lan työ. Augs­bur­gin tun­nus­tuk­ses­sa ku­va­taan pa­ran­nus­ta seu­raa­vas­ti: ”Pa­ran­nus on ka­tu­mus­ta ja pel­koa syn­nis­tä, mut­ta sa­mas­sa syn­nin­pääs­tön us­ko­mis­ta kuin it­se Ju­ma­lal­ta.” Pa­ran­nuk­ses­sa ei ole ky­sy­mys suun­nan tar­kis­ta­mi­ses­ta vaan ko­ko­nais­val­tai­ses­ta mie­len­muu­tok­ses­ta.

Pa­ran­nus­saar­nal­la on kes­kei­nen ase­ma Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työs­sä. Sen teh­tä­vä­nä on he­rät­tää epä­us­kon unes­sa nuk­ku­via ih­mi­siä. Pie­ta­ri ju­lis­ti sa­dan­pääl­lik­kö Cor­ne­liuk­sel­le ja hä­nen ko­ti­vä­el­leen evan­ke­liu­mia Jee­suk­sen ni­mes­sä. Sil­loin Pyhä Hen­ki las­keu­tui kuu­li­joit­ten pääl­le ja lah­joit­ti heil­le us­kon ja Ju­ma­lan lap­sen osan. Tä­nä­kin päi­vä­nä he­rän­neel­lä omal­la­tun­nol­la ole­val­le saar­na­taan syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta. Us­ko syn­tyy evan­ke­liu­min kuu­le­mi­ses­ta ja sen us­ko­mi­ses­ta. Ke­sän ai­ka­na on tul­lut mo­nia vies­te­jä, et­tä ih­mi­set ovat ot­ta­neet vas­taan evan­ke­liu­min niin ko­ti­maas­sa kuin ul­ko­mail­la.

Maal­lis­tu­mi­sen kes­kel­lä ih­mi­set kai­paa­vat pe­rus­taa, joka an­taa toi­von, rau­han ja ilon. Kirk­kom­me Kris­ti­nop­pi sa­noo: ”Kun Ju­ma­la ar­mos­ta an­taa meil­le syn­tim­me an­teek­si, se syn­nyt­tää sy­dä­mis­säm­me rak­kaut­ta, kii­tol­li­suut­ta ja us­kon­kuu­li­ai­suut­ta” (KO 1948, 85). Sen vuok­si Jee­suk­sen seu­raa­jat yhä pi­tä­vät esil­lä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan kut­su­vaa sa­no­maa. Ju­ma­lan lap­set ovat kyl­vä­jiä ja kas­te­li­joi­ta. Ju­ma­la an­taa kas­vun.

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 21.8.2019