Monet asiantuntijat ovat antaneet myönteisiä arvioita siitä, että parisen vuotta kestänyt koronapandemia olisi väistymässä. Tai ainakin taudin nykyinen muunnos mahdollistaisi yhteiskunnan avaamisen muun muassa erilaisten kokoontumisten ja tapahtumien osalta.
Kukaan ei arvannut pandemian ensikaikujen kuuluessa, mitä olisi tulossa. Vain harva osasi esimerkiksi ajatella, että rauhan aikana Suviseurat voitaisiin kenttätapahtumana joutua perumaan. Se on koettu nyt kaksi kertaa nykysukupolvien elinaikana. Ensi kesän osalta toivo suviseurakansan kokoontumisen suhteen on varovainen, mutta syvä ja harras.
Miten koronapandemia on vaikuttanut uskomiseen ja uskossa jaksamiseen? Uskovaiset ovat jakaneet kokemuksiaan läheisilleen ja esimerkiksi oman rauhanyhdistyksen etätilaisuuksissa. Samalla kun moni on ilmaissut kiitollisuuttaan Jumalalle etäyhteyksien tuomista seuramahdollisuuksista, on noussut esiin ikävä uskonystävien keskelle, kohtaamaan kasvokkain ja jakamaan kuulumisia.
Uskomisen osalta pandemia ei ole muuttanut mitään keskeistä. Usko perustuu edelleen siihen henkilökohtaiseen luottamukseen, että Jumala antoi Poikansa maailmaan sovittamaan minunkin syntini. Uskomalla ne anteeksi saan elää rauhassa Jumalan ja itseni sekä ympäröivän maailman kanssa. Samalla saan luottaa siihen, että luomakunta on edelleen Luojansa käsissä.
Eriävät näkemykset koronapandemian hoitamisesta ja pandemiaan suhtautumisesta ovat kuormittaneet uskovaistenkin välejä. Raamatun neuvot toinen toisensa kunnioittamisesta, anteeksipyytämisestä ja -antamisesta sekä toisesta ihmisestä parhain päin puhumisesta ovat nekin ennallaan.
Jos korona on tuonut kitkaa keskinäisiin väleihin, lääke on sama kuin ennen pandemiaakin: otetaan asia puheeksi ja sovitaan se. Samalla kun kitka häviää palaavat yleensä myös keskinäinen luottamus ja Jumalan lasten välinen rakkaus. Mikään maallinen asia ei ole niin arvokas kuin elävä usko, joka vie kerran täältä vaivojen ja erimielisyyksien maasta Jumalan luokse täydellisyyteen.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys