Vii­me sun­nun­tai­na käyn­nis­ty­neen yh­teis­vas­tuu­ke­räyk­sen tuo­toil­la tu­e­taan van­hem­muut­ta. Ke­räyk­sen esi­mie­he­nä toi­mi­va ark­ki­piis­pa Ta­pio Luo­ma on ku­van­nut van­hem­muu­den ole­van maa­il­man tär­kein­tä työ­tä. On ar­vo­kas­ta, et­tä sitä ha­lu­taan ke­räyk­sen avul­la tu­kea.

Van­hem­muu­den mer­ki­tys on suu­ri niin yk­si­löi­den kuin yh­teis­kun­nan kan­nal­ta­kin, sil­lä tut­ki­muk­set osoit­ta­vat, et­tä lap­sen ja van­hem­man vä­li­nen myön­tei­nen suh­de edis­tää lap­sen ko­ko­nais­ke­hi­tys­tä. Ke­räyk­sel­lä ha­lu­taan vies­tit­tää, et­tä van­hem­muus tar­vit­see myös yh­teis­kun­nan tuen.

So­si­aa­li­nen tuki aut­taa van­hem­pia ja tu­kee koko per­het­tä eri­tyi­ses­ti sil­loin, kun van­hem­mil­la on haas­tei­ta omas­sa ar­jes­saan. Tar­vi­taan ja­ka­mis­ta, tu­ke­mis­ta ja yh­teis­vas­tuu­ta. Myös SRK:n re­surs­si­pank­ki­toi­min­ta täh­tää ko­tien käy­tän­nön­lä­hei­seen tu­ke­mi­seen.

Us­ko­vai­sen kas­vat­ta­jan haas­teet ovat sa­man­lai­sia kuin yh­teis­kun­nas­sa laa­jem­min­kin. Li­säk­si us­ko­vai­nen kas­vat­ta­ja ha­lu­aa roh­kais­ta las­ta us­ko­maan ja te­ke­mään Ju­ma­lan sa­nan mu­kai­sia va­lin­to­ja. Voi­mak­kaas­ti maal­lis­tu­neen ajan kes­kel­lä ko­din mer­ki­tys hen­gel­li­se­nä kas­vat­ta­ja­na ko­ros­tuu en­ti­ses­tään.

Us­kos­ta elä­vä van­hem­pi toi­voo ja ru­koi­lee, et­tä lap­si säi­lyt­täi­si lap­se­nus­kon­sa. Näin ei kui­ten­kaan ai­na käy, vaan lap­si voi teh­dä toi­sen­lai­sia va­lin­to­ja ja luo­pua us­kos­ta. Täl­lai­nen ti­lan­ne on usein herk­kä ja rank­ka niin lap­sel­le kuin hä­nen van­hem­mil­leen. Sii­nä ky­sy­tään mo­lem­min­puo­lis­ta kun­ni­oi­tus­ta ja avoi­muut­ta tois­ta ih­mis­tä koh­taan.

Lap­sen luo­pu­mi­nen us­kos­ta voi saa­da van­hem­mis­sa ai­kaan mo­nen­lais­ta ki­pua. Van­hem­pi voi ko­kea kas­vat­ta­ja­na huo­nout­ta ja epä­on­nis­tu­mi­sen tun­net­ta sekä näis­tä joh­tu­vaa hä­pe­ää. Ti­lan­tee­seen voi liit­tyä pel­ko lap­sen tu­le­vai­suu­des­ta ja suru sii­tä, jos lap­si loit­to­nee tu­tus­ta elä­män­pii­ris­tä.

Eri­tyi­sen sy­väl­tä lap­sen us­kos­ta luo­pu­mi­nen kos­ket­taa sik­si, et­tä us­ko­vai­nen van­hem­pi ko­kee it­se us­kon elä­män tär­keim­mäk­si asi­ak­si. Kun lap­si on ker­to­nut, et­tei ko­e­kaan sa­moin, moni van­hem­pi on käy­nyt sen jäl­keen oman us­kon kamp­pai­lun­sa ja ky­sy­nyt it­sel­tään: vie­lä­kö minä it­se jak­san us­koa?

On ar­vo­kas­ta, et­tä näis­tä­kin asi­ois­ta kes­kus­tel­laan yh­des­sä, toi­sia ar­vos­ta­en ja kun­ni­oit­ta­en, va­kau­muk­sis­ta riip­pu­mat­ta. Us­kon lah­ja on hen­ki­lö­koh­tai­nen, ja sii­tä saa va­paas­ti iloi­ta. Rak­kaus las­ta koh­taan sekä ilo ja kii­tol­li­suus omas­ta us­kos­ta voi­vat kut­sua us­kos­ta luo­pu­nut­ta las­ta myö­hem­min ta­kai­sin Ju­ma­lan val­ta­kun­taan.