Ajas­sam­me yhä use­am­pi ker­too ar­vos­ta­van­sa hen­ki­siä, mut­ta ei hen­gel­li­siä asi­oi­ta. Moni ker­too us­ko­van­sa jo­hon­kin kor­ke­am­paan voi­maan, mut­ta ei vält­tä­mät­tä per­soo­nal­li­seen Ju­ma­laan. Hen­ki­syys saa­te­taan ko­kea tren­dik­kääk­si, mut­ta us­ko­vai­suus van­ha­nai­kai­sek­si ja lei­maa­vak­si. Jul­ki­suu­des­ta tun­ne­tun hen­ki­lön kir­kos­ta ero­a­mi­nen ei ole enää uu­ti­nen, mut­ta kirk­koon liit­ty­mi­nen saa­te­taan uu­ti­soi­da.

Elä­vä us­ko on omis­ta­jal­leen enem­män kuin hen­ki­nen har­ras­tus, ko­din pe­rin­tö, tur­val­li­nen ja tut­tu yh­tei­sö tai tart­tu­ma­pin­ta elä­män sy­väl­li­sem­piin ky­sy­myk­siin. Us­ko ei ole vain ke­hys elä­mäl­le, vaan sen luja pe­rus­ta. Us­kon pää­mää­rä ja sy­vin tar­koi­tus ei lii­ty ajal­li­seen elä­mään, vaan täh­tää ian­kaik­ki­seen elä­mään Ju­ma­lan luo­na tai­vaas­sa. Elä­vä us­ko an­taa omis­ta­jal­leen sel­ke­än suun­nan ja oh­jaa tä­män elä­män­va­lin­to­ja.

Elä­vää us­koa kut­su­taan myös sy­dä­men us­kok­si. Mitä tämä sa­non­ta tar­koit­taa? Raa­mat­tu ker­too suu­res­ta muu­tok­ses­ta, joka ta­pah­tuu ih­mi­sen sy­dä­mes­sä, kun hän saa syn­tin­sä an­teek­si. Näin kävi tul­li­mies Sak­keuk­sel­le, jon­ka elä­mä sai uu­den suun­nan Jee­suk­sen seu­raa­ja­na. Kris­til­li­syy­tem­me his­to­ria ker­too suur­ten he­rä­tys­ten ajas­ta, jol­loin us­ko muut­ti evan­ke­liu­min sa­no­man vas­taa­not­ta­nei­den elä­män. He luo­pui­vat en­ti­ses­tä syn­tie­lä­mäs­tä ja kor­ja­si­vat nii­tä rik­ko­muk­sia ja ri­kok­sia, joi­ta oli­vat teh­neet. Syn­te­jä ja vää­riä te­ko­ja pyy­det­tiin ja an­net­tiin an­teek­si. Elä­mä sai uu­den pe­rus­tan ja suun­nan.

Sie­lun­vi­hol­li­nen pyr­kii vie­mään us­kon kan­ta­jan­sa sy­dä­mes­tä. Ju­ma­lan vas­tus­ta­jaa kut­su­taan­kin ek­syt­tä­jäk­si. Nimi on osu­va, sil­lä tämä hen­ki pyr­kii ek­syt­tä­mään pois elä­väs­tä, sy­dä­men us­kos­ta. Sil­le kel­pai­si moit­tee­ton elä­män­ta­pa, hen­ki­syys tai hen­gel­li­nen taus­ta. Ih­mis­tä ei kui­ten­kaan pe­las­ta ul­koi­ses­ti oi­ke­an­lai­nen elä­män­ta­pa, lä­hel­lä oi­ke­aa ole­va us­ko tai edes Ju­ma­lan sa­nan kuu­los­sa käy­mi­nen, vaan elä­vä us­ko. Tuo us­ko liit­tää omis­ta­jan­sa ok­sa­na Kris­tuk­seen, joka on tosi vii­ni­puu (Joh. 15:5).

Sy­dä­men us­ko saa­daan Ju­ma­lal­ta lah­ja­na ja il­man omaa an­si­o­ta. On ky­sy­mys Ju­ma­lan ar­mos­ta Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa. Tuo lah­ja oh­jaa kil­voi­tuk­seen ja us­kos­sa val­vo­mi­seen va­pain mie­lin, Ju­ma­la ar­moon ja huo­len­pi­toon luot­ta­en. Us­ko on omis­ta­jal­leen ”van­hurs­kaut­ta, rau­haa ja iloa, jot­ka Pyhä Hen­ki an­taa” (Room. 14:17).