Rau­ha­nyh­dis­tyk­set aloit­ta­vat uut­ta toi­min­ta­kaut­ta. Toi­min­nan mer­ki­tys­tä on tär­keä poh­tia en­nen kaik­kea evan­ke­liu­min työn nä­kö­kul­mas­ta. Kai­ken Ju­ma­lan val­ta­kun­nan työn ja toi­min­nan läh­tö­koh­ta­na on Raa­ma­tun lä­he­tys­käs­ky: ”Men­kää kaik­ki­al­le maa­il­maan ja ju­lis­ta­kaa evan­ke­liu­mi kai­kil­le luo­duil­le” (Mark. 16:15). Toi­min­ta­ta­vat muut­tu­vat ajan mu­ka­na, mut­ta Raa­ma­tun sana ja sii­hen pe­rus­tu­va op­pi säi­ly­vät sa­ma­na.

Tär­kein­tä kris­til­li­syy­den työs­sä on luot­taa Py­hän Hen­gen voi­maan ja joh­da­tuk­seen. Työ­tä on kui­ten­kin hyvä or­ga­ni­soi­da. Jo al­kuk­ris­til­li­syy­den ai­ka­na Ju­ma­lan lap­set kes­kus­te­li­vat evan­ke­liu­min työn jär­jes­tä­mi­ses­tä (Ap. t. 6:1–7).­ Teh­tä­vien ja vas­tui­den ja­ka­mi­nen on tär­ke­ää, jot­ta ne ei­vät ka­saan­nu lii­kaa joil­le­kin. Ih­mi­siä on kut­sut­tu eri­lai­siin teh­tä­viin, ja sii­nä on to­teu­tu­nut Raa­ma­tun sana: ”Lah­jat ovat mo­ni­nai­set, mut­ta Hen­ki on sama.”

Jo­kai­nen su­ku­pol­vi tuo oman osaa­mi­sen­sa ja taus­tan­sa evan­ke­liu­min työ­hön. Or­ga­ni­saa­ti­oi­ta ja eri­lai­sia työ­muo­to­ja on pe­rus­tet­tu tar­peen mu­kaan. Les­ta­di­o­lais­ten toi­min­ta vil­kas­tui mo­nel­la paik­ka­kun­nal­la 1800-lu­vun lop­pu­puo­lel­la. Us­ko­vai­set ha­lu­si­vat ko­koon­tua seu­roi­hin, jo­ten tar­vit­tiin toi­mi­ti­lo­ja. Rau­ha­nyh­dis­tys­ten pe­rus­ta­mi­nen näh­tiin tar­peel­li­sek­si, kos­ka toi­min­taa oli hel­pom­pi jär­jes­tää ja yh­tei­siä ti­lo­ja hel­pom­pi hal­li­ta yh­dis­tyk­se­nä toi­mien.

Vii­mei­sen sa­dan vuo­den ai­ka­na työ on mo­ni­puo­lis­tu­nut. Vuon­na 1906 pe­rus­te­tun Lä­he­tys­toi­men Pää­toi­mis­ton myö­tä van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­suu­den lä­he­tys­työ vil­kas­tui. Suo­men Rau­ha­nyh­dis­tys­ten Kes­ku­syh­dis­tys ry:n (SRK) pe­rus­ta­mi­nen mah­dol­lis­ti toi­min­nan huo­mat­ta­van laa­je­ne­mi­sen. SRK:n or­ga­ni­soi­tu­mis­ta ja toi­min­taa ovat oh­jan­neet kris­til­li­syy­den ken­täl­tä nous­seet toi­veet ja pyyn­nöt.

Li­sään­ty­vä jul­kai­su­toi­min­ta pal­ve­li van­hoil­lis­les­ta­di­o­lais­ten tar­pei­ta, ja sen tuot­to mah­dol­lis­ti lä­he­tys­työn huo­mat­ta­van kas­vat­ta­mi­sen. Seu­ra­toi­min­nan rin­nal­le on syn­ty­nyt uu­sia työ­muo­to­ja, joi­den luo­vut­ta­ma­ton läh­tö­koh­ta ja pää­si­säl­tö on edel­leen Ju­ma­lan sana.

Kris­til­li­syy­den työ­hön osal­lis­tu­vat ih­mi­set ovat pal­ve­lu­teh­tä­vis­sä, sa­ma­nar­voi­si­na. Toi­min­ta on va­paa­eh­tois­ta, myös ta­lou­del­li­ses­ta nä­kö­kul­mas­ta, sil­lä se poh­jau­tuu lah­joi­tus­va­roi­hin. Il­man yh­tei­siä ta­lou­del­li­sia pon­nis­tuk­sia toi­min­nan pyö­rit­tä­mi­nen on mah­do­ton­ta.

Raa­mat­tu ke­hot­taa pi­tä­mään sen, mikä on hy­vää ja vält­tä­mään pa­haa (1. Tess. 5:21–22). Neu­vo so­pii sekä yh­tei­seen toi­min­taan et­tä hen­ki­lö­koh­tai­seen us­kos­sa val­vo­mi­seen. Apos­to­li ke­hot­taa: ”äl­kää mu­kau­tu­ko tä­män maa­il­man me­noon, vaan muut­tu­kaa, uu­dis­tu­kaa mie­lel­tän­ne, niin et­tä osaat­te ar­vi­oi­da, mikä on Ju­ma­lan tah­to, mikä on hy­vää, hä­nen mie­len­sä mu­kais­ta ja täy­del­lis­tä” (Room. 12:2).

Tär­kein­tä on hen­ki­lö­koh­tai­ses­sa us­kos­sa val­vo­mi­nen. Us­ko an­taa toi­von ian­kaik­ki­ses­ta elä­mäs­tä sekä ha­lun käyt­tää Ju­ma­lal­ta saa­tu­ja lah­jo­ja an­teek­si­an­ta­muk­sen sa­nan eteen­päin vie­mi­seen.

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 27.8.2014.