– Työ on muut­tu­nut tänä ai­ka­na pal­jon, ker­too lä­hes 35 vuot­ta SRK:n ar­kis­ton­hoi­ta­ja­na toi­mi­nut Ir­ja Junt­ti­la.

Al­ku­vuo­des­ta eläk­keel­le siir­ty­vän ar­kis­ton­hoi­ta­jan en­sim­mäi­nen työ vuon­na 1983 oli poi­mia tuo­hon as­ti jul­kais­tuis­ta Päi­vä­mie­his­tä muu­ta­man saar­na­mie­hen kir­joi­tuk­set.

– En tien­nyt, mik­si nii­tä tuli et­siä. Sel­vi­si vas­ta mo­nen vuo­den pääs­tä, et­tä niis­tä koot­tiin kir­jo­ja.

Tuos­ta et­si­mi­ses­tä oli sel­keä hyö­ty työn jat­koa aja­tel­len: Ir­ja op­pi sil­mäi­le­mään Päi­vä­mies­tä niin, et­tä yk­sit­täi­sen ju­tun et­sin­tä on te­ho­kas­ta.

Suu­rin muu­tos Ir­jan työs­sä on ta­pah­tu­nut asi­oi­den­hoi­don säh­köis­ty­mi­sen myö­tä.

– 90-lu­vul­la vie­lä tuli tul­vi­mal­la pa­pe­ri­sia asi­a­kir­jo­ja. Nyt asi­oi­ta hoi­de­taan pää­o­sin säh­köi­ses­ti.

Omal­la alal­la

SRK ei suin­kaan ol­lut Ir­jan en­sim­mäi­nen työ­paik­ka. Esi­mer­kik­si ko­ke­mus maa­kun­ta-ar­kis­tos­ta oli tuo­nut sel­ke­än nä­ke­myk­sen sii­tä, mi­ten hän ha­lu­si hoi­ta­man­sa ar­kis­ton jär­jes­tää ja huo­leh­tia. Ar­kis­tot oli­vat tut­tu­ja jo opis­ke­lu­a­joil­ta.

– Luin yli­o­pis­tos­sa pää­ai­nee­na his­to­ri­aa ja tein gra­dun maa­kun­ta-ar­kis­tos­sa ole­vas­ta ai­neis­tos­ta.

His­to­ri­an kiin­nos­tus kos­ki eri­tyi­ses­ti van­ho­ja leh­tiä, kir­jo­ja, asi­a­kir­ja-ar­kis­to­ja ja va­lo­ku­via.

– Ar­kis­to­a­la on mo­nel­ta puo­lel­ta tut­tu, kun olen it­se ol­lut siel­lä sekä asi­ak­kaa­na et­tä myö­hem­min töis­sä. Se on kyl­lä ol­lut mi­nul­le oma ala, Ir­ja to­te­aa.

SRK:n ar­kis­tos­sa on asi­a­kir­jo­ja vuo­des­ta 1906 läh­tien, van­hin leh­ti­ai­neis­to on vuo­del­ta 1880. Ar­kis­to on ko­ke­neen ar­kis­ton­hoi­ta­jan sa­noin ”aar­re­ait­ta, tie­to­pank­ki ja yh­dis­tyk­sen muis­ti”.

Tie­to­pank­ki it­se­kin

Ar­kis­ton­hoi­ta­jan tär­keim­mät työt ovat ar­kis­tos­ta huo­leh­ti­mi­nen ja asi­a­kas­pal­ve­lu.

– On ol­lut pal­jon suun­nit­te­le­mis­ta, et­tä tä­hän on pääs­ty. Nyt on mu­ka­va jär­jes­tys ar­kis­tos­sa.

Työ­ka­ve­rei­den­sa mu­kaan Ir­ja it­ses­sään on kä­ve­le­vä tie­to­pank­ki, ja no­pea sel­lai­nen. Hän it­se ker­too, et­tä hä­nel­tä ky­sy­tään ”vaik­ka mitä asi­oi­ta”.

– Kaik­kea, mikä liit­tyy kris­til­li­syy­den his­to­ri­aan ja ny­ky­päi­vään. Ilo on mo­lem­min­puo­li­nen, kun jo­tain et­sit­tyä löy­tyy.

Kos­ka SRK on myös kus­tan­ta­ja, jul­kai­suis­ta on ha­lut­tu säi­lyt­tää yh­te­näi­nen ko­ko­el­ma.

– Nii­tä to­del­la on tar­vit­tu, SRK:n ul­ko­puo­lel­ta­kin on ky­syt­ty näi­tä aar­tei­ta. Laa­ja ai­neis­to on poh­ja­na hy­väl­le asi­a­kas­pal­ve­lul­le.

Työs­sä us­kon ää­rel­lä

Ir­jan mu­kaan hä­nen työ­yh­tei­sös­sään työn­te­ki­jäs­tä pi­de­tään hy­vää huol­ta.

– Oma työ on hil­jais­ta taus­ta­työ­tä, mut­ta pa­la­ve­reis­sa saa tuo­da esil­le omia aja­tuk­sia.

Ir­jan työn jat­ka­jak­si on va­lit­tu Hen­na Pärk­kä. Kon­ka­ri jät­tää työn­sä hä­nel­le hy­vil­lä mie­lin.

Ir­ja ar­vos­taa, et­tä hän on saa­nut työs­sään ol­la elä­män­sä tär­keim­män asi­an, us­kon ää­rel­lä.

– Kun et­si­tään jo­tain, mo­nes­ti jo ot­si­kot ovat niin pu­hut­te­le­via, et­tä ha­vah­dut­taa.

Us­kon mer­ki­tys ko­ros­tuu löy­det­ty­jen teks­tien ää­rel­lä. Ir­ja on usein to­den­nut nii­tä sil­mäil­les­sään, et­tä ”juu­ri näin se on”. Tuon us­kon omis­ta­ja­na Ir­ja toi­voo var­jel­tu­van­sa elä­män­sä lop­puun saak­ka.

Lue koko haas­tat­te­lu 13.12.2017 il­mes­ty­nees­tä Päi­vä­mie­hes­tä.