Ou­lu­lai­nen Lea Kar­ju­la on mie­hen­sä Mi­kon kans­sa saa­nut jär­jes­tet­tyä elä­män­sä niin, et­tä on voi­nut mah­dol­li­sim­man pal­jon hoi­taa it­se per­heen lap­sia. Oma maa­ta­lou­sa­lan yri­tys ja sii­nä puo­li­son kans­sa työs­ken­te­ly per­he­ti­lan­teen mu­kaan on an­ta­nut sii­hen mah­dol­li­suu­den. Nyt vii­des­tä­tois­ta lap­ses­ta enää nuo­rim­mat asu­vat ko­to­na.

– Voi­sin aja­tel­la, et­tä olen me­net­tä­nyt oman uran ja ta­lou­del­li­ses­ti hel­pom­man elä­män. Jak­sa­mi­se­ni­kin on vä­lil­lä ol­lut heik­koa, per­hee­näi­ti ker­too.

Lea Kar­ju­la ko­ros­taa, et­tä äi­din teh­tä­väs­sä on hyvä tun­tea it­se­ään ja omia ar­vo­jaan. Jo­kai­sel­la äi­dil­lä on hyvä ol­la oman­nä­köi­nen jak­sa­mi­sen työ­ka­lu­pak­ki.

– Olen yrit­tä­nyt elää lap­se­nus­koi­ses­ti. Koen ko­ti­äi­ti­nä ole­mi­sen ar­von sy­dä­men va­lin­ta­na ja näen teh­tä­vän it­sel­le­ni an­net­tu­na, vaik­ka ai­na en ole jak­sa­nut aja­tel­la näin va­loi­sas­ti.

– Mi­nul­le on tär­ke­ää saa­da pu­hua omis­ta tun­teis­ta tu­kea an­ta­vas­sa ym­pä­ris­tös­sä, eten­kin puo­li­son kans­sa. Mie­li­pa­han, tur­hau­tu­mi­sen, pet­ty­myk­sen ja huo­len haih­tu­es­sa nä­kyy taas teh­tä­vän ar­vo ja mer­ki­tys.

äi­din roo­li on mo­ni­o­saa­ja

Lea ar­vos­taa elä­män yl­lä­tyk­sel­li­syyt­tä. Hän ko­kee ole­van­sa vais­toih­mi­nen ja luot­ta­van­sa yl­lät­tä­vis­sä­kin ti­lan­teis­sa in­tui­ti­oon.

– äi­din­vais­to on si­sä­syn­tyi­nen käyt­tö­voi­ma. Var­hais­kas­va­tus on par­haim­mil­laan äi­din ja lap­sen vä­lis­tä sym­bi­oo­sia. Kuun­te­len ke­hon vies­te­jä ja yri­tän toi­mia sen mu­kaan.

Ison per­heen huo­leh­ti­mi­nen ky­syy mo­nen­lai­sia tai­to­ja ja luo­vuut­ta­kin.

– äi­dit ovat mel­koi­sia tie­to­pank­ke­ja. Elä­mä on eli­ni­käis­tä op­pi­mis­ta ja eri­lai­sis­ta ti­lan­teis­ta sel­vi­ä­mis­tä. Sel­lais­ta kou­lu­tus­ta ei ole ole­mas­sa­kaan, mis­tä ei oli­si hyö­tyä äi­ti­nä ole­mi­seen tai mikä oi­keut­tai­si lai­min­lyö­mään äi­din teh­tä­vää.

Ison per­heen kas­vat­ta­mi­nen on vaa­ti­va ja voi­ma­va­ro­ja ky­sy­vä van­hem­pien yh­tei­nen teh­tä­vä. Omia sel­viy­ty­mis­tai­to­ja on pi­tä­nyt et­siä ja ope­tel­la ai­na uu­del­leen.

– Teen sitä mis­tä pi­dän! Mi­nun omia jut­tu­ja­ni ovat hil­jai­suus, rau­ha, yk­si­no­lo ja ajat­te­le­maan opet­te­le­mi­nen. Opis­ke­len elä­mää ai­na uu­del­leen, Lea ker­too jak­sa­mi­seen­sa vai­kut­ta­via asi­oi­ta.

– Tänä syk­sy­nä olen sis­ko­ni kans­sa käy­nyt erääs­sä kou­lu­tuk­ses­sa Hel­sin­gis­sä. Kou­lu­tuk­sen si­säl­tö so­pii erit­täin hy­vin omaan ar­vo­maa­il­maa­ni, koh­tuul­li­suu­teen kai­kes­sa. Omas­sa elä­mäs­sä­ni ha­lu­an kään­tää kat­see­ni koh­ti va­loa, jos­kus ihan kir­jai­mel­li­ses­ti.

Teks­ti: Mai­ja Hin­tik­ka

Kuva: Pau­la Kar­ju­la

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 14.11.2018