Hiljainen aika jolloin Jumala puhuu
Heikki Karjulan työssä elämän ja kuoleman kysymykset ovat vahvasti läsnä. Karjula on oululainen perheenisä ja vatsaelinkirurgi, joka hoitaa erityisesti haima- ja maksasairauksista kärsiviä potilaita.
Suuri osa Karjulan potilaista sairastaa syöpää.
– Heidän kohdallaan mietin sitä, mitä hoitoa on mahdollista toteuttaa, onko tautia mahdollista parantaa tai oireita lievittää. Toinen ryhmä on kuolevat potilaat. Heidän kohdallaan pohdin, miten jäljellä oleva elinaika olisi laadullisesti mahdollisimman hyvää ja arvokasta.
Elämän rajallisuus läsnä
Karjula kokee, että elämän rajallisuus on läsnä joka hetki – niin hänen työssään kuin elämässä muutoinkin.
– Varsinkin sairauden kohdatessa ihminen kokee rajallisuutensa. Ajattelen jopa niin, että vakava sairaus voi olla aivan kuin lahja ja siunaus, koska se antaa kallisarvoista aikaa hoitaa asioita kuntoon ja jättää arvokkaita jäähyväisiä läheisille.
Kun kuoleman hetki on lähellä, on tärkeää antaa tilaa hiljaisuudelle, Karjula toteaa.
– Huomaan, miten Jumala erityisesti puhuu tuolloin lähtijälle, läheisille ja meille kaikille.
Kuolema ja kipu
Kysyn, onko olemassa helppoja poislähtöjä. Saan yllättävän vastauksen.
– Sanoisin niin, että ani harvoin näkee vaikeita lähtöjä.
Karjula pitää tärkeänä, että kuoleman lähestyessä ihminen voisi kokea olonsa turvalliseksi. Nykyisin puhutaan kuitenkin paljon kuolemaan liittyvästä kivusta.
– Tämä on mielestäni jollakin tapaa harha. Tutkimustenkin mukaan kyse on harvoin fyysisestä kivusta. Fyysinen kipu voidaan nykylääketieteen avulla hoitaa hyvin. Sitä ei tarvitse pelätä. Kipu on monesti henkistä kipua, sielun tuskaa.
Hän on työssään nähnyt, että kuoleman hetki on usein kaunis ja rauhallinen.
– On kauniisti ja kuvaavasti sanottu kuolemasta, kun puhutaan, että hän nukkui pois.
Pelko on luonnollista
Kuitenkin kuolemanpelko on luonnollista, Karjula toteaa.
– Uskon, että itsekin pelkään. Evankeliumi ja iankaikkisen elämän lohdullinen näkökulma tuovat uskovaiselle kuitenkin turvaa lähdön hetkellä, hän sanoo.
Karjula toteaa, että yhteiskunnassamme kuolema on pitkälti laitostettu ja vain harva on saanut olla läsnä kuoleman hetkellä.
– Siksi kysymys on pelottava, kun se tulee esille omalla kohdalla.
Aikaa tärkeille asioille
Miten Karjula kertoo potilaalle sen raskaan asian, että parantavaa hoitoa ei enää ole?
– Kutsun potilaan ja hänen läheisensä yhdelle koolle. Kerron, että siirrytään oireenmukaiseen hoitoon. Sanon, että tämä aika on ehkä elämän tärkein aika, sillä se mahdollistaa niin maallisten kuin hengellistenkin asioiden hoitamisen. Kukin ratkaiskoon itse sen, miten haluaa ne hoitaa.
Usein potilaat kysyvät, paljonko elinaikaa on jäljellä.
– Yhdessä toteamme, että päiviemme määrä on Jumalan kädessä. Se vapauttaa meidät molemmat, potilaan ja minut. Näin uskoen se tuo myös toivoa huomisesta ja eroamme rauhallisina luottaen tulevaan. Toivoa ei saa potilaalta viedä, Karjula sanoo.
Jumalan käsissä
Moni ihminen haluaisi lähteä elämästä ”saappaat jalassa”, Karjula toteaa.
– Asia on kuitenkin niin, että Jumala sen lähtemisen tavan ja ajan määrää, meille itse kullekin sopivan, ei ihminen.
Hän ajattelee, että Jumala valmistaa ihmistä kuolemaan.
– Kuolema on maallisen elämän loppu, se on toinen tervehdys Jumalalta. Usein hämmästyttää, miten vakavan sairauden kohdalla ihmistä on tähän jo valmistettu.
Karjula muistuttaa, että Raamatun mukaan ihminen on iankaikkisuusolento.
– Kukin meistä viivähtää vain hetken täällä. On hyvä muistaa psalmin 139 sanat, että jo äidin kohdussa Jumala näki päiviemme määrän.
Hän kokee, että omakohtainen usko Jumalaan auttaa jaksamaan työssä. Se antaa perustan, johon on hyvä nojata.
– Se auttaa, kun ymmärtää, että niin elämä kuin kuolemakin on Jumalan kädessä ja siinä työssä lääkäri tekee vain voitavansa. Usko Jumalan johdatukseen auttaa ja vapauttaa.
Julkaistu Päivämiehessä 28.3.2018
Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä. Ps. 23:6
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
