Ee­va Sum­ma­la

Jo­en­suu­lai­sen Lee­na Sum­ma­lan pol­ku van­hus­työn pa­riin al­koi nuo­re­na yli­op­pi­laa­na Tam­pe­reen yh­teis­kun­nal­li­seen kor­ke­a­kou­luun kir­joi­te­tus­ta ha­ku­es­sees­tä. Kir­joi­tel­ma va­kuut­ti va­lit­si­jat Sum­ma­lan po­ten­ti­aa­lis­ta alal­le, ja en­nen vi­ral­lis­ta opis­ke­li­jak­si hy­väk­sy­mis­tä teh­ty har­joit­te­lu Hä­meen­lin­nas­sa van­hain­ko­dis­sa sekä Imat­ran so­si­aa­li­huol­los­sa vah­vis­ti­vat am­ma­tin­va­lin­taa. Ala tun­tui omal­ta opis­ke­lu­jen­kin ai­ka­na, ja 25-vuo­ti­aa­na Lee­na Sum­ma­la sai va­ki­tui­sen vi­ran Ki­teen van­hain­ko­din joh­ta­jat­ta­re­na.

– Kyl­lä ti­äl­lä on ylen­mi­ä­rin hyv­vyyt­tä!

Ki­tee­läis­mum­mon vil­pi­tön pa­lau­te uu­des­ta van­hain­ko­dis­ta oli nii­tä pal­kit­se­via het­kiä, joi­ta Sum­ma­la sai ko­kea pal­jon 35 vuo­den työ­u­ral­laan. Noi­hin vuo­siin mah­tui mo­nen­lai­sia muu­tok­sia van­hus­työs­sä. Mel­ko pian tit­te­lis­tä jäi -tar-pää­te pois, ja vii­mei­set vuo­det Sum­ma­la toi­mi van­hus­työn joh­ta­ja­na, jol­loin toi­men­ku­vaan tuli lai­tos­huol­lon li­säk­si myös vas­tuu avo­huol­los­ta. Tie­tys­ti muu­tok­sia koh­taan tun­net­tiin myös pel­koa ja epä­luu­loa.

– Läh­det­tiin liik­keel­le ai­na sil­lä ta­val­la, et­tä kat­so­taan en­sin, ko­keil­laan jon­kin ai­kaa, ja jos ei tun­nu hy­väl­tä, pa­la­taan en­ti­seen, ker­too Sum­ma­la ke­hit­tä­mis­työn ete­ne­mi­ses­tä.

Sum­ma­la on huo­man­nut, et­tä ikään­ty­mi­nen nä­kyy väis­tä­mät­tä omas­sa elä­mäs­sä­kin. Kä­ve­ly­len­kit ovat ly­hen­ty­neet ja vauh­ti hi­das­tu­nut. Kä­den­tark­kuus ei ole enää en­ti­sel­lään, ja ko­din puu­hat vie­vät huo­mat­ta­vas­ti enem­män ai­kaa ja voi­mia. Kaik­ki muu­tok­set ovat kui­ten­kin ta­pah­tu­neet pik­ku­hil­jaa, ja on­pa toi­saal­ta esi­mer­kik­si pol­vi­leik­kaus tuo­nut pal­jon li­sä­ki­lo­met­re­jä.

– Iän tuo­mia muu­tok­sia kat­soo ih­me­tel­len, kun ei tun­ne it­se­ään van­hak­si. Ikään­ty­nyt olen, mut­ta en vie­lä van­hus. Van­hus on sit­ten, kun tar­vit­see pi­dem­pi­ai­kais­ta hoi­toa, on ko­ko­naan tois­ten avun va­ras­sa, poh­dis­ke­lee Sum­ma­la.

Kuo­li­nil­moi­tuk­sis­sa vuo­si­lu­vut lä­he­ne­vät kui­ten­kin vää­jää­mät­tä Sum­ma­lan omaa syn­ty­mä­vuot­ta, ei­kä kuo­le­ma enää tun­nu yh­tä kau­kai­sel­ta kuin kuu­si­kymp­pi­se­nä. Voit­to­puo­li­ses­ti elä­mä tun­tuu elä­kei­käi­se­nä oi­kein hy­väl­tä. Kii­tol­li­suu­de­nai­hei­ta on pal­jon:

– Puo­li­so tun­tuu eri­tyi­sen ar­vok­kaal­ta, saa­daan yh­des­sä ol­la ei­kä tar­vit­se ko­kea yk­si­näi­syyt­tä. Myös sis­kot ovat lä­hei­siä, hei­dän kans­sa voi ja­kaa kaik­ki asi­at. Ja las­ten per­heet tuo­vat pal­jon iloa, ko­ro­na-ai­ka­na on hei­tä ikä­vöi­nyt, kun ei ole voi­nut en­ti­seen mal­liin ta­va­ta. Pie­niä on ilo näh­dä, vaik­kei enää hoi­to­vas­tuu­ta jak­sa­kaan. Uu­det su­ku­pol­vet tuo­vat elä­män voi­maa, to­te­aa Lee­na Sum­ma­la kii­tol­li­se­na.

Jutun voi lu­kea ko­ko­nai­suu­des­saan 16.6 il­mes­ty­väs­tä Päi­vä­mie­hes­tä.