JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Puhutaan maasta ja taivaasta

Johan Kärkkäinen: Synnyin vähäosaiseen mutta rakastavaan kotiin

Päivämies-verkkolehti
Puhutaan maasta ja taivaasta
27.9.2014 6.42

Juttua muokattu:

1.1. 23:46
2020010123464320140927064200

Kärk­käi­sen su­kua on ko­koon­tu­nut Bruno-vau­van ris­ti­äi­siin, edus­ta­jia on vii­des­tä su­ku­pol­ves­ta. Nuo­rim­man iän voi las­kea vii­kois­sa, ja van­hin, Jo­han Kärk­käi­nen täyt­tää pi­ak­koin 87 vuot­ta.

Vau­va saa kas­te­juh­las­sa yh­den ni­men myös isoi­sän isoi­säl­tä. Hä­nes­tä tu­lee Bruno Jo­han Vil­li­am. Tätä Ju­ma­lan ih­met­tä, us­kon esi­ku­vaa, Jo­han-pap­pa on tul­lut kat­so­maan.

Jo­han on kir­joit­ta­nut muis­tel­ma­kir­jan, jo­hon tu­tus­tun myö­hem­min.

– Olen saa­nut Ju­ma­lan siu­naus­ta run­saas­ti. Mi­nul­la on ol­lut puo­li­so ja nyt lap­sia ai­na vii­den­nes­sä pol­ves­sa as­ti, kir­joit­taa Jo­han kir­jas­saan.

– Elä­mäm­me on ol­lut ri­kas­ta tei­dän jäl­ki­pol­vien an­si­os­ta. Kaik­ki ovat kun­nol­li­sia, hy­viä ja rak­kai­ta meil­le, hän jat­kaa.

Ris­ti­äis­ti­lai­suu­des­sa toi­mi­te­taan myös Bruno-vau­van ja hä­nen van­hem­pien­sa uu­den ko­din siu­naa­mi­nen. Koti on suu­ri ja va­loi­sa. Toi­sin oli Jo­ha­nin lap­suu­des­sa.

– Syn­nyin vä­hä­o­sai­seen ko­tiin. Hir­si­tu­vas­sa asui 13 hen­keä 35 ne­li­ös­sä, ei­kä ol­lut mi­tään mu­ka­vuuk­sia. Ko­tim­me oli kui­ten­kin tur­val­li­nen paik­ka. äi­ti ja isä ra­kas­ti­vat mei­tä. Ihai­len van­hem­pi­a­ni, mi­ten he oli­vat va­loi­sia ja iloi­sia, vaik­ka ul­koi­set puit­teet oli­vat vä­häi­set, ker­too Jo­han ko­dis­taan.

– En mil­lään tah­do ym­mär­tää tätä ke­hi­tys­tä, joka on ta­pah­tu­nut mi­nun elin­kaa­re­ni ai­ka­na. Tämä on suur­ta Ju­ma­lan siu­naus­ta Suo­men kan­sal­le, häm­mäs­te­lee Jo­han kir­jas­saan.

Ih­me­tel­tä­vää riit­tää lu­ki­jal­le­kin. Jo­ha­nin ko­dis­sa oli ai­neel­lis­ta puu­tet­ta, mut­ta sil­ti siel­lä oli tyy­ty­väi­nen mie­li.

– Toi­vot­tiin, et­tä huo­mi­nen tuo tu­les­saan pa­rem­paa. Olen suu­res­ti kii­tol­li­nen, et­tä olen saa­nut syn­tyä vä­hä­o­sai­seen ko­tiin. Osaan nyt ar­vos­taa ja ym­mär­tää nii­tä, joil­la on puu­tet­ta elä­mäs­sä, hän to­te­aa.

Jäl­ki­pol­vil­leen Jo­han jät­tää kir­jas­saan muis­to­lau­seen.

– Ru­kouk­se­ni on, et­tä kun mat­kam­me päät­tyy, oli­sim­me kaik­ki yh­des­sä tai­vaan kun­ni­as­sa.

Teks­ti: Eli­na Vä­hä­jylk­kä

Kuva: Juha Han­nuk­se­la

29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys