Kun kuo­le­ma kos­ket­taa, elä­män ra­jal­li­suus tu­lee lä­hel­le. Su­run koh­da­tes­sa myös seu­ra­kun­ta tar­jo­aa apua.

Kris­ti­nus­kon kes­kei­nen sa­no­ma on, et­tä elä­mä ei pää­ty kuo­le­maan. Meil­le on an­net­tu toi­vo kuo­le­man­jäl­kei­ses­tä elä­mäs­tä. Kuo­le­ma on port­ti tu­le­vaan elä­mään: elä­mäs­sä ja kuo­le­mas­sa voim­me jät­täy­tyä luot­ta­vai­ses­ti suu­rem­piin kä­siin.

Kuo­le­maa koh­dat­ta­es­sa omien lä­heis­ten ja us­ko­nys­tä­vien li­säk­si seu­ra­kun­nan työn­te­ki­jät tu­ke­vat su­rus­sa. Di­a­ko­ni­a­työn­te­ki­jät ja pa­pit ovat läs­nä; hei­dän kans­saan voi ja­kaa kuo­le­maan liit­ty­viä aja­tuk­sia ja tun­tei­ta. Myös käy­tän­nön asi­oi­hin voi pyy­tää apua seu­ra­kun­nas­ta.

Lä­hei­se­nä su­rus­sa

Lä­hei­sen kuo­le­man ki­vus­ta voi sel­vi­tä ajan kans­sa, su­rua ja­ka­en. Useis­sa seu­ra­kun­nis­sa toi­mii su­ru­ryh­miä, lä­hei­sen­sä me­net­tä­neil­le tar­koi­tet­tu­ja ver­tais­tu­ki­ryh­miä.

Jos­kus voi tun­tua vai­ke­al­ta lä­hes­tyä kuol­leen omai­sia. Yh­tey­de­not­to lyk­kään­tyy hel­pos­ti. Vaik­ka ei voi­si­kaan hel­pot­taa su­rua, voi kui­ten­kin osoit­taa vä­lit­tä­vän­sä. Su­re­via voi myös aut­taa käy­tän­nön asi­ois­sa.

Sa­nat jää­vät puo­li­tie­hen. Riit­tää, et­tä ol­laan yh­des­sä. Sii­o­nin lau­luis­sa ja vir­sis­sä on mo­nia loh­dut­ta­via, kuo­le­maan­kin liit­ty­viä lau­lu­ja, joi­den kaut­ta voi myös lä­hes­tyä su­re­vaa.

Lap­sen suru

Eri­tyi­ses­ti lä­hei­sen ih­mi­sen kuo­le­man ta­pah­tu­es­sa lap­set tar­vit­se­vat eri­tyis­tä tu­kea ja huo­mi­o­ta. Lap­set su­re­vat ja il­mai­se­vat su­rua heil­le omi­nai­sel­la ta­val­laan.

Asi­aa voi miet­tiä yh­des­sä lap­sen kans­sa. Kaik­kiin ky­sy­myk­siin ei vält­tä­mät­tä ole vas­tauk­sia, mut­ta ajan ku­lu­es­sa voi eh­kä op­pia ym­mär­tä­mään pa­rem­min.

Su­re­va lap­si tar­vit­see pal­jon lä­hei­syyt­tä, läs­nä­o­loa ja jut­te­le­mis­ta. Tu­kea las­ten sel­viy­ty­mi­seen voi pyy­tää esi­mer­kik­si kir­kon per­he­a­si­ain neu­vot­te­lu­kes­kuk­sis­ta.

Di­a­ko­ni­a­työn­te­ki­jä voi aut­taa

Jos ko­kee tar­vet­ta ja­kaa su­ru­aan seu­ra­kun­nan työn­te­ki­jän kans­sa, pa­pin tai di­a­ko­ni­a­työn­te­ki­jän puo­leen voi kään­tyä. Myös su­re­van lä­hei­nen tai aut­ta­ja­ta­ho voi hä­nen lu­val­laan vä­lit­tää ta­paa­mis­pyyn­nön seu­ra­kun­taan.

Di­a­ko­ni­a­työn­te­ki­jän vie­rai­lul­la pää­o­sas­sa on kuun­te­lu ja kes­kus­te­lu. Toi­si­naan jo pelk­kä läs­nä­o­lo loh­dut­taa ja roh­kai­see – su­rus­sa tar­vi­taan toi­sia ih­mi­siä lä­hel­le.

Suun­ta eteen­päin

Mi­ten pai­na­van su­run kes­kel­lä sit­ten saa toi­voa ja loh­tua jat­kaa omaa elä­mää? Luo­pu­mi­seen suos­tu­mi­nen on ki­peä tie.

Raa­ma­tun sa­nat tuo­vat loh­du­tus­ta mo­nil­le su­re­vil­le. Loh­dul­li­sia sa­no­ja löy­tyy esi­mer­kik­si Il­mes­tys­kir­jas­ta: ”Ju­ma­la pyyh­kii hei­dän sil­mis­tään joka ai­no­an kyy­ne­leen. Kuo­le­maa ei enää ole, ei mur­het­ta, va­li­tus­ta ei­kä vai­vaa, sil­lä kaik­ki en­ti­nen on ka­don­nut.” (Ilm. 21:4.)

Psal­mi 139 pu­huu Ju­ma­lan huo­len­pi­dos­ta: ”Her­ra, si­nun sil­mä­si nä­ki­vät mi­nut jo idul­la­ni, si­nun kir­jaa­si on kaik­ki kir­joi­tet­tu. En­nen kuin olin elä­nyt päi­vää­kään oli­vat kaik­ki päi­vä­ni jo luo­dut.” (Ps. 139:16.)

Lue 23.3. il­mes­ty­nees­tä Päi­vä­mie­hes­tä myös ai­hee­seen liit­ty­vä haas­tat­te­lu.