Rau­no Saar­nio

Por­nai­sis­sa asu­va Kari Pie­ta­ri­nen on ol­lut ra­ken­ta­ja­na koko ikän­sä.

– En­sim­mäi­nen oma työ­maa­ni oli, kun 5–6-vuo­ti­aa­na me­nin naa­pu­riin ja ky­syin, pää­sen­kö töi­hin. Naa­pu­ri palk­ka­si mi­nut, ja palk­ka oli, jos en ihan vää­rin muis­ta, 50 pen­niä tun­nil­ta.

Hän oli jo ai­em­min ol­lut useil­la ra­ken­nuk­sil­la isän­sä mu­ka­na.

– Sil­loin 1960-lu­vul­la oli eri­lai­nen kult­tuu­ri, lap­set oli­vat töis­sä mu­ka­na. Ny­ky­ään ra­ken­nus­työ­mail­la työ­tur­val­li­suus on eh­dot­to­man tär­keä asia, ei­vät­kä lap­set pää­se ko­ke­maan sa­maa kuin it­se koin.

Pie­ta­ri­sen var­si­nai­nen ura ra­ken­ta­ja­na al­koi, kun isä il­moit­ti lu­ki­o­ta käy­väl­le po­jal­leen: ”Meil­lä on pu­laa työn­te­ki­jöis­tä, läh­det­kö töi­hin?” Seu­raa­va­na aa­mu­na Pie­ta­ri­nen mars­si reh­to­rin pu­heil­le ja ker­toi läh­te­vän­sä töi­hin.

Mu­siik­ki kieh­toi nuo­ru­kais­ta, suun­ni­tel­mis­sa oli ha­keu­tua Si­be­lius Aka­te­mi­aan. Vas­taan kui­ten­kin kä­ve­li Saa­ri­jär­ven tyt­tö Hilk­ka, ja nuo­ri avi­o­mies päät­te­li ra­ken­nuk­sel­ta saa­van­sa pa­rem­man pal­kan kuin opis­ke­li­ja­na ja kant­to­ri­na.

Pie­ta­ri­nen on myös toi­sen­lai­nen ra­ken­ta­ja.

– Mi­nut ase­tet­tiin sa­nan­pal­ve­li­jak­si vuon­na 1986 Por­nai­sis­sa. Tuos­sa teh­tä­väs­sä tun­tee oman huo­nou­den, oli­si ol­lut niin pal­jon pa­rem­pia vel­jiä teh­tä­vään. En kui­ten­kaan us­kal­ta­nut kiel­täy­tyä, kun teh­tä­vään pyy­det­tiin.

Pie­ta­ri­nen on ko­ke­nut, et­tä Ju­ma­la on siu­nan­nut ja var­jel­lut us­ko­mas­sa sa­nan­pal­ve­li­jan teh­tä­vän kaut­ta.

– Ju­ma­la on ra­kas­ta­nut mi­nua niin pal­jon, et­tä on kut­su­nut mi­nut tä­hän teh­tä­vään.

Lue ly­hen­tä­mä­tön haas­tat­te­lu 2.9. il­mes­ty­nees­tä leh­des­tä.