JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Puhutaan maasta ja taivaasta

Kes­ki­tyn tä­hän het­keen

Peltomaa Elina
Puhutaan maasta ja taivaasta
27.9.2019 6.39

Juttua muokattu:

23.12. 02:44
2019122302445520190927063900

Mar­juk­ka Nii­ni­mä­ki pi­te­lee vau­vaa sy­lis­sään. Ikää pie­nel­lä po­jal­la on nel­jä viik­koa. Nii­ni­mä­en per­hees­sä on elet­ty eri­tyi­siä ai­ko­ja jo seit­se­mät­tä ker­taa.

Van­hem­mat Mar­juk­ka ja Valt­te­ri Nii­ni­mä­ki ku­vaa­vat ajan­jak­soa näin:

– Vau­van syn­ty­mä py­säyt­tää het­kek­si kai­ken. Syn­nyt­tä­mään läh­te­mi­nen on ol­lut meil­le kuin läh­ti­si maa­il­man par­haim­mil­le tref­feil­le, ku­ten vii­me ker­ral­la il­moi­tim­me läh­ties­säm­me. Het­kes­sä on pal­jon jän­ni­tys­tä ja iloa. Lai­tok­sel­la ei mie­ti kel­lo­nai­kaa, vuo­ro­kau­de­nai­kaa, töi­tä tai kau­pas­sa käyn­tiä, ei koko ul­ko­puo­lis­ta maa­il­maa.

Uu­den elä­män ää­rel­lä aja­tuk­set siir­ty­vät voi­mak­kaas­ti myös per­heen mui­hin lap­siin.

– Olo on siu­nat­tu. Olem­me saa­neet niin pal­jon lah­jak­si! van­hem­mat ker­to­vat tun­te­mi­sis­taan.

Vau­va tie­tää myös työs­sä käy­väl­le isäl­le isyys­lo­maa ja koko per­heel­le olei­lua, uu­teen per­heen­jä­se­neen tu­tus­tu­mis­ta, upot­tau­tu­mis­ta sy­lit­te­le­mään, kat­se­le­maan ja ih­met­te­le­mään.

– Olen mo­nes­ti nyt aja­tel­lut, et­tä oli­sin­pa muis­ta­nut vau­van kä­sit­tä­mät­tö­män iha­nuu­den sil­loin, kun olo oli ras­kau­sai­ka­na keh­noim­mil­laan. Ke­vät oli rank­ka, kun ras­kaus vä­syt­ti ja ku­vot­ti ja Valt­te­ril­la­kin oli pal­jon töi­tä. Sil­loin saat­toi en­nem­min­kin mie­leen hii­piä aja­tus sii­tä, et­tä to­del­la­kin­ko tä­hän on tu­los­sa vie­lä seit­se­mäs häm­men­tä­jä.

Et­tä mi­ten täs­sä muka pär­jää, Mar­juk­ka Nii­ni­mä­ki ker­too. – Ja kyl­lä­hän se vä­lil­lä käy­kin mie­les­sä, et­tä tu­len hul­luk­si näi­den kans­sa.

Hän on ko­ke­nut, et­tä vau­van odot­ta­mi­seen ja hoi­ta­mi­seen liit­tyy ris­ti­rii­tai­suuk­sia. Toi­saal­ta aut­taa pal­jon, kun jak­saa luot­taa tu­le­vaan ja Ju­ma­lan suun­ni­tel­miin.

Aja­tus kul­kee avi­o­lii­ton en­sim­mäi­siin vuo­siin, jol­loin jo luot­ta­mus­ta ky­syt­tiin. Nuo­ri­pa­ri Nii­ni­mä­ki as­te­li nuo- rena vi­hil­le, ka­ve­ri­pii­rin­sä en­sim­mäi­si­nä.

– Mi­nun ei ole kos­kaan tar­vin­nut miet­tiä, on­ko ok saa­da pal­jon lap­sia ja ol­la ison per­heen äi­ti. Aja­tus vau­vas­ta oli niin luon­te­va ja ter­ve­tul­lut, Mar­juk­ka Nii­ni­mä­ki ker­too.

Vau­vaa ei kui­ten­kaan muu­ta­maan vuo­teen kuu­lu­nut, ja täy­tyi­kin ru­ve­ta työs­tä­mään päin­vas­tais­ta aja­tus­ta, aja­tus­ta ken­ties lap­set­to­mas­ta avi­o­lii­tos­ta. Ka­ve­ri­pii­ri al­koi täyt­tyä vau­vois­ta. Mo­nen­lai­sia tun­tei­ta oli omal­la koh­dal­la käy­tä­vä läpi.

– Oi­ke­as­taan nyt­kin eh­dim­me ko­vas­ti odot­taa tätä pien­tä, kun huo­ma­sim­me kuo­puk­sem­me kas­va­neen vau­van mi­tas­ta ulos, Mar­juk­ka Nii­ni­mä­ki se­lit­tää. – Sil­lä kyl­lä olem­me vah­vas­ti ko­ke­neet, et­tä vau­va tuo meil­le ai­van älyt­tö­mäs­ti voi­maa.

Seit­se­män äi­ti muis­te­lee pu­hu­jaa, joka lä­hes joka seu­ra- pu­hees­sa lau­sah­ti las­ten ”enen­tä­vän iloa”.

– Se on niin tot­ta! Lop­pu­jen lo­puk­si lap­set tuo­vat mu­ka­naan pal­jon enem­män rik­kaut­ta ja rak­kaut­ta kuin vie­vät voi­ma­va­ro­ja, hän to­te­aa.

Ison per­heen kans­sa elä­mään tu­lee sil­ti väis­tä­mät­tä myös vä­sy­mys­tä, rii­taa ja stres­siä tu­le­vas­ta. Ras­kaus on äi­dil­le tyy­ty­mis­har­joi­tus sii­hen, et­tä oma ai­ka vä­he­nee ja keho on ko­vil­la. Mar­juk­ka Nii­ni­mä­keä on aut­ta­nut elä­mä­na­sen­ne, jos­sa ei lii­kaa mu­reh­di tu­le­vien päi­vien ja vuo­sien kuor­maa tai vie­lä syn­ty­mät­tö­mien las­ten lu­ku­mää­rää.

– On ai­ka tur­ha miet­tiä, et­tä jos saam­me nel­jä­tois­ta las­ta, oli­sim­me nyt vas­ta puo­li­vä­lis­sä, hän nau­rah­taa. – Par­hai­ten me­nee, kun kes­kit­tyy tä­hän het­keen. Tä­hän as­ti on Tai­vaan Isä pi­tä­nyt huol­ta, ja pi­tää var­mas­ti tu­le­vi­na­kin päi­vi­nä. Voi­ko­han sen sa­noa ää­neen­kin, et­tä meil­lä on iha­na vau­va, jota koko per­he on hal­ti­oi­tu­nee­na odot­ta­nut ja hoi­ta­nut?

Nii­ni­mä­et ker­to­vat, et­tä hei­dän per­hees­sään jo­kai­sel­le lap­sel­le on eh­kä jo ras­kau­sai­ka­na muo­dos­tu­nut ta­vak­si kuun­te­lut­taa jo­ta­kin tiet­tyä lau­lua. Seit­se­män­nen lap­sen lau­lu­na on Maan kor­ves­sa kul­ke­vi lap­so­sen tie.

Lau­lut ovat ol­leet kuin yh­tei­nen ru­kous. Vii­kon ku­lut­tua pi­det­tä­väs­sä kas­te­juh­las­sa vie­raat­kin saa­ne­vat lau­laa tä­män vir­ren pyyn­tö­nä Tai­vaan Isän puo­leen.

Kuva: Kai­sa Lut­ti­nen

4.8.2020

Kar­me­lin­vuo­rel­la Elia kään­tyi kan­san puo­leen ja sa­noi: "Kuin­ka kau­an te hor­jut­te puo­lel­ta toi­sel­le? Jos Her­ra on Ju­ma­la, seu­rat­kaa hän­tä, jos taas Baal, seu­rat­kaa sit­ten hän­tä!" 1 Kun. 18:21

Viikon kysymys