Kyl­lik­ki Tuo­me­la

Ou­lun­sa­lo­lai­sen Mai­ja-Lii­sa Kor­ki­a­kos­ken lap­suu­den koti on Yli­ol­ha­van Kärp­pä­suol­la. Haa­pa­kan­kaan ko­dis­ta on tul­lut hä­nel­le ja hä­nen mie­hel­leen Jou­kol­le ra­kas ja viih­tyi­sä va­paa-ajan asun­to.

– Rau­hal­li­si­na het­ki­nä, var­sin­kin nyt pää­si­äi­sen ai­ka­na, olen ko­ke­nut lap­suu­den rau­hal­lis­ta tun­nel­maa. Aja­tuk­sis­sa­ni muis­tan Han­na-äi­ti­ni hui­vi pääs­sä puu­hai­le­van lie­den ää­res­sä ja hy­räi­le­vän Sii­o­nin lau­lu­ja. Han­na-äi­ti­ni elä­mä oli työn­täy­tei­nen, hän­hän huo­leh­ti yk­sin kuu­des­ta alai­käi­ses­tä lap­ses­taan ja per­heen toi­meen­tu­los­ta, Kor­ki­a­kos­ki ker­too.

– Äi­ti­ni luot­ti Ju­ma­lan siu­nauk­seen ja ker­toi sii­tä myös meil­le lap­sil­le.

Omien las­ten ha­jaan­nut­tua Kor­ki­a­kos­ken Mai­ja-Lii­sa kiin­nos­tui lap­suu­den ko­dis­taan ja juu­ris­taan.

– Löy­sin ko­ti­ni vin­til­tä van­ho­ja va­lo­ku­via ja kää­rön kir­jei­tä, joi­ta isä­ni oli lä­het­tä­nyt so­das­ta.

– Häm­mäs­tyin, mi­ten kau­niis­ti ja rak­kaas­ti isä­ni kir­joit­ti. Hän huo­leh­ti lap­sis­taan ja hei­dän ter­vey­des­tään. Hän toi­voi, et­tä sai­si rak­kaan vai­mon­sa kans­sa jat­kaa vas­ta muu­ta­man vuo­den kes­tä­nyt­tä on­nel­lis­ta avi­o­liit­toa. Isä­ni huo­leh­ti myös van­hem­mis­taan, jo­kai­ses­ta si­sa­ruk­ses­ta erik­seen, ko­dis­ta ja ko­din töis­tä. Kor­keim­man var­je­lus­ta ja suo­je­lus­ta isä­ni toi­vot­ti koko per­heel­le.

Kor­ki­a­kos­ken isä haa­voit­tui vai­ke­as­ti so­das­sa. So­ta­vam­mois­ta huo­li­mat­ta hän yrit­ti ja teki työ­tä au­toi­li­ja­na.

– Äi­ti yrit­ti hil­li­tä mei­tä lap­sia, et­tä isä sai­si le­vä­tä. Mei­dän las­ten piti ym­mär­tää isän sai­raut­ta, ja kyl­lä me sää­lim­me ki­vu­li­as­ta, tus­kais­ta isää. Äi­ti yrit­ti teh­dä kaik­ken­sa, et­tä isän olo oli­si hel­pom­pi.

Kor­ki­a­kos­ki oli 8-vuo­ti­as, kun Hem­mi-isä kuo­li. Äi­dil­le jäi kuu­si alai­käis­tä las­ta hoi­det­ta­vak­si.

– Ko­dis­sa oli suru ja mur­he. Äi­ti oli hil­jai­nen ja su­rul­li­nen. Minä, 8-vuo­ti­as tyt­tö, löy­sin loh­tua met­säs­tä ja luon­nos­ta. Ih­met­te­lin kuk­kia ja kas­ve­ja, kat­se­lin pui­ta ja ki­viä. Kuun­te­lin lin­tu­jen lau­lua ja et­sin, mi­hin ne ovat pe­sän­sä teh­neet. Pe­lon ja tur­vat­to­muu­den tun­ne haih­tui, kun us­koin, et­tä Tai­vaan Isä pi­tää meis­tä huo­len.

Haa­pa­kan­kaal­le ko­koon­tuu mie­lel­lään myös Kor­ki­a­kos­ken per­he. Siel­lä on hel­pom­pi muis­tel­la lap­suut­ta, omia van­hem­pia ja ras­kai­ta­kin vai­hei­ta, jois­ta on sel­vit­ty. Nuo­ria per­hei­tä on al­ka­nut kiin­nos­taa su­vun vai­heet.

– Sis­ko­je­ni kans­sa olem­me muis­tel­leet lap­suu­tem­me asi­oi­ta. Avoin kes­kus­te­lu on aut­ta­nut kä­sit­te­le­mään haus­ko­ja ja vai­kei­ta asi­oi­ta. Myös ver­tais­tu­ki hy­vien ys­tä­vien kans­sa on aut­ta­nut ym­mär­tä­mään so­dan­jäl­keis­tä lap­suut­ta.

– Olen kii­tol­li­nen van­hem­mis­ta­ni ja sii­tä, et­tä he pu­hui­vat meil­le lap­sil­le Tai­vaan Isäs­tä ja siu­na­si­vat evan­ke­liu­mil­la. Mi­nul­la on ol­lut hyvä ja tur­val­li­nen koti.