Au­lik­ki Pii­rai­nen

Sai­la Su­ti­nen toi­mii tois­ta kaut­ta ko­ti­seu­ra­kun­tan­sa kirk­ko­val­tuu­tet­tu­na ja kirk­ko­neu­vos­ton jä­se­ne­nä. Hän joh­taa kas­va­tuk­sen toi­mi­kun­taa. Li­säk­si hän on en­sim­mäis­tä kaut­ta jä­se­ne­nä Es­poon hiip­pa­kun­nan hiip­pa­kun­ta­val­tuus­tos­sa.

Su­ti­nen asuu per­hei­neen Loh­jal­la. Am­ma­til­taan hän on ham­mas­lää­kä­ri. Per­hee­seen kuu­lu­vat avi­o­mies ja vii­si las­ta. Kuu­den­nen lap­sen odo­te­taan syn­ty­vän ke­vääl­lä.

– Kirk­ko­val­tuus­ton vaa­lei­hin liit­ty­en sain pu­he­lun ai­em­min luot­ta­mus­teh­tä­väs­sä toi­mi­neel­ta vel­jel­tä. Aluk­si yl­lä­tyin pyyn­nös­tä, mut­ta ai­ka pian in­nos­tuin, ja pyyn­tö tun­tui luot­ta­muk­sen osoi­tuk­sel­ta­kin. Ko­ti­seu­ra­kun­ta­ni luot­ta­mus­hen­ki­löil­tä tuli pyyn­tö läh­teä mu­kaan hiip­pa­kun­ta­val­tuus­ton vaa­liin.

Su­ti­nen koki tär­ke­äk­si pääs­tä mu­kaan päät­tä­mään asi­ois­ta omas­sa ko­ti­seu­ra­kun­nas­saan.

– Ko­ti­seu­ra­kun­nan li­säk­si, ai­na­kin vä­lil­li­ses­ti, ajat­te­lin osal­lis­tu­va­ni pää­tök­sen­te­koon myös ko­ko­nais­kir­kon osal­ta. Ai­ka on mo­nin ta­voin haas­ta­va ja pai­neet kirk­koa koh­taan ja kir­kon si­säl­lä ovat suu­ret.

Ai­kai­sem­min­kin Su­ti­nen on ol­lut hoi­ta­nut luot­ta­mus­teh­tä­viä.

– Kou­lu­ai­ka­na olin in­no­kas op­pi­las­kun­nan tou­huis­sa, ja opis­ke­lu­ai­koi­na oli joi­ta­kin opis­ke­luun ja har­ras­tuk­siin liit­ty­viä teh­tä­viä.

Su­ti­nen ker­too, et­tä kirk­ko on ol­lut hä­nel­le ai­na tär­keä.

– Eri­tyi­ses­ti ju­ma­lan­pal­ve­luk­sis­sa käy­mi­ses­tä on tär­kei­tä muis­to­ja lap­ses­ta saak­ka.

Seu­ra­kun­nan toi­min­nas­sa Su­ti­nen on ol­lut vaih­te­le­van ak­tii­vi­ses­ti mu­ka­na, eri­tyi­ses­ti mu­siik­ki­työs­sä.

– Lap­se­na ja nuo­re­na soi­tin or­kes­te­ris­sa Ou­lus­sa ja opis­ke­lu­ai­koi­na lau­loin seu­ra­kun­nan kuo­ros­sa. Mo­lem­pien har­ras­tus­ten myö­tä pää­sin mo­nes­ti avus­ta­maan py­hä­aa­mun mes­suun.

Seu­ra­kun­nan lap­si- ja nuo­ri­so­työ on tul­lut tu­tuk­si omien las­ten kaut­ta.

– Olen ko­ke­nut sen tär­ke­äk­si voi­ma­va­rak­si eri ti­lan­teis­sa.

Luot­ta­mus­teh­tä­väs­sä toi­mi­mi­nen on ku­ta­kuin­kin vas­tan­nut Su­ti­sen mie­li­ku­vaa.

– Siel­lä pää­te­tään pal­jon ihan ar­ki­sia asi­oi­ta: os­te­taan­ko hau­taus­maal­le uut­ta trak­to­ria tai maa­la­taan­ko seu­ra­kun­ta­ta­lo tänä vuon­na. Toi­saal­ta poh­di­taan, an­ne­taan­ko seu­ra­kun­nan ti­lo­ja jo­hon­kin tiet­tyyn käyt­töön. Kuin­ka pal­jon käy­te­tään ra­haa di­a­ko­ni­aan, en­tä lap­si­työ­hön? Pal­ka­taan­ko uu­si pap­pi vai pär­jä­tään­kö ny­kyi­sil­lä?

Kirk­ko­val­tuus­tos­sa pää­te­tään isot lin­jat ku­ten kir­kol­lis­ve­rop­ro­sent­ti, hy­väk­sy­tään toi­min­ta­suun­ni­tel­mat ja va­li­taan ää­nes­tä­mäl­lä kap­pa­lai­set ja kir­kol­lis­ko­kou­se­dus­ta­jat.

Hiip­pa­kun­ta­työ on Su­ti­sel­le vie­lä ai­ka uut­ta.

Eri­tyi­sen mie­len­kiin­toi­se­na hän on ko­ke­nut toi­mi­kun­ta­työn, jos­sa pääs­tään kes­kus­te­le­maan asi­ois­ta sy­vem­min ja mo­ni­puo­li­sem­min kuin neu­vos­ton tai val­tuus­ton ko­kouk­sis­sa.

– Toi­mi­kun­nas­sa olen tu­tus­tu­nut mo­niin joh­ta­viin vi­ran­hal­ti­joi­hin ja luot­ta­mus­hen­ki­löi­hin.

Myös rek­ry­toin­nit ovat ol­leet kiin­nos­ta­via.

– Olen pääs­syt luot­ta­mus­hen­ki­lö­nä mu­kaan tosi mo­neen työ­haas­tat­te­luun.

An­toi­sa­na Su­ti­nen on ko­ke­nut esi­mer­kik­si sen, et­tä on tu­tus­tu­nut mo­nen ikäi­siin ja eri­lai­sis­ta taus­tois­ta tu­le­viin ih­mi­siin.

– Yh­tei­sen kes­kus­te­lun ja tu­tus­tu­mi­sen kaut­ta syn­tyy usein par­hai­ta, toi­min­taa ke­hit­tä­viä ide­oi­ta ja pää­tök­siä. Toi­saal­ta juu­ri nä­ke­mys­ten ero­a­vai­suus on haas­te, ja ti­lan­teet saat­ta­vat tun­tua ris­ti­rii­tai­sil­ta ja häm­men­tä­vil­tä­kin. Haas­ta­vaa on myös ajan löy­tä­mi­nen sil­le, et­tä voi­si pe­reh­tyä asi­oi­hin riit­tä­väs­ti ja osal­lis­tua ak­tii­vi­ses­ti.

Toi­si­naan työ tur­haut­taa­kin. Ko­kouk­sis­sa pää­te­tään it­ses­tään­sel­vyyk­sis­tä tai uu­den toi­min­ta­mal­lin käyt­töö­not­toon me­nee vuo­sia ai­kaa.

– Olen op­pi­nut ai­na­kin vi­ral­li­sia ko­kous­käy­tän­tö­jä ja ihan sel­lai­sia hal­lin­non pe­rus­jut­tu­ja. Kir­kon ja seu­ra­kun­nan toi­min­nas­sa on edel­leen pal­jon opit­ta­vaa, on niin mo­nen­lais­ta toi­mi­jaa ka­pi­tu­lis­ta toi­mi­kun­taan ja kirk­ko­hal­li­tuk­ses­ta lää­nin­ro­vas­tiin. Olen op­pi­nut tun­te­maan ko­ti­seu­ra­kun­taa­ni en­tis­tä pa­rem­min. Toi­vot­ta­vas­ti olen op­pi­nut yh­teis­ten asi­oi­den hoi­ta­mis­ta ja eri­lais­ten ih­mis­ten koh­taa­mis­ta.

Toi­si­naan on vai­kea tie­tää, mikä oli­si oi­kea kan­ta asi­oi­hin. Mo­nis­ta han­ka­lal­ta tun­tu­vis­ta ky­sy­myk­sis­tä Su­ti­nen on kes­kus­tel­lut tois­ten us­ko­vais­ten kans­sa.

– Toi­si­naan ti­lan­ne tu­lee eteen no­pe­as­ti. Sil­loin­kin voi on­nek­si ru­koil­la oi­ke­aa miel­tä – kos­kaan ei tar­vit­se ko­kea ole­van­sa yk­sin.

Tut­ta­va­pii­ri on luot­ta­mus­teh­tä­väs­sä laa­jen­tu­nut. Van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­suus ei ole ko­vin tut­tu he­rä­tys­lii­ke loh­ja­lai­sil­le.

– Ai­na vä­lil­lä luot­ta­mus­hen­ki­löi­den kes­ken on käy­ty us­koon ja elä­mään liit­ty­viä hen­ki­lö­koh­tai­si­a­kin kes­kus­te­lu­ja, jot­ka ovat ol­leet kai­kin ta­voin läm­min­hen­ki­siä.