JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Puhutaan maasta ja taivaasta

Lasten tuumailut voivat olla kuin pieniä twaarnoja

Kallunki Hanna
Puhutaan maasta ja taivaasta
30.6.2016 9.20

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420160630092000

SRK jul­kai­see tä­nään eri­tyis­laa­tui­sen pie­nen kir­jan. Kas­voin ihan pie­nek­si ko­ko­aa yh­teen Sii­o­nin ke­vät -leh­den ar­kis­to­aar­tei­ta, ja sen yti­men muo­dos­ta­vat leh­teen lä­he­te­tyt las­ten pu­heet. Pa­ras­ta kir­jas­sa ovat pie­net suu­ret per­soo­nat, joi­ta se nos­taa esil­le, kir­jan toi­mit­ta­ja ja Sii­o­nin ke­vään pää­toi­mit­ta­ja Kat­ri Iso­pah­ka­la ker­too. Täs­tä ju­tus­ta voit lu­kea poi­min­to­ja nois­ta las­ten tuu­mai­luis­ta.

Hel­lyt­tä­viä tuu­mai­lu­ja

Iso­pah­ka­lan mie­les­tä kir­ja tuo esil­le pe­rus­ta­van­laa­tui­sia asi­oi­ta meis­tä ih­mi­sis­tä. Sik­si hän us­koo­kin sen ole­van pi­ris­tä­vä ja loh­dut­ta­va lu­ku­ko­ke­mus ke­nel­le ta­han­sa.

– En oi­kein osaa ku­vi­tel­la lu­ki­jaa, joka ei hel­tyi­si las­ten tuu­mai­lu­jen ää­rel­lä.

Kir­jas­sa on py­rit­ty huo­mi­oi­maan laa­ja lu­ki­ja­kun­ta ot­ta­mal­la mu­kaan mah­dol­li­sim­man mo­ni­puo­li­nen kat­taus las­ten pu­heis­ta. Oi­val­ta­via ja haus­ko­ja hok­sauk­sia kir­jas­ta löy­tyy mo­neen ma­kuun.

– Huu­mo­ri on elä­mää ri­kas­tut­ta­va asia, mut­ta la­ji­na se on vai­kea. Las­ten puhe, joka on yh­den lu­ki­jan mie­les­tä mai­nio, ei ole­kaan toi­sen lu­ki­jan mie­les­tä eri­tyi­nen. Sik­si olen kii­tol­li­nen kir­jan kus­tan­nus­toi­mit­ta­jal­le An­na Il­li­kai­sel­le ja tait­ta­jal­le Mai­ja Hol­mil­le, et­tä he lu­ki­vat kans­sa­ni las­ten pu­hei­ta ja aut­toi­vat mi­nua pu­hei­den va­lit­se­mi­ses­sa, Iso­pah­ka­la kiit­te­lee.

Hä­nen mie­les­tään hei­dät voi näh­dä sil­mis­sään, kun lu­kee kir­jaa. Siis lap­set, kir­jan var­si­nai­set si­säl­lön­tuot­ta­jat.

– Heis­tä tu­lee hyvä mie­li. Kir­joit­ta­mas­sa­ni esi­pu­hees­sa pu­hun lap­sen ar­vos­ta, lap­sen mu­ka­naan tuo­mas­ta ilos­ta ja lap­ses­ta us­kon esi­ku­va­na.

Ohit­ta­ma­ton idea

Iso­pah­ka­la ker­too, et­tä las­ten pu­hei­den koos­ta­mi­ses­ta kir­jak­si tuli pu­het­ta työ­ka­ve­rei­den kans­sa pa­ri­sen vuot­ta sit­ten.

– Mie­les­tä­ni idea oli ohit­ta­ma­ton. Las­ten­leh­den toi­mit­ta­ja­na tie­dän, et­tä las­ten sa­no­mi­set ovat ol­leet ja ovat edel­leen leh­den ra­kas­te­tuin­ta ai­neis­toa. Lop­pu­sy­käyk­se­nä oli las­ten­leh­den 85-vuo­tis­juh­la­vuo­si, jota par­hail­laan vie­te­tään.

Kir­jan toi­mit­ta­mis­ta hän ku­vaa an­toi­sak­si mat­kak­si.

– Se an­toi pal­jon iloa it­sel­le, omal­le per­heel­le ja pro­jek­tis­sa mu­ka­na ol­leil­le työ­ka­ve­reil­le. Myös lu­ku­ryh­mäs­sä ja toi­mi­tus­neu­vos­tos­sa nau­tit­tiin te­ok­sen si­säl­lös­tä.

Al­ku­mat­kal­la kir­jap­ro­jek­ti sai osak­seen epäi­le­vi­ä­kin kom­ment­te­ja. Tämä oli Iso­pah­ka­lan mie­les­tä ym­mär­ret­tä­vää, kos­ka SRK ei ole ai­em­min kus­tan­ta­nut vas­taa­van­lais­ta te­os­ta.

– Poh­din­taa he­rät­ti mui­den mu­as­sa se, kan­ta­vat­ko las­ten pu­heet kir­jak­si saak­ka.

Pie­niä saar­no­ja

Iso­pah­ka­la vink­kaa, et­tä kir­jan an­tia voi hyö­dyn­tää eri yh­teyk­sis­sä.

– Mie­he­ni on pap­pi. Hän on saa­nut las­tem­me tuu­mai­luis­ta hy­viä aja­tuk­sia myös pu­hei­siin­sa. Vink­kaan­kin pu­hu­jil­le: tämä kir­ja kan­nat­taa lu­kea huo­lel­li­ses­ti.

Las­ten poh­din­nat si­säl­tä­vät ar­jen sat­tu­mus­ten li­säk­si ai­van us­kon ydi­na­ja­tuk­sia.

– Ny­ky­kie­lel­lä sa­not­tu­na kir­jas­sa on mon­ta twaar­naa eli pie­nois­saar­naa. Osai­sim­me­pa vie­lä ai­kui­si­na­kin pu­hua us­kos­tam­me niin va­paas­ti ja ym­mär­ret­tä­väs­ti, Iso­pah­ka­la to­te­aa.

Las­ten pu­hei­den li­säk­si kir­jas­sa on ly­hyi­tä, kai­ke­ni­käi­sil­le lu­ki­joil­le avau­tu­via har­taus­teks­te­jä sekä las­ten pu­hei­den poh­jal­ta syn­ty­nei­tä sar­ja­ku­via.

POI­MIN­TO­JA KAS­VOIN IHAN PIE­NEK­SI -KIR­JAS­TA:

Aa­tu (2 v) ke­hot­ti is­kää aa­mu­pa­la­pöy­däs­sä:

– An­na, is­kä, rou­val­le kah­via.

Otim­me gril­lin esiin ja aloit­te­lim­me ruu­an­val­mis­tus­ta. Edel­li­ses­tä ker­ras­ta vii­sas­tu­nee­na Ant­ti (5 v) to­kai­si:

– Syö­dään­kös me taas nii­tä hii­li­rut­ka­lei­ta?

äi­ti oli keit­ti­ös­sä pais­ta­mas­sa köy­hiä ri­ta­rei­ta. Ar­le­ne tun­si nii­den her­kul­li­sen tuok­sun ja sa­noi:

– Iha­naa, ki­ta­ri­so­ja!

Pik­ku­poi­ka sai isäl­tä kak­si mark­kaa seu­roi­hin: toi­nen mark­ka ko­leh­tia ja toi­nen kark­kia var­ten. Toi­nen mark­ka eh­ti kui­ten­kin jo ka­do­ta en­nen seu­ro­ja, ja poi­ka tuli ker­to­maan isäl­leen:

– Mul­ta huk­kui se toi­nen mark­ka, mut­ta on­nek­si se oli se ko­leh­ti­mark­ka!

Lot­ta oli seu­rois­sa niin puu­hak­kaal­la pääl­lä, et­tä äi­ti mei­na­si jo vä­syä. Sil­loin Lot­ta lo­pet­ti tou­hu­a­mi­sen ja sa­noi äi­dil­le:

– Oi, vai­mo, suu­ri on si­nun us­ko­si!

Is­tuim­me seu­rois­sa ker­ho­huo­neen puo­lel­la. Veka ha­lu­si seu­ra­sa­liin ja ko­men­si äi­tiä:

– äi­ti, men­nään­pä penk­kiin us­ko­maan.

See­lia (2v) leik­ki pik­ku­sis­kon­sa Fi­o­nan kans­sa seu­ro­ja keit­ti­ön pöy­dän al­la. Pian siel­tä kuu­lui:

– Fi­o­na, oo sinä Jee­sus Kris­tus, minä oon Va­pah­ta­ja ja vau­va vois ol­la Ju­ma­lan Poi­ka.

– On jo an­net­tu an­teeks, sa­noi Ee­me­li (2 v), kun vä­syi seu­rois­sa ja ha­lu­si ko­tiin.

Esa kat­se­li en­ke­li­tau­lua ja tuu­mi:

– En minä pel­kää mi­tään, kun en­ke­li suo­je­lee, mut­ta kyl­lä sil­le en­ke­lil­le hiki tu­lee.

Ku­vat: SRK:n kuva-ar­kis­to

HannaKallunki
29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys