JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Puhutaan maasta ja taivaasta

Lii­an suu­ri suru

Puhutaan maasta ja taivaasta
6.11.2021 10.00

Juttua muokattu:

5.11. 13:06
2021110513064020211106100000
Kalliokosken sisarukset kokivat lohduttavana, että surua sai käydä yhdessä läpi. Äidin haudalla Soili Koskelo (vas.), Saija Jokelainen, Mari Ojala, Kirsi Koskela, Kirsti Klasila, Satu Ojala, Riitta Kalliokoski ja Juha Kalliokoski.

Kalliokosken sisarukset kokivat lohduttavana, että surua sai käydä yhdessä läpi. Äidin haudalla Soili Koskelo (vas.), Saija Jokelainen, Mari Ojala, Kirsi Koskela, Kirsti Klasila, Satu Ojala, Riitta Kalliokoski ja Juha Kalliokoski.

Voitto Pulkkinen

Kalliokosken sisarukset kokivat lohduttavana, että surua sai käydä yhdessä läpi. Äidin haudalla Soili Koskelo (vas.), Saija Jokelainen, Mari Ojala, Kirsi Koskela, Kirsti Klasila, Satu Ojala, Riitta Kalliokoski ja Juha Kalliokoski.

Kalliokosken sisarukset kokivat lohduttavana, että surua sai käydä yhdessä läpi. Äidin haudalla Soili Koskelo (vas.), Saija Jokelainen, Mari Ojala, Kirsi Koskela, Kirsti Klasila, Satu Ojala, Riitta Kalliokoski ja Juha Kalliokoski.

Voitto Pulkkinen

Sirk­ka Leh­to

Ym­pä­ri Suo­men asu­vat Kal­li­o­kos­ken si­sa­ruk­set koh­ta­si­vat vuo­den 2018 lo­pul­la sel­lais­ta, mitä ku­kaan ei toi­voi­si: Ou­lun­sa­los­sa asu­neet Ai­mo-isä ja El­ma-äi­ti kuo­li­vat kol­men vii­kon vä­lein, mo­lem­mat 73-vuo­ti­ai­na.

– Vuon­na 2015 isäl­lä to­det­tiin ve­ri­syö­pä. Äi­ti oli omais­hoi­ta­ja­na, ja osa si­sa­ruk­sis­ta an­toi äi­dil­le va­paa­vii­kon­lop­pu­ja hoi­ta­mal­la isää vii­kon­lop­pui­sin. Lo­pus­sa isä oli sai­raa­la­hoi­dos­sa, jos­ta siir­tyi saat­to­hoi­toon, taus­toit­taa Sai­ja Jo­ke­lai­nen.

– Etu­kä­teen mie­tit­tiin, et­tä isäl­lä tu­lee an­kea jou­lu sai­raa­las­sa, mut­ta toi­sin kävi. En­ke­lit nou­ti­vat isän iki­jou­luun 22. jou­lu­kuu­ta, ker­too Kirs­ti Kla­si­la.

Isän kuo­le­ma oli si­sa­ruk­sil­le hai­kea, mut­ta toi­saal­ta ko­vien ki­pu­jen vuok­si hel­po­tus. Kau­niit muis­tot loh­dut­ta­vat, ja kaik­ki sai­vat jät­tää hy­väs­tit isäl­leen.

– Isä ai­na sa­noi, et­tä pa­rem­paa on edes­sä­päin, muis­te­lee Mari Oja­la.

– Isä oli lop­puun as­ti po­si­tii­vi­nen ja elä­män­myön­tei­nen, li­sää Kir­si Kos­ke­la.

– Isä­ni sa­noi niin iha­nas­ti sen vii­mei­sen vii­kon ai­ka­na, jol­loin sain si­li­tel­lä hä­nen kyl­miä var­pai­ta, et­tä enem­pää em­me oli­si voi­neet äi­din kans­sa ru­koil­la si­nun elä­mä­si eteen. Koen, et­tä mi­nua tie­tyl­lä ta­paa toi­sin ajat­te­li­ja­na on ai­na ar­vos­tet­tu ja kun­ni­oi­tet­tu, ker­too Riit­ta Kal­li­o­kos­ki.

Isän kuo­le­man jäl­keen si­sa­ruk­sil­la oli huo­li äi­dis­tä.

– Huo­leh­dit­tiin, et­tä mi­ten äi­ti sel­vi­ää yk­sin, kos­ka äi­ti ja isä oli­vat lä­hes ai­na yh­des­sä, to­te­aa Satu Oja­la.

– Pu­huin isän kuo­le­maa en­nen äi­din kans­sa, mi­ten hän jat­kaa elä­mää isän pois­me­non jäl­keen. Äi­ti ei ot­ta­nut mi­tään kan­taa, ihan kuin ei oli­si ym­mär­tä­nyt tai kuul­lut pu­het­ta­ni. Jäl­keen­päin olem­me ym­mär­tä­neet, et­tei äi­din tar­vin­nut­kaan mu­reh­tia isän kuo­le­man jäl­keis­tä elä­mää, ker­too Juha Kal­li­o­kos­ki.

Si­sa­ruk­sil­le äi­din läh­tö tuli niin jär­ky­tyk­se­nä, et­tä sitä ei mei­nan­nuwt kä­sit­tää mil­lään.

– Kun isä sai­ras­ti pit­kään ja hän­tä hoi­det­tiin ai­na en­sin, jäi äi­ti lii­an vä­häl­le huo­mi­ol­le, su­ree Riit­ta.

– Niin, kun oli aja­tel­lut, et­tä sit­ten on ai­kaa äi­din kans­sa, kun isän pois­me­no oli odo­tet­ta­vis­sa, muis­te­lee Sai­ja­kin.

Si­sa­ruk­set to­te­a­vat, et­tä näin oli äi­dil­le pa­ras­ta, et­tei hä­nen tar­vin­nut jää­dä isää yk­sin kai­paa­maan ja su­re­maan.

– Tai­vaan Isä jär­jes­ti sen­kin par­hain päin. Se loh­dut­ti su­run kes­kel­lä. Vaik­ka tun­tui vä­lil­lä, et­tä oli an­net­tu lii­an suu­ri suru kan­taa, Sai­jaa sum­maa si­sa­rus­ten aja­tuk­set.

– Suru kos­ket­ti lap­sen­lap­si­a­kin suu­res­ti. Vä­lil­lä tun­tui haas­ta­val­ta koh­da­ta lap­sen suru oman su­run kes­kel­lä, ker­too Soi­li Kos­ke­lo.

Suh­teel­li­sen ter­veen äi­din kun­to huo­no­ni isän kuo­le­man jäl­keen, ja hän jou­tui sai­raa­la­hoi­toon. Myö­hem­min hä­nel­lä to­det­tiin laa­ja-alai­nen ve­ri­suo­ni­tu­kos vat­sas­sa.

Ai­mo-isän hau­ta­jai­set oli­vat lau­an­tai­na 12. tam­mi­kuu­ta 2019, ja El­ma-äi­ti kuo­li maa­nan­tai­na 14. tam­mi­kuu­ta. Hän ei enää pys­ty­nyt tu­le­maan mie­hen­sä hau­ta­jai­siin.

– Yri­tim­me, et­tä äi­ti pää­si­si vat­sa-alu­een ku­vauk­seen kau­pun­gin­sai­raa­las­sa ol­les­saan. Äi­ti oli niin ki­peä. Maa­nan­tai­na äi­tiä ha­et­tiin ku­vauk­seen, mut­ta hän löy­tyi kuol­lee­na, ker­too Kirs­ti.

– Kä­vim­me Sai­jan ja mi­nun tyt­tö­jen kans­sa äi­din luo­na sai­raa­las­sa sun­nun­tai­na. Käyn­ti oli tosi pi­kai­nen, äi­dil­lä oli ki­pu­ja ja hoi­ta­ja tuli juu­ri te­ke­mään hoi­to­toi­men­pi­tei­tä. Hy­väs­te­lim­me äi­din ja siu­na­sim­me toi­si­am­me. Si­li­tin hä­nen hiuk­si­aan. Mie­len reu­nal­la kävi aja­tus, et­tä on­ko tämä vii­mei­nen ker­ta, kun näen äi­din, mut­ta työn­sin sen pois, muis­te­lee Mari.

Su­rus­sa tii­viil­lä si­sa­rus­par­vel­la oli tur­va toi­sis­saan – ja kau­niit muis­tot van­hem­mis­ta. Jäl­leen­nä­ke­mi­sen toi­vo kan­taa, ja se­kin aja­tus loh­dut­taa, et­tä äi­ti ja isä ovat hei­dän vii­den vau­va­na kuol­leen si­sa­ruk­sen luo­na tai­vaas­sa.

– Meil­lä oli kan­nus­ta­vat ja huo­leh­ti­vat van­hem­mat. Siel­tä tur­val­li­ses­ta lap­suu­des­ta on ol­lut hyvä pon­nis­taa omaan elä­mään, sa­noo Riit­ta.

– Äi­din ja isän kans­sa ko­ros­tui ai­na us­kon tär­keys. Se liit­tyi koko elä­mään – ”kaik­ki on meil­le lah­jaa ja lai­nas­sa”, muis­te­lee Juha.

– Kaik­kiin si­sa­ruk­siin on tosi läm­pi­mät vä­lit, ja käy­tiin äi­din ja isän kuo­le­maa läpi yh­des­sä. Tämä aut­toi tosi pal­jon su­rus­sa, iloit­see Mari.

– Olen myös to­del­la kii­tol­li­nen sii­tä, et­tä juu­ri tämä per­he on ol­lut ym­pä­ril­lä­ni ja olem­me tu­ke­neet toi­si­am­me vai­keis­sa elä­män­ti­lan­teis­sa, kos­ka kai­kil­la meil­lä nii­tä riit­tää, sum­maa Riit­ta.

– Äi­dil­le ja isäl­le Yli-Iin mök­ki oli ra­kas paik­ka. Äi­din kuo­le­man jäl­kei­se­nä ke­vää­nä mö­kin pe­ru­na­maal­la al­koi kas­vaa per­sil­ja. Se oli äi­din edel­li­se­nä ke­sä­nä kyl­vä­mää. Kyl­lä tuli it­ku sii­nä pot­tu­maan lai­dal­la. Tun­tui, et­tä äi­ti on jo­ten­kin läs­nä, muis­te­lee Kirs­ti.

28.11.2021

– Hoo­si­an­na! Siu­nat­tu ol­koon hän, joka tu­lee Her­ran ni­mes­sä! Siu­nat­tu isäm­me Daa­vi­din val­ta­kun­ta, joka nyt tu­lee! Hoo­si­an­na kor­keuk­sis­sa! Mark. 11:9–10

Viikon kysymys