JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Puhutaan maasta ja taivaasta

Pää­sin pi­mey­des­tä va­loon

Puhutaan maasta ja taivaasta
21.12.2019 6.13

Su­san­ne Ej­re­sund sai pa­ran­nuk­sen ar­mon joi­ta­kin vuo­sia sit­ten. Lap­suu­des­saan hä­nel­lä ei ol­lut kou­lu­luo­kal­laan tai ys­tä­vä­pii­ris­sään us­ko­vai­sia. Ou­lus­sa si­jait­se­van lap­suus­ko­din lä­hel­lä asui muu­ta­ma us­ko­vai­nen per­he, joi­den luo­na Ej­re­sund vie­rai­li muu­ta­man ker­ran.

– Tein sen sa­laa ys­tä­vil­tä­ni, kos­ka ka­ve­ri­pii­ris­sä­ni lä­hin­nä pu­hut­tiin pa­haa, kun mai­nit­tiin jo­tain les­ta­di­o­lai­sis­ta. Mi­nua kui­ten­kin jo lap­se­na pu­hut­te­li se, kuin­ka us­ko­vai­sis­ta huo­kui rau­ha.

Nuo­re­na Su­san­ne Ej­re­sund läh­ti Nor­jaan töi­hin ja myö­hem­min Ruot­siin opis­ke­le­maan. Opis­ke­lu­ai­koi­na hän tu­tus­tui nai­seen, joka työs­ken­te­li kir­kos­sa ja kut­sui it­se­ään “maal­lik­ko­pa­pik­si”.

– Ky­syin hä­nel­tä muun mu­as­sa sitä, mi­ten mi­nun käy syn­tie­ni täh­den. Hän ker­toi voi­van­sa ru­koil­la ja et­tä se on ai­noa asia, mitä voi teh­dä. Se ei an­ta­nut mi­nul­le rau­haa.

Nel­jän­nen lap­sen­sa syn­ty­män jäl­keen us­kon asia nou­si vah­vas­ti Su­san­ne Ej­re­sun­din mie­leen.

– Elin niin on­nel­lis­ta elä­mää kuin tääl­lä ajas­sa voi ku­vi­tel­la. Mi­nul­la oli iha­na per­he, ter­veyt­tä, kiva koti ei­kä ol­lut suu­rem­pia huo­lia. Kui­ten­kin olin rau­ha­ton ja tyy­ty­mä­tön.

Ko­ti­aan sii­voil­les­saan Ej­re­sund löy­si us­kon­nos­ta ker­to­van kir­jan. Hän näyt­ti sitä äi­dil­leen, joka oli muu­ta­mia vuo­sia ai­kai­sem­min saa­nut pa­ran­nuk­sen ar­mon. äi­ti ker­toi, et­tei kir­ja ol­lut täy­sin Raa­ma­tun mu­kai­nen ja tar­jou­tui an­ta­maan tyt­tä­rel­leen rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­tä os­ta­man­sa kir­jan, joka ker­toi pa­ran­nuk­sen ar­mon saa­neis­ta ym­pä­ri maa­il­man. Su­san­ne Ej­re­sund ot­ti kir­jan vas­taan ja luki sitä ai­na ti­lai­suu­den tul­len.

Ke­vääl­lä 2016 Su­san­nen avi­o­mies oli me­nos­sa suu­reen sel­kä­leik­kauk­seen. En­nen leik­kaus­ta he sai­vat poi­ka­vau­van. Su­san­nen mies ko­tiu­tui ja Su­san­ne hoi­ti hän­tä ja lap­si­aan.

– Nel­jän al­le kou­lui­käi­sen hoi­ta­mi­nen ja mie­he­ni omais­hoi­ta­ja­na toi­mi­mi­nen ku­lut­ti­vat mi­nun voi­mi­a­ni. Vau­va val­vot­ti öi­sin. Sel­vi­si myös, et­tä mie­he­ni leik­kaus oli epä­on­nis­tu­nut ja hä­net jou­dut­tai­siin leik­kaa­maan uu­des­taan ke­vääl­lä 2017. Sii­hen as­ti hän ma­kai­si sän­gys­sä ja pys­tyi­si is­tu­maan vain ly­hy­en ai­kaa. Olim­me myös juu­ri myy­neet ruo­ka­ra­vin­to­lam­me ja jäl­ki­työ oli mi­nun hoi­det­ta­va­na­ni. Pa­pe­ri­töi­tä tein lä­hin­nä öi­sin.

– Muu­ta­mia kuu­kau­sia meni ai­van su­mus­sa. Tor­ni­on Su­vi­seu­ro­jen jäl­keen soi­tin äi­dil­le­ni ja it­kien sain sa­not­tua, et­tä ha­lu­an us­koa. äi­ti­ni saar­na­si mi­nul­le syn­nit an­teek­si. Oli kä­sit­tä­mä­tön­tä, kuin­ka mi­nul­la yh­täk­kiä oli ke­vyt ol­la.

Pa­ran­nuk­sen ar­mon saa­mi­sen myö­tä moni asia Su­san­ne Ej­re­sun­din elä­mäs­sä muut­tui.

– Nyt si­säl­lä­ni on rau­ha, toi­vo ja ilo. Sain syn­ti­ni an­teek­si ja Py­hän Hen­gen asuk­kaak­si.

Myös asi­oi­den ar­vo­jär­jes­tys on muut­tu­nut.

– Mo­net asi­at ovat niin tur­hia ian­kaik­ki­suu­den rin­nal­la. Koen, et­ten ole mis­tään luo­pu­nut us­kon täh­den. Ti­lal­le olen saa­nut vain hy­vää. Nyt us­ko­vai­se­na koen suur­ta kii­tol­li­suut­ta us­kos­ta ja kai­kes­ta hy­väs­tä, jota olen saa­nut.

Kat­so­es­saan elä­mää taak­se­päin Su­san­ne Ej­re­sun­dil­le nou­see mie­leen seu­raa­via aja­tuk­sia:

– Kävi kai­kil­ta osin to­teen Raa­ma­tun sa­nat, et­tä et­si en­sin Ju­ma­lan val­ta­kun­taa, niin kaik­ki muu si­nul­le an­ne­taan. Maa­il­ma lu­paa pal­jon, mut­ta jät­tää ai­na tyh­jän pääl­le. Se on kyl­mä, karu ja ar­mo­ton. Us­ko suo­je­lee ih­mis­tä pa­hal­ta.

Ny­ky­ään Su­san­ne Ej­re­sund elää on­nel­lis­ta per­he-elä­mää avi­o­mie­hen­sä ja kuu­den lap­sen­sa kans­sa. Il­ta­ru­kous on tul­lut lap­sil­le tär­ke­äk­si.

– Siu­naan myös lap­se­ni il­lal­la, ja jos se jos­kus unoh­tuu, niin ala­luok­ka­lai­set kyl­lä heti muis­tut­ta­vat. An­teek­si­an­ta­mus­ta on pal­jon enem­män myös las­te­ni vä­lil­lä. Us­ko­ni on siis tuo­nut pal­jon hy­vää myös per­hee­seem­me.

Pääl­lim­mäi­se­nä Ej­re­sun­dil­le nou­see mie­leen kii­tol­li­suus.

– Nyt mi­nul­ta ei mi­tään puu­tu. Saan tun­tea it­se­ni pa­ha­na py­häk­si ja syn­ti­se­nä van­hurs­kaak­si. Sitä ei voi ol­la ih­met­te­le­mät­tä. Kuin­ka juu­ri minä saan omis­taa tä­män par­haim­man lah­jan? Pää­sin pi­mey­des­tä va­loon, Ju­ma­lan lap­sek­si.

Teks­ti: Emi­lia Heik­ki­lä

Kuva haas­ta­tel­ta­val­ta

Haas­tat­te­lu jul­kais­tu Päi­vä­mie­hen nu­me­ros­sa 45/2019.

18.1.2020

Hän on lä­het­tä­nyt mi­nut ju­lis­ta­maan Her­ran rie­mu­vuot­ta, päi­vää, jona Ju­ma­lam­me an­taa pal­kan. Hän on lä­het­tä­nyt mi­nut loh­dut­ta­maan kaik­kia mur­heel­li­sia. Jes. 61:2

Viikon kysymys