Kun ta­paan Vaa­ra­mon Jyr­kin, teen ai­ka­mat­kan lap­suu­tee­ni: sin­ne lap­suu­te­ni seu­ra­sa­liin. Yh­dis­tän rau­hal­li­sen, sy­dä­mel­li­sen pu­hu­jan ää­nen nii­hin tur­val­li­siin ko­ti­seu­roi­hin­kin, jois­sa sain käy­dä.

Päi­vi-vai­mon puo­li­so, kah­dek­san lap­sen isä ja 22 lap­sen­lap­sen pap­pa on nii­den ai­ko­jen jäl­keen saa­nut pap­pis­vih­ki­myk­sen, 12 vuot­ta sit­ten py­häin­päi­vä­nä. Hän on sen jäl­keen työs­ken­nel­lyt Vi­han­nin seu­ra­kun­nas­sa ja nyt sit­ten Ou­lun tuo­mi­o­kirk­ko­seu­ra­kun­nas­sa. Vä­lil­lä hän kävi hoi­ta­mas­sa Muo­ni­on ja Enon­te­ki­ön it­se­näis­ten seu­ra­kun­tien yh­tei­sen kirk­ko­her­ran teh­tä­viä.

Su­ru­ryh­mät ovat kai­kil­le

Jo pap­pi­su­ran­sa alus­ta Vaa­ra­mo on saa­nut ol­la mu­ka­na seu­ra­kun­tien su­ru­ryh­mis­sä. Su­ru­ryh­mä on tar­koi­tet­tu kai­kil­le kuo­le­man koh­dan­neil­le, eten­kin sel­lai­sil­le, jot­ka tun­te­vat, et­tei­vät it­se pää­se su­rus­taan ir­ti.

– Su­ru­ryh­mään voi tul­la sil­loin, kun lä­hei­sen kuo­le­mas­ta on yli puo­li vuot­ta, kos­ka sil­loin pa­hin shok­ki­vai­he on ta­ka­na. Ei tar­vit­se aja­tel­la sitä, mil­lai­nen kuo­le­ma oli, sil­lä jo­kai­nen kuo­le­ma on ai­na lop­pu­jen lo­puk­si ero ih­mi­ses­tä.

Su­ru­ryh­mät ko­koon­tu­vat 5–8 ker­taa. Jo­kai­sel­la ko­koon­tu­mis­ker­ral­la on eri tee­man­sa, jot­ka poh­jau­tu­vat kir­kon ma­te­ri­aa­liin Kuu­let­ko, kun ky­syn ja huu­dan? Ai­he­pii­rei­nä ovat: tu­tus­tu­mi­nen ja su­run syn­ty­mi­sen syy; koh­da­tun kuo­le­man ker­to­mi­nen; su­run ris­ti­aal­lo­kos­sa; ar­jes­sa sel­viy­ty­mi­nen; muis­to­jen il­ta; suur­ten ky­sy­mys­ten ää­rel­lä sekä toi­voon ja tu­le­vai­suu­teen.

– Su­ru­ryh­mä­työs­ken­te­ly ei ole ju­lis­tuk­sel­lis­ta, mut­ta jo­kai­ses­sa ko­koon­tu­mi­ses­sa pi­de­tään har­taus ja lau­le­taan vir­siä, ker­too Vaa­ra­mo.

Ver­tais­tu­ki on tär­ke­ää

Su­ru­ryh­mäs­sä ver­tais­tu­el­la on hy­vin suu­ri mer­ki­tys.

– Kun ih­mi­nen tu­lee su­ru­ryh­mään, hy­vin usein hä­nel­lä on aja­tus, et­tä kel­lään muul­la ei ole täl­lais­ta su­rua ei­kä täl­lai­sia aja­tuk­sia. Sit­ten huo­ma­taan­kin, et­tä mo­nel­la muul­la­kin on täl­lais­ta. Ryh­mäs­sä myös ys­tä­vys­ty­tään, ja su­run kä­sit­te­ly jat­kuu sit­ten sil­lä ta­val­la, sa­noo Vaa­ra­mo.

Su­rus­ta sel­viy­ty­mi­nen on hy­vin yk­si­löl­lis­tä.

– En ole kui­ten­kaan ko­ke­nut sel­lais­ta ti­lan­net­ta, et­tä su­rus­ta ei oli­si sel­vit­ty. Lä­hes kaik­ki muis­te­le­vat myö­hem­min, et­tä su­ru­ryh­mäs­sä käy­mi­nen oli hy­väs­tä, iloit­see Vaa­ra­mo.

Eri­lais­ta su­rua – yh­tei­nen loh­du­tus

Pu­hum­me myös su­run ole­muk­ses­ta: on­ko ole­mas­sa eri­lais­ta su­rua? Vaa­ra­mo ker­too ha­vain­neen­sa ai­na­kin kol­men­tyyp­pis­tä. Hel­pot­tu­nut­ta su­rua on näh­tä­vis­sä sil­loin, kun van­ha, vä­sy­nyt tai pal­jon sai­ras­ta­nut ih­mi­nen pää­see le­poon. Syyl­lis­tä­vää su­rua on kah­den­lais­ta: kuo­le­mas­ta syy­te­tään joko it­seä tai mui­ta. Syyl­lis­tä­vän su­run kä­sit­te­lyyn on hyvä kei­no:

– Sil­loin pa­la­taan Raa­mat­tuun ja psal­miin 139, jos­sa on meil­le kai­kil­le loh­dun sa­nat täl­lai­siin ti­lan­tei­siin. Meis­tä ku­kaan ei pys­ty hal­lit­se­maan tätä elä­mää, muis­tut­taa Vaa­ra­mo sy­dä­mel­li­ses­ti.

”Sinä olet luo­nut mi­nut si­sin­tä­ni myö­ten, äi­ti­ni koh­dus­sa olet mi­nut pu­no­nut. Minä olen ih­me, suu­ri ih­me, ja kii­tän si­nua sii­tä. Ih­meel­li­siä ovat si­nun te­ko­si, minä tie­dän sen. Minä olen saa­nut hah­mo­ni nä­ky­mät­tö­mis­sä, muo­to­ni kuin sy­väl­lä maan al­la, mut­ta si­nul­ta ei pie­nin­kään luu­ni ole sa­las­sa. Si­nun sil­mä­si nä­ki­vät mi­nut jo idul­la­ni, si­nun kir­jaa­si on kaik­ki kir­joi­tet­tu. En­nen kuin olin elä­nyt päi­vää­kään, oli­vat kaik­ki päi­vä­ni jo luo­dut. Kuin­ka yli­ver­tai­sia ovat­kaan si­nun suun­ni­tel­ma­si, Ju­ma­la, kuin­ka val­ta­va on­kaan nii­den mää­rä!” (Ps. 139:13–17.)

Pa­pil­le su­ru­ryh­mäs­sä työs­ken­te­ly on ol­lut pu­hut­te­le­vaa.

– Ver­tais­tu­ki on niin val­ta­va, et­tä se an­taa sel­lai­sen uu­den alun, et­tä pääs­tään eteen­päin. Sen nä­kee sel­väs­ti, kuin­ka mer­kit­tä­vä sen apu on, iloit­see Vaa­ra­mo.

Su­run työs­tä­mi­ses­sä ja sii­tä sel­vi­ä­mi­ses­sä hen­ki­lö­koh­tai­sel­la us­kol­la on val­ta­va mer­ki­tys, sa­moin ver­tais­tu­el­la ja yh­tei­sön kan­ta­mi­sel­la.

– Us­ko an­taa meil­le ian­kaik­ki­sen elä­män toi­von, ja sitä kan­nat­taa ja­kaa muil­le­kin, sum­maa Vaa­ra­mo läm­pöä ää­nes­sään.

Sirk­ka Leh­to

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 2.11.2016

Tie­to­ja oman seu­ra­kun­nan su­ru­ryh­mis­tä löy­dät seu­ra­kun­nan verk­ko­si­vuil­ta. Ryh­miin il­moit­tau­du­taan etu­kä­teen.

Kuva: SRK:n kuva-ar­kis­to/su­vi­seu­ro­jen ku­va­pal­ve­lu