Kun tapaan Vaaramon Jyrkin, teen aikamatkan lapsuuteeni: sinne lapsuuteni seurasaliin. Yhdistän rauhallisen, sydämellisen puhujan äänen niihin turvallisiin kotiseuroihinkin, joissa sain käydä.
Päivi-vaimon puoliso, kahdeksan lapsen isä ja 22 lapsenlapsen pappa on niiden aikojen jälkeen saanut pappisvihkimyksen, 12 vuotta sitten pyhäinpäivänä. Hän on sen jälkeen työskennellyt Vihannin seurakunnassa ja nyt sitten Oulun tuomiokirkkoseurakunnassa. Välillä hän kävi hoitamassa Muonion ja Enontekiön itsenäisten seurakuntien yhteisen kirkkoherran tehtäviä.
Sururyhmät ovat kaikille
Jo pappisuransa alusta Vaaramo on saanut olla mukana seurakuntien sururyhmissä. Sururyhmä on tarkoitettu kaikille kuoleman kohdanneille, etenkin sellaisille, jotka tuntevat, etteivät itse pääse surustaan irti.
– Sururyhmään voi tulla silloin, kun läheisen kuolemasta on yli puoli vuotta, koska silloin pahin shokkivaihe on takana. Ei tarvitse ajatella sitä, millainen kuolema oli, sillä jokainen kuolema on aina loppujen lopuksi ero ihmisestä.
Sururyhmät kokoontuvat 5–8 kertaa. Jokaisella kokoontumiskerralla on eri teemansa, jotka pohjautuvat kirkon materiaaliin Kuuletko, kun kysyn ja huudan? Aihepiireinä ovat: tutustuminen ja surun syntymisen syy; kohdatun kuoleman kertominen; surun ristiaallokossa; arjessa selviytyminen; muistojen ilta; suurten kysymysten äärellä sekä toivoon ja tulevaisuuteen.
– Sururyhmätyöskentely ei ole julistuksellista, mutta jokaisessa kokoontumisessa pidetään hartaus ja lauletaan virsiä, kertoo Vaaramo.
Vertaistuki on tärkeää
Sururyhmässä vertaistuella on hyvin suuri merkitys.
– Kun ihminen tulee sururyhmään, hyvin usein hänellä on ajatus, että kellään muulla ei ole tällaista surua eikä tällaisia ajatuksia. Sitten huomataankin, että monella muullakin on tällaista. Ryhmässä myös ystävystytään, ja surun käsittely jatkuu sitten sillä tavalla, sanoo Vaaramo.
Surusta selviytyminen on hyvin yksilöllistä.
– En ole kuitenkaan kokenut sellaista tilannetta, että surusta ei olisi selvitty. Lähes kaikki muistelevat myöhemmin, että sururyhmässä käyminen oli hyvästä, iloitsee Vaaramo.
Erilaista surua – yhteinen lohdutus
Puhumme myös surun olemuksesta: onko olemassa erilaista surua? Vaaramo kertoo havainneensa ainakin kolmentyyppistä. Helpottunutta surua on nähtävissä silloin, kun vanha, väsynyt tai paljon sairastanut ihminen pääsee lepoon. Syyllistävää surua on kahdenlaista: kuolemasta syytetään joko itseä tai muita. Syyllistävän surun käsittelyyn on hyvä keino:
– Silloin palataan Raamattuun ja psalmiin 139, jossa on meille kaikille lohdun sanat tällaisiin tilanteisiin. Meistä kukaan ei pysty hallitsemaan tätä elämää, muistuttaa Vaaramo sydämellisesti.
”Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen. Minä olen saanut hahmoni näkymättömissä, muotoni kuin syvällä maan alla, mutta sinulta ei pieninkään luuni ole salassa. Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut. Kuinka ylivertaisia ovatkaan sinun suunnitelmasi, Jumala, kuinka valtava onkaan niiden määrä!” (Ps. 139:13–17.)
Papille sururyhmässä työskentely on ollut puhuttelevaa.
– Vertaistuki on niin valtava, että se antaa sellaisen uuden alun, että päästään eteenpäin. Sen näkee selvästi, kuinka merkittävä sen apu on, iloitsee Vaaramo.
Surun työstämisessä ja siitä selviämisessä henkilökohtaisella uskolla on valtava merkitys, samoin vertaistuella ja yhteisön kantamisella.
– Usko antaa meille iankaikkisen elämän toivon, ja sitä kannattaa jakaa muillekin, summaa Vaaramo lämpöä äänessään.
Sirkka Lehto
Julkaistu Päivämiehessä 2.11.2016
Tietoja oman seurakunnan sururyhmistä löydät seurakunnan verkkosivuilta. Ryhmiin ilmoittaudutaan etukäteen.
Kuva: SRK:n kuva-arkisto/suviseurojen kuvapalvelu
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys