Vuo­si 2017 on kirk­ko­his­to­ri­an merk­ki­vuo­si. Vii­si­sa­taa vuot­ta ai­kai­sem­min al­koi re­for­maa­tio, myös us­kon­puh­dis­tuk­sek­si kut­sut­tu pro­ses­si, joka joh­ti evan­ke­lis­lu­te­ri­lai­sen kir­kon syn­tyyn. Kirk­koa alet­tiin kut­sua lu­te­ri­lai­sek­si op­pi-isän Mart­ti Lut­he­rin mu­kaan. Lut­her it­se kui­ten­kin täh­den­si, et­tä ”Ju­ma­lan kun­ni­an ja ar­mon kaik­kein py­hin evan­ke­liu­mi on kir­kon par­haa­na aar­tee­na”.

Lut­he­ril­la oli lah­ja yh­des­sä työ­to­ve­rei­den­sa kans­sa ku­va­ta opil­li­ses­ti Raa­ma­tun mu­kai­nen us­ko. Sen puo­lus­ta­mi­nen joh­ti Lut­he­rin kan­nat­ta­ji­neen eroon lä­hes Eu­roo­pan laa­jui­ses­ta ka­to­li­ses­ta kir­kos­ta.

Us­kon kaut­ta

Lut­he­rin hen­gel­li­nen he­rää­mi­nen ta­pah­tui kuo­le­man hä­däs­sä. Opis­ke­lu­ai­ka­naan hän jou­tui ker­ran uk­kos­myrs­kyyn. Sil­loin sa­la­ma is­ki nuo­ren ys­tä­vän hä­nen rin­nal­taan kuo­li­aak­si. Lut­her tun­si, et­tei hän it­se oli­si ol­lut val­mis läh­te­mään. Hä­nel­le kir­kas­tui elä­män tär­keim­mäk­si ky­sy­myk­sek­si, mis­tä hän löy­täi­si ar­mol­li­sen Ju­ma­lan. Osoi­tuk­se­na va­ka­vas­ta pa­neu­tu­mi­ses­ta ky­sy­myk­seen hän pää­tyi luos­ta­riin ja al­koi opis­kel­la te­o­lo­gi­aa. An­ka­rien luos­ta­ri­sään­tö­jen mu­kai­nen hurs­kaus ei an­ta­nut vas­taus­ta ki­peim­pään ky­sy­myk­seen. Oma pon­nis­te­lu ei tuo­nut tun­non­rau­haa.

Rip­pi-isä roh­kai­si Lut­he­ria us­ko­maan ar­mol­li­seen Ju­ma­laan. Hä­nel­le kir­kas­tui­vat Paa­va­lin kir­joit­ta­mat sa­nat: ”Us­kos­ta van­hurs­kas saa elää” (Room. 1:17). Ju­ma­la on ar­mol­li­nen Kris­tuk­sen so­vi­tus­työn täh­den. Ih­mi­sel­le an­ne­taan lah­jak­si, ar­mos­ta, kaik­ki syn­nit an­teek­si. Kuka vain sen us­kol­la omis­taa, on Ju­ma­lal­le kel­vol­li­nen. Kai­kes­sa hä­däs­säm­me saam­me lap­sen oi­keu­del­la tur­vau­tua Ju­ma­laan.

Raa­mat­tu auk­to­ri­teet­ti­na

Re­for­maa­ti­on pää­pe­ri­aat­teik­si oli löy­ty­nyt us­kon­van­hurs­kaus ja Raa­ma­tun pi­tä­mi­nen us­kon ja elä­män kor­keim­pa­na oh­jee­na. Kun näi­tä pe­ri­aat­tei­ta so­vel­let­tiin käy­tän­töön, uu­dis­tuk­set oli­vat val­ta­via. Lu­te­ri­lai­suus al­koi ra­ken­tua Raa­ma­tun mu­kaan yk­sin­ker­tai­se­na, vail­la his­to­ri­an pit­kien pe­rin­tei­den muo­vaa­mia ker­ros­tu­mia.

Sak­san Wit­ten­ber­gis­sä 1500-lu­vul­la opis­kel­lut pa­pis­to vei re­for­maa­ti­on omaan ko­ti­maa­han­sa. Mi­ka­el Ag­ri­co­la oli Suo­men us­kon­puh­dis­ta­ja. Piis­pa­na hän opas­ti koko maan pa­pis­toa lu­te­ri­lai­seen seu­ra­kun­ta­e­lä­mään.

Ka­to­li­set piis­pat ei­vät hy­väk­sy­neet re­for­maa­ti­o­ta. Poh­jois­mais­sa taas kan­sal­lis­ta ku­nin­kuut­ta ta­voit­te­le­vat hal­lit­si­jat edis­ti­vät sitä. Sii­tä oli heil­le hyö­tyä hal­lin­nol­li­ses­ti ja ta­lou­del­li­ses­ti. Syn­tyi yh­teis­työ kir­kon ja val­ti­on vä­lil­le. Kris­til­li­syys on­kin maas­sam­me Kal­le He­lis­teen sa­noin saa­nut elää ”kah­den kuo­ren suo­jas­sa”.

Kan­san­kirk­ko

Lu­te­ri­lai­suus sä­vyt­tää yhä suo­ma­lais­ta kult­tuu­ria. Vie­lä­kin kai­kil­ta paik­ka­kun­nil­ta löy­tyy kirk­ko, pap­pi ja op­pi. Py­hän ja ar­jen ryt­mi sol­juu kirk­ko­vuo­den mu­kaan. Kirk­ko opet­taa, hoi­taa sak­ra­ment­te­ja ja te­kee di­a­ko­ni­a­työ­tä. Suu­rin osa kan­sas­ta viet­tää elä­män­sä kään­ne­koh­dat kir­kol­li­ses­ti Ju­ma­lal­ta siu­naus­ta ru­koil­len. Lut­he­rin nä­ke­myk­siä us­kos­ta ja elä­mäs­tä muis­tel­laan usein, ja kaik­ki olem­me ope­tel­leet rip­pi­kou­lus­sa Lut­he­rin Vä­hän ka­te­kis­muk­sen.

Kan­sa­no­pe­tus al­koi kir­kon ta­voit­tees­ta an­taa kai­kil­le mah­dol­li­suus lu­kea Ju­ma­lan sa­naa. Sekä pa­peil­la et­tä maal­li­koil­la on tasa-ar­voi­nen mah­dol­li­suus tut­kia ja se­lit­tää Raa­mat­tua. Sa­moin ”Py­hän Hen­gen pap­peus” an­taa kai­kil­le us­ko­vai­sil­le lu­van siu­na­ta evan­ke­liu­mil­la. Saam­me osal­lis­tua vir­siä ja lau­lu­ja lau­la­en niin kir­kol­li­siin toi­mi­tuk­siin kuin seu­ra­ti­lai­suuk­siin­kin.

Ar­ki­nen työ on Lut­he­rin mu­kaan yh­tä ar­vo­kas­ta kuin hen­gel­li­nen työ. Se on kut­su­mus lä­him­mäi­sen pal­ve­le­mi­seen. Maa­ham­me on­kin ra­ken­tu­nut hy­vin­voin­tiyh­teis­kun­ta, joka on mo­nis­sa kan­sain­vä­li­sis­sä ver­tai­luis­sa to­det­tu yh­dek­si maa­il­man par­haim­mis­ta.

Yh­des­sä

Vuo­si 2017 on Suo­men sa­ta­vuo­tis­juh­la­vuo­si. Sen tee­ma­na on Yh­des­sä. Läpi vuo­den on eri­lai­sia juh­la­ta­pah­tu­mia. Kun­pa Ju­ma­lan val­ta­kun­ta sai­si kai­ken kes­kel­lä nä­kyä vuo­rel­la ole­van kau­pun­gin ta­voin. (Matt. 5:14). Hen­ken­sä voi­mal­la Ju­ma­la kut­suu, yh­dis­tää us­ko­vai­sia ja myös var­je­lee us­kos­sa. Kai­kes­sa heik­kou­des­sa us­ko­vai­si­na löy­däm­me Ju­ma­lan sa­nas­ta va­loa ki­peim­piin­kin elä­män ja kuo­le­man ky­sy­myk­siin ja saam­me voi­maa nii­den rat­ko­mi­seen.

Ru­kouk­sem­me on, et­tä ”Ju­ma­lan kun­ni­an ja ar­mon kaik­kein py­hin evan­ke­liu­mi” oli­si edel­leen maas­sam­me ja maa­il­mas­sa tar­jol­la kut­su­va­na, ja et­tä se tu­li­si kuul­luk­si ja us­ko­tuk­si niin lä­hel­lä kuin kau­ka­na.

Ir­ja Ti­ai­nen

Jul­kais­tu Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä 15.3.2017

Ku­vi­tus­ku­va: H.H.