– Ma­sen­nuk­ses­ta toi­pu­mi­nen oli pit­kä ja ras­kas pro­ses­si, Ai­no Ve­te­läi­nen ker­too.

Ve­te­läi­nen muis­te­lee, et­tä oi­reet tu­li­vat ja vai­keu­tui­vat pik­ku­hil­jaa vuo­sien myö­tä. Opis­ke­lu­ai­ka­na noin kym­me­nen vuot­ta sit­ten hä­nen oi­reen­sa al­koi­vat pa­hen­tua.

– Olin ma­sen­tu­nut ja ah­dis­tu­nut. Mi­nul­la oli myös it­se­tu­hoi­sia aja­tuk­sia, jot­ka kuu­lu­vat usein vai­ke­aan ma­sen­nuk­seen. Me­nin mie­len­ter­veys­toi­mis­toon ha­ke­maan apua.

– It­se­tu­hoi­sis­ta aja­tuk­sis­ta kan­nat­taa pu­hua. Koen, et­tä sain osas­to­hoi­don ai­ka­na le­väh­tää pa­him­mis­ta aja­tuk­sis­ta. Se oli ta­val­laan tur­va­paik­ka.

Vai­kei­na ai­koi­na us­ko­mi­nen ei ol­lut help­poa.

– Mi­nul­la oli ky­sy­myk­siä: Mik­si täm­möi­nen elä­män­ti­lan­ne sal­lit­tiin? Mis­sä olet, Ju­ma­la? Olen saa­nut kui­ten­kin säi­lyt­tää lap­se­nus­kon.

Sai­rau­den kans­sa kamp­pai­lu kes­ti kaik­ki­aan noin yh­dek­sän vuot­ta. Vä­lil­lä oli pa­rem­pia ai­ko­ja, jol­loin Ve­te­läi­nen sai teh­tyä sai­raan­hoi­ta­ja­o­pin­ton­sa lop­puun ja oli myös työ­e­lä­mäs­sä.

Lue Ve­te­läi­sen haas­tat­te­lu ko­ko­naan 9.10. il­mes­ty­nees­tä Päi­vä­mie­hes­tä.

Teks­ti: Ma­ria Nie­mi­nen

Kuva: Samp­pa Ve­te­läi­nen