En­sim­mäi­nen ad­vent­ti­sun­nun­tai aloit­taa uu­den kirk­ko­vuo­den. Ad­ven­tin ai­ka on Jee­suk­sen tu­le­mi­sen odot­ta­mis­ta, ja se val­mis­taa mei­tä Va­pah­ta­jam­me syn­ty­mä­juh­laan. Ju­ma­lan kan­sa viet­tää toi­ses­sa­kin mie­les­sä ad­vent­ti­ai­kaa, kos­ka Jee­suk­sen toi­nen tu­le­mi­nen on vie­lä to­teu­tu­mat­ta.

Päi­vän evan­ke­liu­mit liit­tä­vät ad­ven­tin ja jou­lun pal­mu­sun­nun­tai­hin ja pää­si­äi­sen ta­pah­tu­miin. Jou­lu saa mer­ki­tyk­sen­sä vain yh­tey­des­sä Kris­tuk­sen kär­si­myk­seen, kuo­le­maan ja ylös­nou­se­muk­seen.

En­nus­tuk­set käy­vät to­teen

Uu­den lii­ton aa­mu­päi­vä­nä täyt­tyi­vät mo­net pro­feet­to­jen en­nus­tuk­sis­ta. Uu­den tes­ta­men­tin kir­joi­tuk­sis­sa tois­tu­vat usein sa­non­nat: näin on kir­joi­tet­tu tai tämä ta­pah­tuu, jot­ta kir­joi­tuk­set kä­vi­si­vät to­teen. Kaik­ki mikä Jee­suk­sen elä­mäs­sä to­teu­tui, oli jo ai­em­min en­nus­tet­tu pro­feet­to­jen kaut­ta (Sak. 9:9, Jes. 62:11).

Jee­sus val­mis­ti myös it­se omia ope­tus­lap­si­aan ta­pah­tu­miin, jot­ka al­koi­vat rat­sas­ta­mi­ses­ta Je­ru­sa­le­miin. Hän ker­toi, mi­ten he me­ne­vät Je­ru­sa­le­miin ja hä­net lo­puk­si sur­ma­taan, mut­ta hän nou­see kuol­leis­ta kol­man­te­na päi­vä­nä (Matt. 16:21).

Nöy­rä­nä aa­sil­la rat­sas­ta­en

Kun Jee­sus lä­hes­tyi Je­ru­sa­le­mia, hän pyy­si ope­tus­lap­sia nou­ta­maan ky­läs­tä aa­sin var­san. Oh­jee­na oli il­moit­taa ky­se­li­jöil­le, et­tä Her­ra tar­vit­see aa­sin. Näin to­teu­tui pro­feet­ta Sa­ka­ri­aan en­nus­tus: ”Kat­so, ku­nin­kaa­si tu­lee. Van­hurs­kas ja voit­toi­sa hän on, hän on myös nöy­rä, hän rat­sas­taa aa­sil­la, aa­si on hä­nen ku­nin­kaal­li­nen rat­sun­sa” (Sak. 9:9).

Rat­sas­ta­es­saan Je­ru­sa­le­miin Jee­suk­sel­la ei ol­lut ajal­lis­ta ku­nin­kaal­lis­ta lois­toa, ei yl­väs­tä rat­sua ei­kä so­ti­las­saat­tu­et­ta. Sii­tä huo­li­mat­ta hän oli mat­kal­la ku­nin­kaa­na. Hä­nen ku­nin­kuu­ten­sa ei ol­lut täs­tä maa­il­mas­ta, ku­ten hän Pi­la­tuk­sel­le myö­hem­min to­te­si. Kun­ni­an ku­nin­gas oli kul­ke­mas­sa koh­ti kär­si­mys­tä ja kuo­le­maa mei­dän tä­män­kin päi­vän ih­mis­ten edes­tä.

Kah­den­lai­nen vas­taa­not­to

Jee­suk­sen saa­pu­es­sa Je­ru­sa­le­miin mat­kan var­rel­la oli pal­jon ih­mi­siä. He le­vit­ti­vät tiel­le vaat­tei­ta, toi­set kat­koi­vat ok­sia ja le­vit­ti­vät nii­tä tiel­le. Rie­mu­huu­to­jen saat­te­le­ma­na kun­ni­an ku­nin­gas saa­pui: ”Hoo­si­an­na, Daa­vi­din Poi­ka! Siu­nat­tu ol­koon hän, joka tu­lee Her­ran ni­mes­sä! Hoo­si­an­na kor­keuk­sis­sa!”

Rie­muit­si­joi­na oli­vat he, jot­ka oli­vat löy­tä­neet elä­män­sä kal­leim­man aar­teen ja saa­neet syn­tin­sä an­teek­si. He oli­vat läh­te­neet seu­raa­maan Va­pah­ta­jaa. Mo­net oli­vat oma­koh­tai­ses­ti saa­neet ko­kea sen vies­tin, joka vie­tiin van­ki­las­sa ole­val­le, epäi­le­väl­le Jo­han­nek­sel­le: so­ke­at nä­ke­vät, kuu­rot kuu­le­vat, kuol­leet he­rä­te­tään ja köy­hil­le saar­na­taan ilo­sa­no­ma (Matt .11:5).

Kaik­ki ei­vät kui­ten­kaan iloin­neet Jee­suk­sen saa­pu­mi­ses­ta. Pal­jon oli nii­tä, jot­ka ei­vät tun­te­neet Jee­sus­ta ja ky­se­li­vät, kuka hän on. Jee­suk­sen ope­tuk­sen ja voi­mal­lis­ten töi­den al­la moni ky­se­li: mis­tä on tämä vii­saus, joka hä­nel­le on an­net­tu? Mitä ovat nuo voi­mal­li­set teot, jot­ka ta­pah­tu­vat hä­nen kä­sien­sä kaut­ta (Mark. 6:2)?

He nä­ki­vät Jee­suk­sen vain puu­se­pän poi­ka­na, hä­nen ajal­li­set vel­jen­sä­kin he tun­si­vat. Mut­ta Jee­sus ei avau­tu­nut heil­le oma­na Va­pah­ta­ja­na ja maa­il­man syn­tien so­vit­ta­ja­na.

Va­loa pi­mey­den kes­kel­le

Ad­ven­tin ai­ka on vuo­den pi­mein­tä ai­kaa. Ke­sän va­lon ja kas­vun jäl­keen olem­me saa­neet ko­kea syk­syn myrs­kyt ja luo­ma­kun­nan kuo­le­man. Ai­ka, jota eläm­me, on ko­vien ar­vo­jen ja usein it­sek­käi­den aja­tus­ten ai­kaa. Maa­il­man pi­meys var­jos­taa vä­lil­lä tai­vaan tie­tä.

Pi­mey­den kes­kel­le kai­kuu sama ilo­sa­no­ma, joka tuo­tiin ke­don pai­me­nil­le: ”Teil­le on syn­ty­nyt Va­pah­ta­ja.” Tä­nään­kin Jee­sus saa­puu omien­sa vä­li­tyk­sel­lä nöy­rä­nä ja kut­su­va­na maa­il­man Va­pah­ta­ja­na. Ar­moa ky­se­le­vä ih­mi­nen saa lau­lun­te­ki­jän sa­noin ol­la pyy­tä­mäs­sä: ”Ja sy­dä­me­ni sei­meen, asun­toon hal­vim­paan, ar­mos­ta lap­sen kal­liin, sai­sin­pa asu­maan, ar­mos­ta lap­sen kal­liin, sai­sin­pa asu­maan” (SL 14:4).

Il­ma­ri Kor­ho­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 28.11.2018

Ku­vi­tus­ku­va: Han­ne­le Pu­hak­ka

Matt. 21 :1–9

Raa­mat­tu 1992

Kun he lä­hes­tyi­vät Je­ru­sa­le­mia ja oli­vat tu­los­sa Bet­fa­geen öl­jy­mä­el­le, Jee­sus lä­het­ti edel­tä kak­si ope­tus­las­taan ja sa­noi heil­le: ”Men­kää tuol­la nä­ky­vään ky­lään. Siel­lä on aa­sin­tam­ma kiin­ni si­dot­tu­na ja var­sa sen vie­rel­lä; löy­dät­te ne heti. Ot­ta­kaa ne sii­tä ja tuo­kaa mi­nul­le. Jos joku sa­noo teil­le jo­ta­kin, vas­tat­kaa, et­tä Her­ra tar­vit­see nii­tä mut­ta pa­laut­taa ne pian.” Näin ta­pah­tui, jot­ta kä­vi­si to­teen tämä pro­fee­tan sana: -- Sa­no­kaa ty­tär Sii­o­nil­le: Kat­so, ku­nin­kaa­si tu­lee! Hän tu­lee luok­se­si lem­pe­ä­nä, rat­sas­ta­en aa­sil­la, työ­juh­dan var­sal­la. Ope­tus­lap­set läh­ti­vät ja te­ki­vät niin kuin Jee­sus oli käs­ke­nyt. He toi­vat aa­sin ja var­san ja pa­ni­vat nii­den sel­kään vaat­tei­taan, ja Jee­sus is­tuu­tui aa­sin sel­kään. Ih­mi­siä oli hy­vin pal­jon, ja he le­vit­ti­vät vaat­tei­taan tiel­le, toi­set kat­koi­vat puis­ta ok­sia ja le­vit­ti­vät tiel­le nii­tä. Ja ih­mis­jouk­ko, joka kul­ki hä­nen edel­lään ja pe­räs­sään, huu­si: -- Hoo­si­an­na*, Daa­vi­din Poi­ka! Siu­nat­tu ol­koon hän, joka tu­lee Her­ran

ni­mes­sä! Hoo­si­an­na kor­keuk­sis­sa!

BIB­LIA

Ja kuin he lä­hes­tyi­vät Je­ru­sa­le­mia ja tu­li­vat Betp­ha­geen öl­jy­mä­en tykö, lä­het­ti Je­sus kak­si ope­tus­las­ta sa­no­en heil­le: men­käät ky­lään, joka on edes­sän­ne, ja te löy­dät­te koh­ta aa­sin­tam­man si­dot­tu­na, ja var­san hä­nen kans­san­sa: pääs­tä­käät ne ja tuo­kaat mi­nul­le. Ja jos joku teil­le jo­ta­kin sa­noo, niin sa­no­kaat: Her­ra nii­tä tar­vit­see, ja koh­ta hän las­kee hei­dät. Mut­ta tämä kaik­ki ta­pah­tui, et­tä täy­tet­täi­siin, mikä sa­not­tu oli prop­he­tan kaut­ta, joka sa­noo: Sa­no­kaat Zi­o­nin tyt­tä­rel­le: kat­so, si­nun Ku­nin­kaas tu­lee si­nul­le si­viä, is­tu­en aa­sin­tam­man pääl­lä ja ikeen alai­sen aa­sin var­san pääl­lä. Niin ope­tus­lap­set me­ni­vät ja te­ki­vät niin­kuin Jee­sus heil­le käs­ke­nyt oli, ja ta­lut­ti­vat aa­sin­tam­man ja var­san, ja pa­ni­vat nii­den pääl­le vaat­teen­sa, ja is­tut­ti­vat hä­nen nii­den pääl­le. Niin enin osa kan­sas­ta ha­joit­ti vaat­teen­sa tiel­le, ja muut kar­si­vat ok­sia puis­ta ja ha­joit­ti­vat tiel­le. Mut­ta kan­sa, joka edel­lä kävi, ja jot­ka seu­ra­si­vat, huu­si­vat, sa­no­en: Ho­si­an­na Da­vi­din Po­jal­le! Kii­tet­ty ol­koon se, joka tu­lee Her­ran ni­meen! Ho­si­an­na kor­keu­des­sa!