Ju­ma­lan val­ta­kun­nan por­til­la on Ju­ma­lan pal­ve­li­joi­ta sitä var­ten, et­tä he ovat val­mii­ta saar­naa­maan ka­tu­val­le syn­ti­sel­le kaik­kien syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen.

Mie­lee­ni on jää­nyt rak­kaan pu­hu­ja­vel­jen saar­na noin kah­den­kym­me­nen­vii­den vuo­den ta­kaa. Sii­nä hän pu­hui kau­niis­ti sii­tä, et­tä Ju­ma­lan val­ta­kun­nan port­tia pi­de­tään au­ki. Hän ko­ros­ti sitä, et­tä us­ko­mi­nen on va­paa­eh­toi­nen asia. Por­tis­ta saa va­paas­ti tul­la ja käy­dä si­säl­le.

Va­li­tet­ta­van usein et­si­vä ih­mi­nen en­sik­si ek­syy ajat­te­le­maan por­tin ah­taut­ta. On­kin tot­ta, et­tä por­tis­ta ei mah­du, el­lei ih­mi­nen luo­vu kai­kes­ta sii­tä, mikä erot­taa hä­net Ju­ma­las­ta.

Ah­taas­ta por­tis­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­taan

Ju­ma­la voi he­rät­tää ih­mi­sen oman­tun­non. Täl­löin hän al­kaa huo­ma­ta, et­tä hä­nen omal­la­tun­nol­laan ei ole ai­no­as­taan yk­sit­täi­siä syn­te­jä, vaan et­tä koko hä­nen elä­män­sä suun­ta on vää­rä (KO 1948, 70). Hän on kul­ke­mas­sa la­ve­aa tie­tä, joka vie ka­do­tuk­seen.

Ih­mi­nen, jon­ka Ju­ma­la on py­säyt­tä­nyt, al­kaa miet­tiä omia mah­dol­li­suuk­si­aan pe­las­tuk­seen. Ju­ma­lan he­rät­tä­mä ih­mi­nen nä­kee vain kak­si vaih­to­eh­toa. Hän voi joko jat­kaa ny­kyis­tä la­ve­an tien kul­ke­mis­ta, jon­ka pää­mää­rä­nä on ka­do­tus tai sit­ten nöyr­tyä myön­tä­mään oman syn­ti­syy­den ja us­koa kaik­kien syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­min Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta. Pe­las­tuk­sen kan­nal­ta ai­no­ak­si mah­dol­li­suu­dek­si jää pyr­kiä ah­taas­ta por­tis­ta si­säl­le.

Ah­taal­la por­til­la on Ju­ma­lan pal­ve­li­joi­ta sitä var­ten, et­tä he ovat val­mii­ta saar­naa­maan ka­tu­val­le syn­ti­sel­le kaik­kien syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen. Raa­ma­tun mu­kaan ih­mi­nen saa ”lah­jak­si van­hurs­kau­den, kos­ka Kris­tus Jee­sus on lu­nas­ta­nut hei­dät va­paik­si. Hä­net Ju­ma­la on aset­ta­nut so­vi­tu­suh­rik­si, hä­nen ve­ren­sä tuo so­vi­tuk­sen us­kos­sa vas­taa­no­tet­ta­vak­si”. (Room. 3:24–25.)

Kai­ta tie vie ian­kaik­ki­seen elä­mään

Sie­lun­vi­hol­li­nen on ai­na ha­lun­nut teh­dä us­ko­mi­sen vai­ke­ak­si asi­ak­si. Se ei an­tai­si ih­mi­sen luo­pua syn­tie­lä­mäs­tä ei­kä omas­ta van­hurs­kau­des­ta ja nöyr­tyä pa­ran­nuk­seen. Sie­lun­vi­hol­li­sel­le on tyy­pil­lis­tä, et­tä hän al­kaa ker­toa kai­kes­ta sii­tä, mitä ih­mi­nen me­net­tää, jos hän nöyr­tyy pa­ran­nuk­seen ja me­nee si­säl­le ah­taas­ta por­tis­ta. Me­ne­tys­ten li­säk­si vi­hol­li­sen mie­les­tä pe­las­tu­vien jouk­ko on lii­an pie­ni.

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä Jee­sus ker­too, et­tä vain har­vat löy­tä­vät ah­taan por­tin ja kai­dan tien, joka vie elä­mään. Ne, jot­ka ovat vas­taa­not­ta­neet evan­ke­liu­min, ovat ko­ke­neet Ju­ma­lan val­ta­kun­nan löy­tä­mi­sen iloa. Hei­dän koh­dal­laan on to­teu­tu­nut Raa­ma­tun lu­paus: ”Ju­ma­lan mie­len mu­kai­nen mur­he saa ai­kaan pa­ran­nuk­sen, jota ei tar­vit­se ka­tua, sil­lä se joh­taa pe­las­tuk­seen” (2. Kor. 7:10). Ei käy­kään niin kuin vi­hol­li­nen saar­na­si, et­tä pa­ran­nuk­sen teh­ty­ään ih­mi­nen me­net­tää ys­tä­vät ja kaik­ki hy­vät asi­at, joi­ta elä­mäs­sä on ol­lut.

Jee­sus opet­ti, et­tä ”jo­kai­nen, joka mi­nun ni­me­ni täh­den on luo­pu­nut ta­los­taan, vel­jis­tään tai si­sa­ris­taan, isäs­tään, äi­dis­tään tai lap­sis­taan tai pel­lois­taan, saa sa­ta­ker­tai­ses­ti ta­kai­sin ja pe­rii ian­kaik­ki­sen elä­män” (Matt. 19:29).

Nimi elä­män­kir­jas­sa tai­vaas­sa

Ajal­li­set lah­jat ovat meil­le tär­kei­tä, mut­ta tär­kein­tä on Ju­ma­lan val­ta­kun­nan et­si­mi­nen. Kai­dan tien kul­ki­ja, Ju­ma­lan lap­si, saa ko­kea et­tä ”Ju­ma­lan val­ta­kun­ta ei ole syö­mis­tä ei­kä juo­mis­ta, vaan van­hurs­kaut­ta, rau­haa ja iloa, jot­ka Pyhä Hen­ki an­taa” (Room. 14:17).

Saam­me iloi­ta sii­tä, et­tä Pyhä Hen­ki to­dis­taa sy­dä­mes­säm­me, et­tä olem­me Ju­ma­lan lap­sia ja ni­mem­me on kir­joi­tet­tu elä­män kir­jaan tai­vaas­sa. Saam­me ko­kea, et­tä ”tämä het­kel­li­nen ja vä­häi­nen ah­din­kom­me tuot­taa meil­le mää­rät­tö­män suu­ren, ikui­sen kirk­kau­den” (2. Kor. 4:17).

Teks­ti: Jan­ne Iso­maa

Kuva: H. H.

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 2.8.2017

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Matt. 7:13–14

Bib­lia

Men­käät ah­taas­ta por­tis­ta si­säl­le; sil­lä se port­ti on la­via ja ava­ra tie, joka vie ka­do­tuk­seen, ja nii­tä on mon­ta, jot­ka sii­tä si­säl­le me­ne­vät; Ja se port­ti on ah­das, ja tie kai­ta, joka vie elä­mään, ja har­vat ovat, jot­ka sen löy­tä­vät.

Raa­mat­tu 1992

Jee­sus sa­noo:

”Men­kää si­sään ah­taas­ta por­tis­ta. Mo­net me­ne­vät ava­ras­ta por­tis­ta ja la­ve­aa tie­tä, mut­ta se vie ka­do­tuk­seen. Mi­ten ah­das on­kaan se port­ti ja ka­pea se tie, joka vie elä­mään, ja vain har­vat löy­tä­vät sen!”