JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Armahtakaa!

Päivämies
Sana sunnuntaiksi
14.7.2019 6.01

Juttua muokattu:

23.12. 02:44
2019122302444420190714060100

Jee­sus opet­ti ar­mah­ta­maan niis­sä­kin ti­lan­teis­sa, jois­sa ih­mi­sen in­hi­mil­li­nen mie­li tah­toi­si ol­la ar­mo­ton.

Päi­vän teks­tis­sä (Luuk. 6:36–42) Va­pah­ta­jam­me on las­keu­tu­nut vuo­rel­ta opet­ta­maan kan­saa. Jee­suk­sen ope­tus täs­sä on ni­me­no­mai­ses­ti osoi­tet­tu hä­nen omil­leen, Ju­ma­lan lap­sil­le. Juu­ri en­nen tä­män päi­vän teks­ti­koh­taa on tut­tu ja pu­hut­te­le­va Jee­suk­sen ope­tus vi­ha­mies­ten ra­kas­ta­mi­ses­ta ja toi­sen pos­ken kään­tä­mi­ses­tä lyö­jäl­le.

Kris­tus esi­merk­ki­nä

Päi­vän ai­he Ar­mah­ta­kaa! joh­taa mei­dät suur­ten ja mer­kit­tä­vien asi­oi­den ää­rel­le. Ju­ma­la on ar­mah­ta­nut syn­tiin lan­gen­neen ih­mi­sen: hän lä­het­ti Poi­kan­sa maa­il­maan kär­si­mään ja kuo­le­maan mei­dän syn­tiem­me edes­tä ja he­rät­ti hä­net kuol­leis­ta. Tä­hän so­vi­tus­työ­hön us­ko­mal­la ih­mi­nen saa kaik­ki syn­tin­sä an­teek­si, vaik­ka oli­si elä­nyt min­kä­lai­sen elä­män ta­han­sa. Ih­mi­sen luon­tai­nen oi­keu­den­ta­ju ei tätä usein­kaan kä­si­tä.

Maa­il­mas­sa on val­lal­la ar­mot­to­muus. Vaa­di­taan ko­via ran­gais­tuk­sia ja jul­ki­suu­den hen­ki­löi­den van­ho­ja­kin vir­hei­tä kai­ve­taan ja tuo­daan päi­vi­tel­tä­väk­si ja pil­kat­ta­vak­si­kin eten­kin so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa. Kris­ti­tyn tu­li­si kui­ten­kin nou­dat­taa Jee­suk­sen päin­vas­tais­ta ope­tus­ta ja ol­la val­mis ar­mah­ta­maan ja an­ta­maan an­teek­si sil­loin­kin kun in­hi­mil­li­nen mie­li tah­toi­si toi­sin. Jee­sus ve­to­si Isään vie­lä ris­til­lä­kin, et­tä tämä an­tai­si an­teek­si ris­tiin­nau­lit­si­joil­leen.

Jee­sus on tuo­ma­rim­me

Jee­sus kiel­tää omil­taan tuo­mit­se­mi­sen. Tuo­mio on­kin kor­ke­am­mis­sa kä­sis­sä, sil­lä apos­to­li­ses­sa us­kon­tun­nus­tuk­ses­sa tun­nus­tam­me, et­tä Jee­sus Kris­tus ”is­tuu Ju­ma­lan – – oi­ke­al­la puo­lel­la ja on siel­tä tu­le­va tuo­mit­se­maan elä­viä ja kuol­lei­ta”. Jee­sus on sii­tä ih­meel­li­nen tuo­ma­ri, et­tä hän on sa­mal­la mei­dän syn­tei­hin syyl­lis­ten puo­lus­ta­ja. Hän an­toi jopa hen­ken­sä puo­les­tam­me.

Ih­mi­nen puo­lus­taa hel­pos­ti syn­tie­lä­mään­sä lai­naa­mal­la Luuk­kaan evan­ke­liu­min (6:37) koh­taa ”äl­kää tuo­mit­ko, niin ei tei­tä­kään tuo­mi­ta”. Jee­sus on kyl­lä syn­tis­ten ys­tä­vä, mut­ta hän ei an­ta­nut lu­paa syn­tien te­ke­mi­seen.

Epä­us­ko on kaik­kien syn­tien äi­ti, ja Raa­ma­tun mu­kaan sii­tä on teh­tä­vä pa­ran­nus. Jee­sus opet­taa: ”Ei Ju­ma­la lä­het­tä­nyt Poi­kaan­sa maa­il­maan sitä tuo­mit­se­maan, vaan pe­las­ta­maan sen. Sitä, joka us­koo hä­neen, ei tuo­mi­ta, mut­ta se, joka ei us­ko, on jo tuo­mit­tu, kos­ka hän ei us­ko­nut Ju­ma­lan ai­no­aan Poi­kaan. – – Jos joku tor­juu mi­nut ei­kä ota sa­no­ja­ni vas­taan, hä­nel­lä on kyl­lä tuo­ma­rin­sa: se sana, jon­ka olen pu­hu­nut, tuo­mit­see hä­net vii­mei­se­nä päi­vä­nä.” (Joh. 3:17–18; 12:48.) Pa­ran­nus­ta ei saar­na­ta sik­si et­tä ju­lis­tet­tai­siin tuo­mio, vaan sik­si et­tä epä­us­kon täh­den tuo­mi­tut va­pau­tet­tai­siin.

Syn­ti voi tuo­da ar­mot­to­man mie­len

Kun oma­tun­to jää hoi­ta­mat­ta, voi al­kaa näh­dä ros­kia vel­jien­sä ja si­sar­ten­sa sil­mis­sä. Ih­mi­nen, jon­ka sil­mäs­sä on hir­si, ei voi näh­dä oi­kein. Raa­mat­tu ker­too esi­merk­ke­jä täl­lai­ses­ta ar­mot­to­mas­ta mie­les­tä. Ku­nin­gas Daa­vid oli val­mis heti lan­get­ta­maan kuo­le­man­tuo­mi­on köy­hän ai­no­an ka­rit­san ot­ta­neel­le mie­hel­le, jos­ta pro­feet­ta Naa­tan hä­nel­le ker­toi. (2. Sam. 12:1–6.)

Mat­teuk­sen evan­ke­liu­mis­sa Jee­sus ker­too ver­tauk­sen ar­mot­to­mas­ta pal­ve­li­jas­ta, joka oli saa­nut val­ta­van vel­kan­sa an­teek­si, mut­ta joka koh­ta kur­kus­ta ku­ris­ta­en vaa­ti tois­ta pal­ve­li­jaa mak­sa­maan hä­nel­le pie­nen ve­lan (Matt. 18:23–34).

An­teek­si­an­ta­vaa sy­dän­tä ja us­koa tar­vit­sen eri­tyi­ses­ti sil­loin, kun koh­taan ih­mi­sen, joka on rik­ko­nut mi­nua vas­taan. Va­pah­ta­jam­me opet­ti, et­tä tu­lee ai­na an­taa an­teek­si vel­jel­leen ”ei seit­se­män, vaan seit­se­män­kym­men­tä­seit­se­män ker­taa” (Matt. 18:21–22).

Ar­mo on mit­taa­ma­ton

Ih­mi­sen ar­vio toi­ses­ta ih­mi­ses­tä on ai­na epä­tark­ka ja va­ja­vai­nen. Sik­si mei­tä ei ole ase­tet­tu tois­tem­me tuo­ma­reik­si, em­me­kä sel­lai­sia ha­lu­ai­si ol­la­kaan. Ko­ke­mus sii­tä, et­tä it­se on saa­nut pal­jon an­teek­si, tuo ar­mol­li­sen mie­len.

Kaik­kien syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­ses­sa saa­daan ko­kea run­sas ja tii­viik­si pai­nel­tu mit­ta, kun Kris­tuk­sen so­vi­tus­työ peit­tää epä­on­nis­tu­mi­set ja kai­ken pa­huu­den. Ju­ma­lan ar­mo on to­del­la­kin mit­taa­ma­ton.

Teks­ti: Kari Kau­nis­to

Ku­vi­tus­ku­va: A.-L. S.

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 3.7.2019

EVAN­KE­LIU­MI: Luuk. 6:36–42

RAA­MAT­TU 1992:

Jee­sus sa­noi:

”Ol­kaa val­miit ar­mah­ta­maan, niin kuin tei­dän Isän­ne­kin ar­mah­taa.

äl­kää tuo­mit­ko, niin ei tei­tä­kään tuo­mi­ta. äl­kää ju­lis­ta­ko ke­tään syyl­li­sek­si, niin ei tei­tä­kään ju­lis­te­ta syyl­li­sik­si. Pääs­tä­kää va­paak­si, niin tei­dät­kin va­pau­te­taan. An­ta­kaa, niin teil­le an­ne­taan. Run­sas mit­ta, tii­viik­si pai­nel­tu, ra­vis­tel­tu ja kuk­ku­rai­nen, an­ne­taan tei­dän sy­liin­ne. Niin kuin te mit­taat­te, niin teil­le mi­ta­taan.”

Hän pu­hui heil­le vie­lä ver­tauk­sin:

”Mi­ten so­kea voi­si ta­lut­taa so­ke­aa? Mo­lem­mat­han sii­nä pu­to­a­vat kuop­paan. Ei op­pi­las ole opet­ta­jaan­sa ete­väm­pi, mut­ta kyl­lin op­pia saa­tu­aan jo­kai­nen on opet­ta­jan­sa ve­roi­nen.

Kuin­ka näet ros­kan vel­je­si sil­mäs­sä, mut­ta et huo­maa, et­tä omas­sa sil­mäs­sä­si on hir­si? Kuin­ka voit sa­noa vel­jel­le­si: ’An­na­pa, veli, kun otan ros­kan sil­mäs­tä­si’? Et­hän sinä näe edes hirt­tä omas­sa sil­mäs­sä­si. Sinä te­ko­py­hä! Ota en­sin hir­si omas­ta sil­mäs­tä­si, vas­ta sit­ten näet ot­taa ros­kan vel­je­si sil­mäs­tä.”

BIB­LIA:

Ol­kaat sen­täh­den lau­pi­aat, niin­kuin tei­dän Isän­ne­kin lau­pi­as on. äl­käät tuo­mit­ko, et­tei tei­tä tuo­mit­tai­si: äl­käät sa­da­tel­ko, et­tei tei­tä sa­da­tel­tai­si: an­teek­si an­ta­kaat, niin teil­le an­teek­si an­ne­taan. An­ta­kaat, ja teil­le an­ne­taan: hy­vän mi­tan, li­kis­te­tyn ja sul­lo­tun, ja ylit­se­vuo­ta­van he an­ta­vat tei­dän hel­maan­ne; sil­lä juu­ri sil­lä mi­tal­la, jol­la te mit­taat­te, pi­tää teil­le jäl­leen mi­tat­ta­man.

Mut­ta hän sa­noi heil­le ver­tauk­sen: tai­taa­ko so­kia so­ki­aa ta­lut­taa? Ei­kö he mo­lem­mat hau­taan lan­kee? Ei ole ope­tus­lap­si ylit­se mes­ta­rin­sa, mut­ta jo­kai­nen on täy­del­li­nen, kuin hän on niin­kuin hä­nen mes­ta­rin­sa.

Mut­ta kuin­kas näet rais­kan, joka on vel­jes sil­mäs­sä, vaan et ha­vait­se mal­kaa, joka on omas­sa sil­mäs­säs? Eli kuin­kas tai­dat sa­noa vel­jel­les: vel­je­ni, pidä, minä otan rais­kan, joka on sil­mäs­säs, ja et it­se näe mal­kaa, joka on omas­sa sil­mäs­säs? Sinä ul­ko­kul­lat­tu, ota en­sin mal­ka omas­ta sil­mäs­täs, ja kat­so sit­te, jos tai­dat ot­taa rais­kan, joka on vel­jes sil­mäs­sä.

29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys