Ar­mo aut­taa Ju­ma­lan las­ta elä­mään rak­kau­den lain ja Ju­ma­lan tah­don mu­kais­ta elä­mää.

En­si sun­nun­tain kirk­ko­vuo­den tee­ma ker­too rak­kau­den lais­ta ja Ju­ma­lan tah­don nou­dat­ta­mi­ses­ta. Kris­til­li­syy­tem­me pii­ris­sä on ta­pa­na sa­noa Raa­mat­tuun poh­jau­tu­en, et­tä us­ko­vat ei­vät ole lain vaan ar­mon al­la. Täl­lä tar­koi­te­taan sitä, et­tä Ju­ma­la on avan­nut lap­sil­leen tien va­pau­teen, jos­sa Pyhä Hen­ki oh­jaa ja neu­voo.

Lain­tul­kin­taa fa­ri­seus­ten tyy­liin

Vuo­ri­saar­nas­sa Jee­sus opet­taa seu­raa­ji­aan: ”El­let­te te nou­da­ta Ju­ma­lan tah­toa pal­jon pa­rem­min kuin lai­no­pet­ta­jat ja fa­ri­seuk­set, te et­te pää­se tai­vas­ten val­ta­kun­taan” (Matt. 5:20). Mil­lais­ta oli näi­den kah­den ih­mis­ryh­män lain nou­dat­ta­mi­nen, ja kei­tä he oli­vat? Lain­opet­ta­jat oli­vat ni­men­sä mu­kai­ses­ti Moo­sek­sen lain asi­an­tun­ti­joi­ta ja se­lit­tä­jiä, jot­ka oli­vat it­se ke­hit­tä­neet lain se­li­tyk­sik­si pe­rin­näis­sään­tö­jen jär­jes­tel­män.

Fa­ri­seuk­set puo­les­taan oli­vat maal­lik­ko­lii­ke, joka oli syn­ty­nyt toi­sel­la vuo­si­sa­dal­la en­nen Jee­suk­sen syn­ty­mää. He nou­dat­ti­vat Moo­sek­sen la­kia ja isien pe­rin­näis­sään­tö­jä tark­kaan. Lai­no­pet­ta­jia ja fa­ri­seuk­sia pi­det­tiin ai­kan­sa hen­gel­li­se­nä eliit­ti­nä. Jee­sus to­teaa hei­dän ope­tuk­sis­taan: ”Teh­kää siis niin kuin he sa­no­vat ja nou­dat­ta­kaa hei­dän ope­tus­taan. äl­kää kui­ten­kaan ot­ta­ko op­pia hei­dän te­ois­taan, sil­lä he pu­hu­vat yh­tä ja te­ke­vät tois­ta” (Matt. 23:3). Hän kiin­nit­ti huo­mi­o­ta sa­no­jen ja te­ko­jen vä­li­seen ris­ti­rii­taan. Jos pu­huu yh­tä ja te­kee tois­ta, ei voi ol­la us­kot­ta­va, sen ym­mär­tä­vät lap­set­kin.

Jee­suk­sen kri­tiik­ki koh­dis­tui myös isien pe­rin­näis­sää­dök­siin sekä lai­no­pet­ta­jien ja fa­ri­seus­ten ul­ko­kul­tai­suu­teen: ”He köyt­tä­vät ko­koon ras­kai­ta ja han­ka­lia taak­ko­ja ja sä­lyt­tä­vät ne ih­mis­ten kan­net­ta­vak­si, mut­ta it­se he ei­vät ha­lua nii­tä sor­mel­laan­kaan lii­kaut­taa. Kai­ken – – he te­ke­vät vain sik­si, et­tä hei­dät huo­mat­tai­siin.” (Matt. 23:4–5.)

Ju­ma­lan tah­don to­teut­ta­mi­ses­sa kiin­ni­te­tään hel­pos­ti huo­mi­o­ta ul­koi­seen. Jee­sus osoit­taa ope­tuk­sel­laan, et­tä kaik­ki läh­tee kui­ten­kin si­sim­mäs­tä. Täs­tä ker­too vah­vaa kiel­tään hä­nen ver­tauk­sen­sa fa­ri­seuk­ses­ta ja pub­li­kaa­nis­ta (Luuk. 18:9–14).

Lain kir­jain ja hen­ki

Ju­ma­la on il­moit­ta­nut la­kin­sa ja tah­ton­sa jo van­has­sa tes­ta­men­tis­sa (2. Moos. 20). Kun kym­men­tä käs­kyä kä­si­tel­lään rip­pi­kou­lus­sa, ky­syn jos­kus nuo­ril­ta, min­kä käs­ky­jen koh­dal­le voim­me lait­taa hy­vin suo­ri­tet­tu -mer­kin. Ju­ma­lan pi­tä­mi­nen elä­män tär­keim­pä­nä ­asi­a­na, le­po­päi­vän py­hit­tä­mi­nen ja elä­män kun­ni­oit­ta­mi­nen, ne­hän ovat jo­kai­sel­le it­ses­tään sel­viä ­asi­oi­ta. Vai ovat­ko?

Vuo­ri­saar­nas­sa Jee­sus osoit­taa, mikä on lain kir­jai­men ja hen­gen vä­li­nen ero. Moo­sek­sen lain mu­kaan hen­ki­ri­kok­seen syyl­lis­ty­nyt an­sait­si oi­keu­den tuo­mi­on (2. Moos. 20:13). Jee­sus vei lain hen­gen vie­lä pi­dem­mäl­le: ”Minä sa­non teil­le: jo­kai­nen, joka on vi­hois­saan vel­jel­leen, on an­sain­nut oi­keu­den tuo­mi­on” (Matt. 5:22).

Jee­sus vah­vis­taa tul­kin­tan­sa vie­lä ope­tuk­sel­laan avi­o­ri­kok­ses­ta, jo­hon riit­ti pelk­kä kat­se (Matt. 5:27–28). Tämä osoit­taa, et­tä Ju­ma­lan laki ot­taa kiin­ni jo ih­mi­sen aja­tuk­sis­ta ja asen­teis­ta. Jo­kai­nen ih­mi­nen jou­tuu tun­nus­ta­maan kes­ke­ne­räi­syy­ten­sä ja syn­ti­syy­ten­sä Ju­ma­lan lain edes­sä. Sik­si Paa­va­li kir­joit­taa: ”Ei­hän yk­si­kään ih­mi­nen tule Ju­ma­lan edes­sä van­hurs­kaak­si lain käs­ky­jä nou­dat­ta­mal­la. Lain teh­tä­vä­nä on opet­taa tun­te­maan, mitä syn­ti on” (Room. 3:20).

Evan­ke­liu­min voi­mal­la

Jee­sus tuli täyt­tä­mään Ju­ma­lan lain ja käs­ky­jen vaa­ti­muk­sen (Matt. 5:17). Vaik­ka ke­nes­tä­kään ih­mi­ses­tä ei ole lain täyt­tä­jäk­si, Ju­ma­lan tah­don nou­dat­ta­mi­nen kuu­luu kris­ti­tyn elä­mään. Sen saa ai­kaan ar­mo, ku­ten kir­jees­sä Tii­tuk­sel­le to­de­taan: ”Ju­ma­lan ar­mo on näet il­mes­ty­nyt pe­las­tuk­sek­si kai­kil­le ih­mi­sil­le, ja se kas­vat­taa mei­tä hyl­kää­mään ju­ma­lat­to­muu­den ja maa­il­mal­li­set hi­mot ja elä­mään hil­li­tys­ti, oi­ke­a­mie­li­ses­ti ja Ju­ma­laa kun­ni­oit­ta­en täs­sä maa­il­mas­sa” (Tiit. 2:11–12).

Rak­kau­den laki vai­kut­taa us­ko­vai­sen elä­mäs­sä, esi­mer­kik­si ih­mis­suh­teis­sa. Ju­ma­lan lap­set ha­lu­a­vat elää so­vin­nos­sa kaik­kien kans­sa. Jee­suk­sen esi­mer­kin mu­kaan uh­ri­lah­jan vien­ti alt­ta­ril­le sai odot­taa vel­jien vä­li­ri­kon kor­jaa­mi­sen edes­sä (Matt. 5:24).

Tur­haan Jee­sus ei ko­ros­ta an­teek­si­an­ta­muk­sen mer­ki­tys­tä: ”Jos te an­nat­te toi­sil­le ih­mi­sil­le an­teek­si hei­dän rik­ko­muk­sen­sa, an­taa myös tai­vaal­li­nen Isän­ne teil­le an­teek­si” (Matt. 6:14). Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­sa ele­tään evan­ke­liu­min voi­mas­ta.

7. päi­vä hel­lun­tais­ta_Rak­kau­den laki

Timo Lii­ka­nen

Ku­vi­tus­ku­va: SRK:n kuva-ar­kis­to

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 24.7.2019