JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Evan­ke­liu­min su­loi­nen tuok­su

Päivämies
Sana sunnuntaiksi
9.4.2017 7.00

Juttua muokattu:

1.1. 11:13
2020010111131820170409070000

Jee­suk­sen koko elä­mä täh­tä­si ta­pah­tu­miin, jot­ka al­koi­vat viik­koa en­nen pää­si­äis­tä Be­ta­ni­an ky­läs­tä. Siel­tä al­koi kun­ni­an Ku­nin­kaan alen­nus­tie koh­ti kär­si­mys­tä ja kuo­le­maa, mut­ta myös koh­ti lo­pul­lis­ta voit­toa kuo­le­man val­las­ta.

Jee­sus lo­pet­ti jul­ki­sen toi­min­tan­sa he­rä­tet­ty­ään La­sa­ruk­sen kuol­leis­ta Be­ta­ni­as­sa. Fa­ri­seuk­set et­si­vät syy­tä pi­dät­tääk­seen Jee­suk­sen. He vi­ha­si­vat hän­tä suu­ren kan­san­suo­si­on täh­den ja myös sik­si, et­tä he ei­vät op­pi­nei­suu­des­taan huo­li­mat­ta ym­mär­tä­neet hä­nen ope­tuk­si­aan.

Jee­sus sa­noi: ”Isä ra­kas­taa mi­nua, kos­ka minä an­nan hen­ke­ni -- saa­dak­se­ni sen jäl­leen ta­kai­sin” (Joh. 10:17). Jee­sus ha­lu­si osoit­taa, et­tä Ju­ma­la an­toi hä­nel­le voi­man jopa ih­me­te­koi­hin, jot­ta juu­ta­lai­set us­koi­si­vat hä­nen ole­van odo­tet­tu Mes­si­as. ”Us­ko­kaa te­ko­ja­ni, vaik­ka et­te mi­nua us­koi­si­kaan. Sil­loin opit­te ym­mär­tä­mään, et­tä Isä on mi­nus­sa ja minä olen Isäs­sä.” (Joh. 10:38.)

Jee­sus ve­täy­tyi ope­tus­las­ten­sa kans­sa Juu­de­as­ta lä­hel­le au­ti­o­maa­ta. Hän ker­toi heil­le tu­le­vas­ta kär­si­mi­ses­tään, kuo­le­mas­taan ja ylös­nou­se­mi­ses­taan (Matt. 16:21). He ei­vät voi­neet kä­sit­tää, mitä Jee­suk­sen pu­heet tar­koit­ti­vat. Vas­ta pää­si­äi­sen ta­pah­tu­mat kir­kas­ti­vat sen heil­le.

Ma­ria voi­te­lee Jee­suk­sen ja­lat

Jee­sus tie­si edes­sään ole­van kär­si­mys­tien. Hä­nen oli kul­jet­ta­va se yk­sin. Hän ha­lu­si vie­lä hy­väs­tel­lä ys­tä­vi­ään ja ate­ri­oi ope­tus­las­ten­sa kans­sa Be­ta­ni­an ko­dis­sa. Mart­ta pal­ve­li vie­rai­ta, ja La­sa­rus seu­rus­te­li Jee­suk­sen kans­sa.

Ma­ria tuli huo­nee­seen mu­ka­naan ala­bast­ri­pul­lo täyn­nä hy­vän­tuok­suis­ta nar­dus­voi­det­ta. Hän aset­tui Jee­suk­sen jal­ko­jen juu­reen, käyt­ti koko pul­lol­li­sen voi­det­ta hä­nen jal­ko­jen­sa voi­te­luun ja kui­va­si ne lo­puk­si hiuk­sil­laan. Koko huo­ne täyt­tyi voi­teen tuok­sus­ta. Eh­kä vain Ma­ria to­del­la us­kon kaut­ta ym­mär­si, et­tä Va­pah­ta­ja oli vii­meis­tä ker­taa hei­dän luo­naan. Ma­ri­an teko osoit­taa us­koa ja suur­ta rak­kaut­ta Jee­sus­ta koh­taan.

Kal­liin voi­teen tuh­laa­mi­nen när­käs­tyt­ti ope­tus­las­ten va­rain­hoi­ta­jaa Juu­das Is­ka­ri­o­tia. Hä­nen mu­kaan­sa 300 de­naa­rin ar­voi­sel­la voi­de­pul­lol­la oli­si ra­hak­si vaih­det­tu­na voi­tu aut­taa mo­nia köy­hiä – se oli työ­läi­sen koko vuo­den an­sio. Hä­nen moit­teen­sa kuu­los­ti ai­heel­li­sel­ta.

Vain Jee­sus näki Juu­dak­sen sy­dä­meen: hän tie­si, et­tä Juu­das oli va­ras, joka jo pit­kään oli käyt­tä­nyt yh­tei­siä va­ro­ja omiin tar­koi­tuk­siin­sa. Ah­neu­den syn­ti oli vie­nyt hä­net epä­us­koon.

Juu­dak­sen koh­ta­lo on va­roit­ta­va esi­merk­ki sii­tä, mi­ten syn­ti voi vä­hi­tel­len val­la­ta sy­dä­men. Sie­lu­jen vi­hol­li­nen us­kot­te­lee, et­tä ku­kaan ei tie­dä pe­tos­ta. Mut­ta Ju­ma­la nä­kee kai­ken. Juu­das on­nis­tui pet­tä­mään mui­ta ope­tus­lap­sia vii­mei­sel­le eh­tool­li­sel­le as­ti, jos­ta hän läh­ti ka­val­ta­maan Mes­ta­rin­sa.

Us­ko syn­nyt­tää ha­lun aut­taa

Jee­sus nuh­te­li Juu­das­ta: ”Köy­hät teil­lä on ai­na luo­nan­ne, mut­ta mi­nua teil­lä ei ai­na ole. Kun hän voi­te­li mi­nut, se ta­pah­tui hau­taa­mis­ta­ni var­ten.” (Matt. 26:11–12.) Elä­vä us­ko ei tee ih­mis­tä ko­va­sy­dä­mi­sek­si puut­tees­sa elä­vää lä­him­mäis­tä koh­taan. Meil­lä on yhä köy­hät kes­kuu­des­sam­me. Us­ko syn­nyt­tää ha­lun ja­kaa Ju­ma­lan an­ta­mis­ta lah­jois­ta apua tar­vit­se­vil­le.

Jee­sus ke­hot­ti ker­to­maan Ma­ri­an pal­ve­le­vas­ta rak­kau­des­ta ai­na siel­lä, mis­sä evan­ke­liu­mia saar­na­taan (Matt. 26:13). Us­ko saa ai­kaan rak­kau­den Va­pah­ta­jaan ja hä­nen seu­ra­kun­taan­sa, joka on Kris­tuk­sen ruu­mis. Ju­ma­lan lap­set saa­vat pal­vel­la toi­si­aan evan­ke­liu­mil­la ja si­ten pes­tä pois va­el­luk­sen ja­lois­ta mat­kal­la tart­tu­nut­ta syn­nin to­mua.

Evan­ke­liu­mia riit­tää kai­kil­le

Evan­ke­liu­min sa­no­mas­ta le­vi­ää Her­ran huo­nee­seen su­loi­nen tuok­su, joka vir­voit­taa mat­ka­mie­hiä. Se kut­suu myös ar­mo­huo­neen ul­ko­puo­lel­ta an­teek­si­an­ta­muk­sen osal­li­suu­teen naut­ti­maan van­hurs­kaut­ta, rau­haa ja iloa Py­häs­sä Hen­ges­sä.

Evan­ke­liu­min voi­det­ta ei tar­vit­se sääs­tel­lä. Sitä riit­tää kai­kil­le ar­moa kai­paa­vil­le. Va­pah­ta­jan rak­kaus on ää­re­tön. Hän kan­toi kaik­kien syn­tis­ten syyl­li­syy­den Gol­ga­tan ris­til­lä. Hän nou­si kuo­le­man voit­ta­ja­na pää­si­äi­saa­mu­na.

Ope­tus­lap­set sai­vat to­dis­taa Va­pah­ta­jan voi­tol­li­sen ylös­nou­se­mi­sen. Täs­tä voi­tos­ta me­kin olem­me osal­li­sia us­kon kaut­ta ja pe­rim­me ker­ran ian­kaik­ki­sen elä­män hä­nen luo­naan tai­vaas­sa.

Ka­le­vi Nie­mi­kor­pi

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 5.4.2017

Ku­vi­tus­ku­va: Jaak­ko Kos­ke­lo

Bib­lia

Kuu­si päi­vää en­nen pää­si­äis­tä tuli Je­sus Be­ta­ni­aan, jos­sa Lat­sa­rus oli, joka kuol­lut oli, jon­ka hän kuol­leis­ta he­rät­ti. Niin he val­mis­ti­vat hä­nel­le siel­lä eh­tool­li­sen, ja Mart­ta pal­ve­li; mut­ta Lat­sa­rus oli yk­si niis­tä, jot­ka hä­nen kans­san­sa at­ri­oit­si­vat. Niin Ma­ria ot­ti nau­lan tur­me­le­ma­toin­ta ja kal­lis­ta nar­dus­voi­det­ta, ja voi­te­li Je­suk­sen ja­lat, ja kui­va­si hä­nen jal­kan­sa hiuk­sil­lan­sa. Ja huo­ne täy­tet­tiin voi­teen ha­jus­ta. Niin sa­noi yk­si hä­nen ope­tus­lap­sis­tan­sa, Juu­das Si­mo­nin poi­ka Is­ka­ri­ot, joka hä­nen sit­te pet­ti: Mik­si et tätä voi­det­ta myy­ty kol­meen­sa­taan pen­nin­kiin, ja an­net­tu vai­vai­sil­le? Mut­ta hän sa­noi sen, ei et­tä hän mur­het­ta piti vai­vai­sis­ta, vaan et­tä hän oli va­ras, ja hä­nel­lä oli kuk­ka­ro, jos­sa hän sen kan­toi, mikä sii­hen pan­tu oli. Niin Je­sus sa­noi: an­na hä­nen ol­la, hän on sen kät­ke­nyt mi­nun hau­taa­mi­se­ni päi­väk­si. Sil­lä tei­dän ty­kö­nän­ne ovat ai­na vai­vai­set, mut­ta en minä ai­na teil­lä ole.

Raa­mat­tu 1992

Kuu­si päi­vää en­nen pää­si­äis­tä Jee­sus tuli Be­ta­ni­aan, mis­sä hä­nen kuol­leis­ta he­rät­tä­män­sä La­sa­rus asui. Jee­suk­sel­le tar­jot­tiin siel­lä ate­ria. Mart­ta pal­ve­li vie­rai­ta, ja La­sa­rus oli yk­si Jee­suk­sen pöy­tä­kump­pa­neis­ta. Ma­ria ot­ti täy­den pul­lon ai­toa, hy­vin kal­lis­ta nar­du­söl­jyä, voi­te­li Jee­suk­sen ja­lat ja kui­va­si ne hiuk­sil­laan. Koko huo­ne tuli täy­teen voi­teen tuok­sua. Juu­das Is­ka­ri­ot, joka oli Jee­suk­sen ope­tus­lap­si ja jos­ta sit­ten tuli hä­nen ka­val­ta­jan­sa, sa­noi sil­loin: ”Mik­sei tuo­ta voi­det­ta myy­ty kol­mes­ta­sa­das­ta de­naa­ris­ta? Ra­hat oli­si voi­tu an­taa köy­hil­le.” Tätä hän ei kui­ten­kaan sa­no­nut sik­si, et­tä oli­si vä­lit­tä­nyt köy­his­tä, vaan sik­si, et­tä oli va­ras. Yh­tei­nen kuk­ka­ro oli hä­nen hal­lus­saan, ja hän piti sii­hen pan­tu­ja ra­ho­ja omi­naan. Jee­sus sa­noi Juu­dak­sel­le: ”An­na hä­nen ol­la, hän te­kee tä­män hau­taa­mis­ta­ni var­ten. Köy­hät teil­lä on luo­nan­ne ai­na, mut­ta mi­nua teil­lä ei ai­na ole.”

7.6.2020

Jee­sus sa­noo: "Niin kuin Isä on ra­kas­ta­nut mi­nua, niin olen minä ra­kas­ta­nut tei­tä. Py­sy­kää mi­nun rak­kau­des­sa­ni." Joh. 15:9

Viikon kysymys