Jee­sus osoit­ti, et­tei hä­nen ope­tuk­sen­sa so­pi­nut la­ki­van­hurs­kau­teen pe­rus­tu­vaan fa­ri­seus­ten op­piin.

Jo­han­nes Kas­ta­jan ope­tus­lap­set oli­vat tot­tu­neet paas­to­a­maan tuon ai­kai­sen juu­ta­lai­sen ta­van mu­kai­ses­ti. He ih­met­te­li­vät, min­kä vuok­si Jee­sus ja hä­nen ope­tus­lap­sen­sa ei­vät niin teh­neet, ja me­ni­vät ky­sy­mään syy­tä Jee­suk­sel­ta.

Jee­suk­sen vas­taus koos­tui kol­mes­ta ver­tauk­ses­ta, joil­la hän ha­vain­nol­lis­ti jul­ki­sen toi­min­tan­sa ai­nut­ker­tai­suut­ta ja muu­tos­ta ai­kai­sem­paan.

Eri­tyi­nen ja ylei­nen paas­to­a­mi­nen

Ju­ma­la it­se oli an­ta­nut mää­räyk­sen ylei­ses­tä paas­tos­ta seit­se­män­nen kuun kym­me­nen­te­nä, suu­re­na so­vi­tus­päi­vä­nä

(3. Moos. 16:29, 31), kos­ka tuo päi­vä tuli py­hit­tää syn­tien so­vi­tuk­sen päi­väk­si.

So­vi­tus­päi­vän li­säk­si juu­ta­lais­ten us­kon­nol­li­siin ta­poi­hin kuu­lui paas­to­ta esi­mer­kik­si ka­tu­muk­sen, su­re­mi­sen, Ju­ma­lal­le ala­mai­suu­den osoit­ta­mi­sen, ru­kouk­sen ja hil­jen­ty­mi­sen yh­tey­des­sä. Paas­tos­sa pi­dät­täy­dyt­tiin joko vain jois­ta­kin ruo­ka-ai­neis­ta ku­ten li­has­ta, syö­mi­ses­tä ko­ko­naan tai sit­ten jois­sain ta­pauk­sis­sa myös juo­mas­ta.

Jee­sus it­se­kin paas­to­si nel­jän­kym­me­nen vuo­ro­kau­den ajan au­ti­o­maas­sa (Matt. 4).

Ai­ko­jen saa­tos­sa muo­dos­tu­nei­den isien pe­rin­näis­sään­tö­jen mu­kai­ses­ti oli alet­tu viet­tää yleis­tä paas­toa kah­des­ti vii­kos­sa, maa­nan­tai­sin ja tors­tai­sin. Joi­den­kin ar­vi­oi­den mu­kaan päi­vät saat­toi­vat pe­rus­tua Moo­sek­sen meno- ja pa­luu­päi­viin Sii­nain vuo­rel­le lain tau­lu­jen an­ta­mi­sen yh­tey­des­sä.

Jo­han­nes Kas­ta­jan ope­tus­lap­set paas­to­si­vat sa­mal­la ta­voin fa­ri­seus­ten ja mui­den juu­ta­lais­ten kans­sa, ja juu­ri he tu­li­vat­kin ky­sy­mään Jee­suk­sel­ta (Matt. 9:14), mik­si hän ja hä­nen ope­tus­lap­sen­sa ei­vät paas­toa.

Eh­kä ky­sy­mys esi­tet­tiin juu­ri vii­koit­tai­se­na paas­to­päi­vä­nä, jol­loin Jee­suk­sen ja ope­tus­las­ten poik­ke­a­mi­nen täs­tä ta­vas­ta he­rät­ti niin ko­vas­ti huo­mi­o­ta.

Vas­tauk­se­na kol­me ver­taus­ta

Jee­sus ei vas­tan­nut suo­raan, vaan an­toi ver­tauk­sen häi­den juh­li­mi­ses­ta: ei­vät hää­vie­raat voi paas­to­ta sil­loin, kun sul­ha­nen on hei­dän kes­kel­lään!

Voim­me ku­vi­tel­la vas­tauk­sen ol­leen sa­maan ai­kaan yl­lät­tä­vä ja häm­men­tä­vä – joi­den­kin mie­les­tä var­mas­ti täy­sin kä­sit­tä­mä­tön – kos­ka hää­juh­lien si­jaan kes­kus­te­lu ta­pah­tui ar­ki­sen ruo­kai­lu­ti­lan­teen jäl­keen.

Oli Jee­sus eh­ti­nyt he­rät­tää kum­mas­tus­ta ai­kai­sem­min­kin pa­ran­ta­mal­la sai­rai­ta ja opet­ta­mal­la kan­saa ver­tauk­sil­la.

Ai­van teks­ti­koh­dan edel­lä hän oli ver­ran­nut syn­tis­ten kut­su­mis­ta sai­rai­den pa­ran­ta­mi­seen, kun oli vas­tan­nut, mik­si oli ol­lut ate­ri­oi­mas­sa syn­tis­ten ja pub­li­kaa­nien kans­sa. Nyt hän pe­rus­te­li it­sen­sä ja ope­tus­las­ten­sa paas­to­a­mat­to­muut­ta ver­taa­mal­la it­se­ään sul­ha­seen ja ope­tus­lap­si­aan hää­vie­rai­siin.

Ku­kaan ei eh­ti­nyt esit­tää yh­tään täs­men­tä­vää ky­sy­mys­tä, kun vas­tauk­sen jat­ko­na tu­li­vat ver­tauk­set uu­des­ta kan­kaas­ta ote­tun kan­gas­pa­lan mah­dot­to­muu­des­ta van­han vaat­teen paik­kaa­mi­ses­sa ja van­han lei­lin kel­paa­mat­to­muu­des­ta uu­den vii­nin las­ke­mi­seen.

Van­hurs­kaus on uu­si vaa­te, ei van­han paik­kaa­mis­ta

Jee­sus tah­toi ker­toa Jo­han­nek­sen ope­tus­lap­sil­le, ja sa­mal­la muil­le­kin, et­tä kä­sil­lä oli ai­nut­laa­tui­nen ai­ka, joka tu­li­si päät­ty­mään.

Ope­tus­lap­set oli­vat vain vä­hän ai­kai­sem­min saa­neet kut­sun seu­ra­ta Her­raan­sa, kuul­la hä­nen ope­tus­taan, näh­dä ai­van lä­hie­täi­syy­del­tä hä­nen ih­mei­tään ja ko­kea, et­tä elä­mä hä­nen seu­ras­saan oli ko­ko­naan py­hää juh­laa.

Jee­sus en­nus­ti jo nyt, et­tä hä­net vie­lä otet­tai­siin pois hei­dän kes­kel­tään. Nii­nä päi­vi­nä juh­lat päät­tyi­si­vät ja ope­tus­lap­set tu­li­si­vat paas­to­a­maan: ru­koi­le­maan, hil­jen­ty­mään, su­re­maan, kai­paa­maan.

Jee­sus osoit­ti tai­vas­ten val­ta­kun­nan ole­van luon­teel­taan ai­van eri­lai­nen kuin mil­lais­ta oli juu­ta­lai­sen ope­tuk­sen mu­kai­nen sään­tö­hen­gel­li­syys.

Hän ei ol­lut tul­lut vain hi­ve­nen täy­den­tä­mään fa­ri­seus­ten ope­tus­ta, ikään kuin paik­kaa­maan van­haa vaa­tet­ta: Hä­nen ope­tuk­sen­sa ei ker­ta kaik­ki­aan so­pi­nut la­ki­hurs­kau­teen pe­rus­tu­vaan fa­ri­seus­ten op­piin. Jee­suk­sen ope­tus oli kuin uut­ta vii­niä, joka tar­vit­si uu­den lei­lin.

Joka on vail­la ar­moa, on kuin pu­et­tu van­haan vaat­tee­seen tai kuin oli­si van­han lei­lin omis­ta­ja. Omien te­ko­jen avul­la paik­kaa­mal­la pu­vus­ta ei tule uut­ta.

Kun saa syn­nit an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja so­vin­to­ve­res­sä, sii­nä rii­su­taan van­hat pois ja pu­e­taan uu­teen. Se on puku, joka so­pii kos­kaan päät­ty­mät­tö­mään tai­vaan hää­juh­laan.

Ol­li Poh­jo­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 4.10.2017

Ku­vi­tus­ku­va: Ma­rik­ki Sal­me­la/Lu­ki­jan kuva

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Mark. 2:18–22

Bib­lia

Ja Jo­han­nek­sen ja Pha­ri­se­a­lais­ten ope­tus­lap­set paas­to­si­vat; niin he tu­li­vat ja sa­noi­vat hä­nel­le: mik­si Jo­han­nek­sen ja Pha­ri­se­a­lais­ten ope­tus­lap­set paas­too­vat, mut­ta ei si­nun ope­tus­lap­ses paas­too?

Ja Je­sus sa­noi heil­le: kuin­ka hää­jouk­ko tai­taa paas­to­ta, niin­kau­van kuin yl­kä on hei­dän kans­san­sa? Niin­kau­van kuin yl­kä on hei­dän kans­san­sa, ei he voi paas­to­ta.

Mut­ta ne päi­vät tu­le­vat, et­tä yl­kä heil­tä ote­taan pois, ja nii­nä päi­vi­nä pi­tää hei­dän paas­too­man.

Ja ei om­pe­le ken­kään uut­ta paik­kaa van­haan vaat­tee­seen; sil­lä uu­si paik­ka re­päi­see it­sen­sä kui­ten­kin van­has­ta, ja läpi tu­lee pa­hem­mak­si.

Ja ei pane ken­kään nuor­ta vii­naa van­hoi­hin lei­lei­hin; muu­toin nuo­ri vii­na sär­kee lei­lit, ja niin vii­na vuo­taa pois, ja lei­lit tur­mel­laan; mut­ta nuo­ri vii­na pi­tää uu­siin lei­lei­hin pan­ta­man.

Raa­mat­tu 1992

Jo­han­nek­sen ope­tus­lap­set ja fa­ri­seuk­set paas­to­si­vat. Jee­suk­sel­ta tul­tiin ky­sy­mään: ”Mik­si si­nun ope­tus­lap­se­si ei­vät paas­toa, kun ker­ran Jo­han­nek­sen ope­tus­lap­set ja fa­ri­seus­ten ope­tus­lap­set paas­to­a­vat?”

Jee­sus vas­ta­si: ”Ei­vät kai hää­vie­raat voi paas­to­ta sil­loin, kun sul­ha­nen vie­lä on hei­dän kans­saan! Niin kau­an kuin sul­ha­nen on hei­dän jou­kos­saan, he ei­vät voi paas­to­ta.

Vie­lä tu­lee se­kin ai­ka, jol­loin sul­ha­nen on pois­sa, ja sil­loin, sinä päi­vä­nä he paas­to­a­vat.

Ei ku­kaan om­pe­le ku­tis­ta­mat­to­mas­ta kan­kaas­ta paik­kaa van­haan viit­taan. Sil­loin­han van­ha vaa­te re­pe­ää uu­den pai­kan vie­res­tä ja rei­kä on en­tis­tä pa­hem­pi.

Ei­kä ku­kaan las­ke uut­ta vii­niä van­hoi­hin lei­lei­hin. Sil­loin­han vii­ni rik­koo ne ja sekä vii­ni et­tä lei­lit me­ne­vät huk­kaan. Ei, uu­si vii­ni on las­ket­ta­va uu­siin lei­lei­hin.”