JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Hää­vie­raat ei­vät paas­toa

Sana sunnuntaiksi
8.10.2017 7.00

Jee­sus osoit­ti, et­tei hä­nen ope­tuk­sen­sa so­pi­nut la­ki­van­hurs­kau­teen pe­rus­tu­vaan fa­ri­seus­ten op­piin.

Jo­han­nes Kas­ta­jan ope­tus­lap­set oli­vat tot­tu­neet paas­to­a­maan tuon ai­kai­sen juu­ta­lai­sen ta­van mu­kai­ses­ti. He ih­met­te­li­vät, min­kä vuok­si Jee­sus ja hä­nen ope­tus­lap­sen­sa ei­vät niin teh­neet, ja me­ni­vät ky­sy­mään syy­tä Jee­suk­sel­ta.

Jee­suk­sen vas­taus koos­tui kol­mes­ta ver­tauk­ses­ta, joil­la hän ha­vain­nol­lis­ti jul­ki­sen toi­min­tan­sa ai­nut­ker­tai­suut­ta ja muu­tos­ta ai­kai­sem­paan.

Eri­tyi­nen ja ylei­nen paas­to­a­mi­nen

Ju­ma­la it­se oli an­ta­nut mää­räyk­sen ylei­ses­tä paas­tos­ta seit­se­män­nen kuun kym­me­nen­te­nä, suu­re­na so­vi­tus­päi­vä­nä

(3. Moos. 16:29, 31), kos­ka tuo päi­vä tuli py­hit­tää syn­tien so­vi­tuk­sen päi­väk­si.

So­vi­tus­päi­vän li­säk­si juu­ta­lais­ten us­kon­nol­li­siin ta­poi­hin kuu­lui paas­to­ta esi­mer­kik­si ka­tu­muk­sen, su­re­mi­sen, Ju­ma­lal­le ala­mai­suu­den osoit­ta­mi­sen, ru­kouk­sen ja hil­jen­ty­mi­sen yh­tey­des­sä. Paas­tos­sa pi­dät­täy­dyt­tiin joko vain jois­ta­kin ruo­ka-ai­neis­ta ku­ten li­has­ta, syö­mi­ses­tä ko­ko­naan tai sit­ten jois­sain ta­pauk­sis­sa myös juo­mas­ta.

Jee­sus it­se­kin paas­to­si nel­jän­kym­me­nen vuo­ro­kau­den ajan au­ti­o­maas­sa (Matt. 4).

Ai­ko­jen saa­tos­sa muo­dos­tu­nei­den isien pe­rin­näis­sään­tö­jen mu­kai­ses­ti oli alet­tu viet­tää yleis­tä paas­toa kah­des­ti vii­kos­sa, maa­nan­tai­sin ja tors­tai­sin. Joi­den­kin ar­vi­oi­den mu­kaan päi­vät saat­toi­vat pe­rus­tua Moo­sek­sen meno- ja pa­luu­päi­viin Sii­nain vuo­rel­le lain tau­lu­jen an­ta­mi­sen yh­tey­des­sä.

Jo­han­nes Kas­ta­jan ope­tus­lap­set paas­to­si­vat sa­mal­la ta­voin fa­ri­seus­ten ja mui­den juu­ta­lais­ten kans­sa, ja juu­ri he tu­li­vat­kin ky­sy­mään Jee­suk­sel­ta (Matt. 9:14), mik­si hän ja hä­nen ope­tus­lap­sen­sa ei­vät paas­toa.

Eh­kä ky­sy­mys esi­tet­tiin juu­ri vii­koit­tai­se­na paas­to­päi­vä­nä, jol­loin Jee­suk­sen ja ope­tus­las­ten poik­ke­a­mi­nen täs­tä ta­vas­ta he­rät­ti niin ko­vas­ti huo­mi­o­ta.

Vas­tauk­se­na kol­me ver­taus­ta

Jee­sus ei vas­tan­nut suo­raan, vaan an­toi ver­tauk­sen häi­den juh­li­mi­ses­ta: ei­vät hää­vie­raat voi paas­to­ta sil­loin, kun sul­ha­nen on hei­dän kes­kel­lään!

Voim­me ku­vi­tel­la vas­tauk­sen ol­leen sa­maan ai­kaan yl­lät­tä­vä ja häm­men­tä­vä – joi­den­kin mie­les­tä var­mas­ti täy­sin kä­sit­tä­mä­tön – kos­ka hää­juh­lien si­jaan kes­kus­te­lu ta­pah­tui ar­ki­sen ruo­kai­lu­ti­lan­teen jäl­keen.

Oli Jee­sus eh­ti­nyt he­rät­tää kum­mas­tus­ta ai­kai­sem­min­kin pa­ran­ta­mal­la sai­rai­ta ja opet­ta­mal­la kan­saa ver­tauk­sil­la.

Ai­van teks­ti­koh­dan edel­lä hän oli ver­ran­nut syn­tis­ten kut­su­mis­ta sai­rai­den pa­ran­ta­mi­seen, kun oli vas­tan­nut, mik­si oli ol­lut ate­ri­oi­mas­sa syn­tis­ten ja pub­li­kaa­nien kans­sa. Nyt hän pe­rus­te­li it­sen­sä ja ope­tus­las­ten­sa paas­to­a­mat­to­muut­ta ver­taa­mal­la it­se­ään sul­ha­seen ja ope­tus­lap­si­aan hää­vie­rai­siin.

Ku­kaan ei eh­ti­nyt esit­tää yh­tään täs­men­tä­vää ky­sy­mys­tä, kun vas­tauk­sen jat­ko­na tu­li­vat ver­tauk­set uu­des­ta kan­kaas­ta ote­tun kan­gas­pa­lan mah­dot­to­muu­des­ta van­han vaat­teen paik­kaa­mi­ses­sa ja van­han lei­lin kel­paa­mat­to­muu­des­ta uu­den vii­nin las­ke­mi­seen.

Van­hurs­kaus on uu­si vaa­te, ei van­han paik­kaa­mis­ta

Jee­sus tah­toi ker­toa Jo­han­nek­sen ope­tus­lap­sil­le, ja sa­mal­la muil­le­kin, et­tä kä­sil­lä oli ai­nut­laa­tui­nen ai­ka, joka tu­li­si päät­ty­mään.

Ope­tus­lap­set oli­vat vain vä­hän ai­kai­sem­min saa­neet kut­sun seu­ra­ta Her­raan­sa, kuul­la hä­nen ope­tus­taan, näh­dä ai­van lä­hie­täi­syy­del­tä hä­nen ih­mei­tään ja ko­kea, et­tä elä­mä hä­nen seu­ras­saan oli ko­ko­naan py­hää juh­laa.

Jee­sus en­nus­ti jo nyt, et­tä hä­net vie­lä otet­tai­siin pois hei­dän kes­kel­tään. Nii­nä päi­vi­nä juh­lat päät­tyi­si­vät ja ope­tus­lap­set tu­li­si­vat paas­to­a­maan: ru­koi­le­maan, hil­jen­ty­mään, su­re­maan, kai­paa­maan.

Jee­sus osoit­ti tai­vas­ten val­ta­kun­nan ole­van luon­teel­taan ai­van eri­lai­nen kuin mil­lais­ta oli juu­ta­lai­sen ope­tuk­sen mu­kai­nen sään­tö­hen­gel­li­syys.

Hän ei ol­lut tul­lut vain hi­ve­nen täy­den­tä­mään fa­ri­seus­ten ope­tus­ta, ikään kuin paik­kaa­maan van­haa vaa­tet­ta: Hä­nen ope­tuk­sen­sa ei ker­ta kaik­ki­aan so­pi­nut la­ki­hurs­kau­teen pe­rus­tu­vaan fa­ri­seus­ten op­piin. Jee­suk­sen ope­tus oli kuin uut­ta vii­niä, joka tar­vit­si uu­den lei­lin.

Joka on vail­la ar­moa, on kuin pu­et­tu van­haan vaat­tee­seen tai kuin oli­si van­han lei­lin omis­ta­ja. Omien te­ko­jen avul­la paik­kaa­mal­la pu­vus­ta ei tule uut­ta.

Kun saa syn­nit an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja so­vin­to­ve­res­sä, sii­nä rii­su­taan van­hat pois ja pu­e­taan uu­teen. Se on puku, joka so­pii kos­kaan päät­ty­mät­tö­mään tai­vaan hää­juh­laan.

Ol­li Poh­jo­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 4.10.2017

Ku­vi­tus­ku­va: Ma­rik­ki Sal­me­la/Lu­ki­jan kuva

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Mark. 2:18–22

Bib­lia

Ja Jo­han­nek­sen ja Pha­ri­se­a­lais­ten ope­tus­lap­set paas­to­si­vat; niin he tu­li­vat ja sa­noi­vat hä­nel­le: mik­si Jo­han­nek­sen ja Pha­ri­se­a­lais­ten ope­tus­lap­set paas­too­vat, mut­ta ei si­nun ope­tus­lap­ses paas­too?

Ja Je­sus sa­noi heil­le: kuin­ka hää­jouk­ko tai­taa paas­to­ta, niin­kau­van kuin yl­kä on hei­dän kans­san­sa? Niin­kau­van kuin yl­kä on hei­dän kans­san­sa, ei he voi paas­to­ta.

Mut­ta ne päi­vät tu­le­vat, et­tä yl­kä heil­tä ote­taan pois, ja nii­nä päi­vi­nä pi­tää hei­dän paas­too­man.

Ja ei om­pe­le ken­kään uut­ta paik­kaa van­haan vaat­tee­seen; sil­lä uu­si paik­ka re­päi­see it­sen­sä kui­ten­kin van­has­ta, ja läpi tu­lee pa­hem­mak­si.

Ja ei pane ken­kään nuor­ta vii­naa van­hoi­hin lei­lei­hin; muu­toin nuo­ri vii­na sär­kee lei­lit, ja niin vii­na vuo­taa pois, ja lei­lit tur­mel­laan; mut­ta nuo­ri vii­na pi­tää uu­siin lei­lei­hin pan­ta­man.

Raa­mat­tu 1992

Jo­han­nek­sen ope­tus­lap­set ja fa­ri­seuk­set paas­to­si­vat. Jee­suk­sel­ta tul­tiin ky­sy­mään: ”Mik­si si­nun ope­tus­lap­se­si ei­vät paas­toa, kun ker­ran Jo­han­nek­sen ope­tus­lap­set ja fa­ri­seus­ten ope­tus­lap­set paas­to­a­vat?”

Jee­sus vas­ta­si: ”Ei­vät kai hää­vie­raat voi paas­to­ta sil­loin, kun sul­ha­nen vie­lä on hei­dän kans­saan! Niin kau­an kuin sul­ha­nen on hei­dän jou­kos­saan, he ei­vät voi paas­to­ta.

Vie­lä tu­lee se­kin ai­ka, jol­loin sul­ha­nen on pois­sa, ja sil­loin, sinä päi­vä­nä he paas­to­a­vat.

Ei ku­kaan om­pe­le ku­tis­ta­mat­to­mas­ta kan­kaas­ta paik­kaa van­haan viit­taan. Sil­loin­han van­ha vaa­te re­pe­ää uu­den pai­kan vie­res­tä ja rei­kä on en­tis­tä pa­hem­pi.

Ei­kä ku­kaan las­ke uut­ta vii­niä van­hoi­hin lei­lei­hin. Sil­loin­han vii­ni rik­koo ne ja sekä vii­ni et­tä lei­lit me­ne­vät huk­kaan. Ei, uu­si vii­ni on las­ket­ta­va uu­siin lei­lei­hin.”

17.2.2020

He­rää, Her­ra! Mik­si nu­kut? Nou­se, älä iäk­si hyl­kää! Nou­se aut­ta­maan mei­tä, lu­nas­ta mei­dät ar­mo­si täh­den! Ps. 44:24,27

Viikon kysymys