JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Het­ki on tul­lut

Sana sunnuntaiksi
14.4.2019 6.24

Pal­mu­sun­nun­tain ta­pah­tu­mis­sa Ju­ma­lan lu­pauk­set voi­del­lus­ta ku­nin­kaas­ta to­del­lis­tu­vat ja hä­nen tah­ton­sa tie avau­tuu lo­pul­li­ses­ti Jee­suk­sen eteen.

Ju­ma­lan luo­mas­sa to­del­li­suu­des­sa kai­kel­la on mää­rä­het­ken­sä. Nyt ”Het­ki on tul­lut: Ih­mi­sen Poi­ka kir­kas­te­taan.”

Pal­mu­sun­nun­tain evan­ke­liu­mi vie lu­ki­jan­sa pää­si­äis­juh­lan kes­kel­le Je­ru­sa­le­miin. On il­meis­tä, et­tä Jee­suk­sen saa­pu­mi­nen kau­pun­kiin ei ol­lut yh­den­te­ke­vää. Kuo­hu­va juh­la­tun­nel­ma näyt­ti ti­hen­ty­vän juu­ri hä­nen ym­pä­ril­leen. Ih­mi­set tie­si­vät odot­taa hän­tä. Jee­suk­sen ja hä­nen te­ko­jen­sa mai­ne kul­ki­vat hä­nen edel­lään.

Omia huo­li­aan ja elä­män hau­raut­ta ki­pui­le­vien ih­mis­ten mie­liin vi­ri­si toi­vo, kun he kuu­li­vat, et­tä tä­män mie­hen kaut­ta Ju­ma­lan apu oli ih­mis­ten kes­kel­lä. Pu­heet La­sa­ruk­ses­ta oli­vat ylös­nou­se­mu­sus­kon al­ku­soit­toa. Ih­mis­ten in­to, yh­tei­nen ilo ja yh­tei­nen juh­la tem­pa­si­vat suu­ret vä­ki­jou­kot mu­kaan­sa. Kul­ku­eis­sa on voi­maa.

Toi­voa vai pel­koa?

Jouk­koa joh­ta­van osa­na on kan­taa eri­lais­ten odo­tus­ten usein ris­ti­rii­tais­ta­kin pai­net­ta. Tänä vuon­na pal­mu­sun­nun­tai on Suo­mes­sa edus­kun­ta­vaa­li­päi­vä, de­mok­ra­ti­an juh­la­päi­vä. Vaa­li­ke­vät on ol­lut lu­paus­ten, odo­tus­ten ja mo­nen­lais­ten kul­ku­ei­den ke­vät.

Evan­ke­liu­mi osoit­taa, et­tä vä­ki­jou­kon kes­kel­lä hi­taas­ti aa­sil­la rat­sas­ta­vaan Jee­suk­seen­kin la­dat­tiin val­ta­vas­ti odo­tuk­sia. Oli nii­tä, jot­ka ter­veh­ti­vät hän­tä aut­ta­ja­na ja pe­las­ta­ja­na ilo si­sim­mäs­sään. He oli­vat tun­te­neet hä­nen sa­nois­saan Ju­ma­lan voi­man ja näh­neet hä­nen te­ois­saan elä­män, ar­mon ja rak­kau­den voit­ta­van.

Jo­han­nek­sen evan­ke­liu­mis­ta il­me­nee, et­tä Jee­suk­seen pa­ni­vat odo­tuk­sen­sa myös sel­lai­set ih­mi­set, jot­ka ha­lu­si­vat yh­teis­kun­nal­lis­ta muu­tos­ta. He ha­lu­si­vat joh­ta­jan, ku­nin­kaan, jon­ka kan­sal­ta ei lopu lei­pä, ja joka ajaa roo­ma­lai­set mie­hit­tä­jät Vä­li­me­reen. He kai­pa­si­vat ka­pi­na­liik­keen joh­ta­jaa, yh­teis­kun­ta­rau­han ruh­ti­nas­ta.

Ny­ky­het­kes­tä kä­sin voim­me vain ar­vail­la, mil­lai­sia toi­vei­ta eri ih­mis­ryh­mien mie­les­sä tuon juh­la­kul­ku­een ai­ka­na liik­kui. Pet­ty­mys on odo­tus­ten ja to­del­li­suu­den vä­li­nen ero­tus. Kuin­ka suu­ri se tu­li­si ole­maan, sitä he ei­vät vie­lä tien­neet.

Jo­han­nes täy­den­tää vä­ki­jou­kon tun­ne­ku­vas­toa fa­ri­seus­ten aja­tuk­sil­la. “Nä­et­te­kö? Mi­kään ei au­ta. Koko maa­il­ma juok­see hä­nen pe­räs­sään.” Oli­ko tämä fa­ri­seus­ten ha­vain­to ka­teel­li­nen, yl­lät­ty­nyt vai lan­nis­tu­nut? Jo­han­nes ei sitä se­li­tä, mut­ta myö­hem­mis­tä ta­pah­tu­mis­ta voi­daan pää­tel­lä, et­tä mo­net fa­ri­seuk­set, ku­ten muut­kin omas­ta ase­mas­taan ja van­has­ta maa­il­man­jär­jes­tyk­ses­tä tar­kat pel­kä­si­vät Jee­sus­ta.

Pel­ko he­rät­te­li vi­han ja vä­ki­val­lan, niin kuin pel­ko usein te­kee. Sama Jee­sus, sa­mat pu­heet ja teot, mut­ta re­ak­ti­ot oli­vat täy­sin eri­lai­set. Toi­sis­sa he­rä­si us­ko ja toi­vo, toi­sis­sa ka­teus ja viha.

Veh­nän­jy­vän tie

Pu­hut­te­le­vin­ta koko täs­sä kul­ku­ees­sa on Jee­suk­sen toi­min­ta. Hän sy­dän­ten tun­ti­ja­na ja tuo­ma­ri­na var­mas­ti näki, kuu­li ja tun­si kul­ku­een mels­keen läpi vä­ki­jou­kon ris­ti­rii­tais­ten odo­tus­ten ja vaa­ti­mus­ten hir­vit­tä­vän pai­neen. Ke­nen huu­toon hän vas­ta­si? Min­kä ryh­mit­ty­män lip­pua hän läh­ti kan­ta­maan? Ei ke­nen­kään.

Hil­jai­nen Jee­sus ete­ni ih­mis­ten kes­kel­lä, mut­ta omaan suun­taan­sa. Kun­ni­an ku­nin­kaan alen­nus­tie on Ju­ma­lan tah­don tie ei­kä huu­to­ää­nes­tyk­sen lop­pu­tu­los. Hän tie­si teh­tä­vän­sä, hän oli kuu­li­ai­nen.

Ju­ma­lan tah­don ky­sy­mi­nen so­si­aa­li­sen pai­neen ja ris­ti­rii­tais­ten ar­vo­jen kes­kel­lä on Kris­tuk­sen ja hä­nen seu­raa­jien­sa osa. Jee­sus ker­ta­si ydin­teh­tä­vän­sä kei­not ja pää­mää­rät And­re­ak­sel­le ja Fi­lip­puk­sel­le: ”To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: jos veh­nän­jy­vä ei pu­toa maa­han ja kuo­le, se jää vain yh­dek­si jy­väk­si, mut­ta jos se kuo­lee, se tuot­taa run­saan sa­don.”

Tä­hän teh­tä­vään hän kut­suu mei­tä­kin. Ku­kaan ei voi Kris­tuk­sen kuu­li­ai­suut­ta täyt­tää ei­kä hä­nen uh­ri­aan uu­sia, mut­ta hän kut­suu veh­nän­jy­vän tiel­le op­pi­laak­seen.

Jee­suk­sen seu­raa­ji­na jo­tain mei­dän it­se­kes­kei­syy­des­täm­me kuo­lee, kun Ju­ma­la saa teh­dä työ­tään ja pa­laut­taa mei­dät uu­del­leen ja uu­del­leen kris­ti­tyn pe­rus­teh­tä­vän ja ylös­nou­se­mu­sus­kon yh­tey­teen.

Teks­ti: Al­bert Ha­lo­nen

Ku­vi­tus­ku­va: Päi­vi Pel­to­nie­mi

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 10.4.2019

EVAN­KE­LIU­MI: Joh. 12:12–24

Raa­mat­tu 1992

Seu­raa­va­na päi­vä­nä le­vi­si tie­to, et­tä Jee­sus oli tu­los­sa Je­ru­sa­le­miin. Ih­mi­set, joi­ta oli saa­pu­nut juh­lil­le suu­rin jou­koin, ot­ti­vat pal­mu­nok­sia ja me­ni­vät hän­tä vas­taan huu­ta­en: – Hoo­si­an­na! Siu­nat­tu ol­koon hän, joka tu­lee Her­ran ni­mes­sä, Is­ra­e­lin ku­nin­gas!

Jee­suk­sel­le tuo­tiin aa­si, ja hän nou­si sen sel­kään, niin kuin on kir­joi­tet­tu: – älä pel­kää, ty­tär Sii­on, si­nun ku­nin­kaa­si tu­lee! Hän rat­sas­taa nuo­rel­la aa­sil­la.

Ope­tus­lap­set ei­vät vie­lä tuol­loin ym­mär­tä­neet tätä, mut­ta kun Jee­sus oli kir­kas­tet­tu, he muis­ti­vat, et­tä hä­nes­tä oli näin kir­joi­tet­tu ja et­tä hä­nel­le myös oli ta­pah­tu­nut niin.

Ne, jot­ka oli­vat ol­leet Jee­suk­sen mu­ka­na, ker­toi­vat, mi­ten hän kut­sui La­sa­ruk­sen hau­das­ta ja he­rät­ti hä­net kuol­leis­ta. Tä­män vuok­si, kuul­tu­aan mil­lai­sen tun­nus­te­on Jee­sus oli teh­nyt, ih­mi­set läh­ti­vät jou­kol­la hän­tä vas­taan. Fa­ri­seuk­set pu­hui­vat kes­ke­nään: ”Nä­et­te­kö? Mi­kään ei au­ta. Koko maa­il­ma juok­see hä­nen pe­räs­sään.”

Nii­den jou­kos­sa, jot­ka oli­vat tul­leet juh­lil­le ru­koi­le­maan Ju­ma­laa, oli myös muu­ta­mia kreik­ka­lai­sia. Nämä tu­li­vat Fi­lip­puk­sen luo – sen, joka oli Ga­li­le­an Bet­sai­das­ta – ja sa­noi­vat: ”Me ha­lu­ai­sim­me ta­va­ta Jee­suk­sen.” Fi­lip­pus meni pu­hu­maan asi­as­ta And­re­ak­sel­le, ja sit­ten he mo­lem­mat me­ni­vät Jee­suk­sen pu­heil­le.

Jee­sus sa­noi heil­le: ”Het­ki on tul­lut: Ih­mi­sen Poi­ka kir­kas­te­taan. To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: jos veh­nän­jy­vä ei pu­toa maa­han ja kuo­le, se jää vain yh­dek­si jy­väk­si, mut­ta jos se kuo­lee, se tuot­taa run­saan sa­don.

Bib­lia

Toi­se­na päi­vä­nä, kuin pal­jon kan­saa, joka juh­lal­le tul­lut oli, kuu­li Je­suk­sen tul­leen Je­ru­sa­le­miin, ot­ti­vat he pal­mu-ok­sia, me­ni­vät hän­tä vas­taan ja huu­si­vat: Ho­si­an­na! Siu­nat­tu on se, joka tu­lee Her­ran ni­meen, Is­ra­e­lin ku­nin­gas!

Mut­ta Je­sus sai yh­den aa­sin ja is­tui sen pääl­le, niin­kuin kir­joi­tet­tu on: älä pel­kää, Si­o­nin ty­tär! Kat­so, si­nun Ku­nin­kaas tu­lee ja is­tuu aa­sin var­san pääl­lä.

Mut­ta ei hä­nen ope­tus­lap­sen­sa näi­tä en­sin­ti ym­mär­tä­neet; vaan sit­te­kuin Je­sus oli kir­kas­tet­tu, sil­loin he muis­ti­vat, et­tä nä­mät ovat hä­nes­tä kir­joi­te­tut, ja et­tä he näi­tä hä­nel­le teh­neet oli­vat.

Mut­ta se kan­sa to­dis­ti, joka hä­nen kans­san­sa oli, et­tä hän Lat­sa­ruk­sen hau­das­ta kut­sui ja kuol­leis­ta he­rät­ti. Sen­täh­den myös kan­sa meni hän­tä vas­taan, et­tä he kuu­li­vat hä­nen sen ih­meen teh­neek­si. Niin Pha­ri­se­a­lai­set sa­noi­vat kes­ke­nän­sä: te nä­et­te, et­tet­te mi­tään ai­koi­hin saa; kat­so, koko maa­il­ma juok­see hä­nen pe­räs­sän­sä.

Mut­ta muu­ta­mat Gre­ki­läi­set oli­vat niis­tä, jot­ka me­ni­vät ylös juh­la­na ru­koi­le­maan. Niin he me­ni­vät Phi­lip­puk­sen tykö, joka oli Ga­li­le­an Bet­sai­das­ta, ja ru­koi­li­vat hän­tä, sa­no­en: her­ra, me tah­dom­me näh­dä Je­sus­ta. Phi­lip­pus meni ja sa­noi sen And­re­ak­sel­le, ja And­re­as taas ja Phi­lip­pus sa­noi­vat sen Je­suk­sel­le.

Mut­ta Je­sus vas­ta­si hei­tä ja sa­noi: ai­ka on tul­lut, et­tä Ih­mi­sen Poi­ka pi­tää kir­kas­tet­ta­man. To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: el­lei maa­han pu­don­nut ni­sun jyvä kuo­le, niin se jää yk­si­nän­sä; mut­ta jos se kuo­lee, niin se tuo pal­jon he­del­mää.

28.2.2020

Sy­vyy­des­tä minä huu­dan si­nua, Her­ra. Her­ra, kuu­le mi­nun ää­ne­ni. Ps. 130:1-2

Viikon kysymys