JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Jeesus kutsuu kadonneita

Sana sunnuntaiksi
28.6.2020 6.50

Juttua muokattu:

28.6. 13:38
2020062813385320200628065000

Virpi Vasalampi/Lukijan kuva

Virpi Vasalampi/Lukijan kuva

Vil­le Lai­va­maa

Ju­ma­la et­sii vie­lä­kin us­kon­sa me­net­tä­nei­tä ta­kai­sin Ju­ma­lan val­ta­kun­taan.

Luu­kas ker­too evan­ke­liu­mis­saan kah­den­lai­sis­ta sa­nan­kuu­li­jois­ta. Osa tuli kuu­le­maan Jee­suk­sen pu­het­ta avoi­mel­la sy­dä­mel­lä. Evan­ke­liu­mi ker­too, kuin­ka pub­li­kaa­nit ja muut syn­ti­set tu­li­vat Jee­suk­sen luo kuul­lak­seen hän­tä. Toi­set seu­ra­si­vat Jee­suk­sen toi­min­taa synk­ki­nä: fa­ri­seuk­set ja lai­no­pet­ta­jat sa­noi­vat pa­hek­su­en: ”Tuo mies hy­väk­syy syn­ti­set seu­raan­sa ja syö hei­dän kans­saan” (Luuk.15:1, 2).

Jee­sus ker­toi kuu­li­ja­jou­kol­le kol­me eri­lais­ta ver­taus­ta: ver­tauk­sen ka­don­nees­ta lam­paas­ta, ka­don­nees­ta ho­pe­a­ra­has­ta ja ver­tauk­sen tuh­laa­ja­po­jas­ta. Kaik­kien ver­taus­ten ydin­sa­no­ma on: Ju­ma­la ei hyl­kää ka­don­nut­ta vaan et­sii ja tuo ta­kai­sin.

Ka­don­nut löy­tää ta­kai­sin

Lu­vun kol­man­nel­le Jee­suk­sen ver­tauk­sel­le on an­net­tu myö­hem­min nimi ”Tuh­laa­ja­poi­ka ja hä­nen vel­jen­sä”. Se ker­too kah­des­ta nuo­res­ta mie­hes­tä, jois­ta kum­pi­kin on ajau­tu­nut har­haan.

Nuo­rem­pi poi­ka ha­lu­si saa­da isän pe­rin­nön ja ot­taa elä­män­sä omiin kä­siin­sä. Poi­ka päät­ti jät­tää taak­seen kai­ken sen, mi­hin oli ai­kai­sem­min elä­män­sä pe­rus­ta­nut. Isän koti tun­tui ah­taal­ta ja ah­dis­ta­val­ta. Omien mie­li­ha­lu­jen nou­dat­ta­mi­nen tun­tui hy­väl­tä aja­tuk­sel­ta.

Hu­vit­te­lu ja irs­tai­suu­des­sa elä­mi­nen ku­lut­ti kui­ten­kin pe­rin­tö­ra­hat no­pe­as­ti. Pian tuli hätä ja näl­kä. Oma­tun­to al­koi muis­tu­tel­la: isän ko­dis­sa oli hyvä ol­la. Siel­lä sai ruu­miin ra­vin­toa ja sitä ra­vin­toa, jota sie­lu tar­vit­see. Ju­ma­la sai ava­ta sy­dä­men ja halu pa­la­ta syn­tyi: ”Ei, nyt minä läh­den isä­ni luo ja sa­non hä­nel­le: Isä, minä olen teh­nyt syn­tiä tai­vas­ta vas­taan ja si­nua vas­taan.” Kun nuo­rem­pi vel­jis­tä pa­la­si ko­tiin, hän sai rie­mul­li­sen vas­taa­no­ton, hä­nel­le jär­jes­tet­tiin ilo­juh­lat. Hä­nen yl­leen pu­et­tiin uu­si puku ja hä­nen sor­meen­sa pu­jo­tet­tiin sor­mus.

On ilon ai­ka

Van­hem­pi vel­jek­sis­tä oli nuo­rem­man vas­ta­koh­ta: ah­ke­ra ja teki pal­jon töi­tä ko­to­na. Van­hem­pi veli oli kas­va­nut kuin huo­maa­mat­ta oma­hy­väi­syy­teen ja tun­si jää­neen­sä il­man palk­kaa.

Kun tuh­laa­ja­poi­ka sai pa­laa­mi­sen ar­mon, van­hem­pi vel­jek­sis­tä ei osan­nut iloi­ta mui­den kans­sa. Hän suo­ras­taan suut­tui ja piti isää epä­oi­keu­den­mu­kai­se­na. Hä­nen mie­les­tään oli vää­rin, et­tä nuo­rem­pi vel­jek­sis­tä sai kai­ken an­teek­si ja osak­seen juh­lat. Nuo­rem­pi veli ei ol­lut teh­nyt mi­tään an­sai­tak­seen kai­ken hy­vyy­den isän ta­hol­ta. Hän taas oli an­si­oi­tu­nut, mut­ta jäi nuo­rem­man var­joon.

Ker­to­mus päät­tyy sii­hen, kun isä lä­hes­tyy van­hem­paa vel­jeä lem­pe­äs­ti pu­hut­te­le­mal­la: ’Poi­ka­ni, sinä olet ai­na mi­nun luo­na­ni, ja kaik­ki, mikä on mi­nun, on si­nun. Mut­ta oli­han nyt täy­si syy iloi­ta ja rie­mui­ta. Si­nun vel­je­si oli kuol­lut mut­ta he­rä­si eloon, hän oli ka­dok­sis­sa mut­ta on nyt löy­ty­nyt.’”

Syn­ti­si­nä, mut­ta ar­mah­det­tui­na

Ker­to­mus tuh­laa­ja­po­jas­ta tuo esil­le Ju­ma­lan suu­ren rak­kau­den. Ju­ma­la ra­kas­taa jo­kais­ta syn­tis­tä, mut­ta vi­haa syn­tiä.

Ver­tauk­sen isä nä­kee jo kau­kaa po­jan tu­le­van, juok­see vas­taan ja suu­te­lee hän­tä. Jee­sus ker­too: ”Näin on tai­vaas­sa­kin. Yh­des­tä syn­ti­ses­tä, joka kään­tyy, iloi­taan siel­lä enem­män kuin yh­dek­säs­tä­kym­me­nes­täyh­dek­säs­tä hurs­kaas­ta, jot­ka ei­vät ole pa­ran­nuk­sen tar­pees­sa. (Luuk.15:7.)

Tä­nään­kin Ju­ma­la et­sii ka­don­nei­ta. Hän ha­lu­ai­si pu­kea jo­kai­sen par­haa­seen pu­kuun, Kris­tuk­sen van­hurs­kau­den vaat­tee­seen. Jee­suk­sen ver­taus tuh­laa­ja­po­jas­ta on kut­su ja vies­ti sii­tä, et­tä Ju­ma­la tah­too jo­kai­sen pe­las­tu­van.

Ju­ma­lan lap­si on kak­si­o­sai­nen

Jee­suk­sen ver­taus ei koh­dis­tu­nut vain epä­us­koi­sil­le. Ju­ma­lan lap­si on kak­si­o­sai­nen; hä­nes­sä on van­ha osa ja uu­si osa.

Van­has­sa osas­sa asuu van­hem­man ja nuo­rem­man vel­jen piir­tei­tä. Van­hem­pi veli edus­taa jo­kai­ses­sa asu­vaa fa­ri­se­a­lai­suut­ta; se oh­jai­si an­si­oi­hin ja te­koi­hin, joi­ta voi­si esi­tel­lä Ju­ma­lal­le. Täl­lai­ses­ta sy­dä­men ti­las­ta ek­syy ko­vuu­teen mui­ta koh­taan. Nuo­rem­pi veli edus­taa tai­pu­mus­ta omien it­sek­käi­den mie­li­ha­lu­jen to­teut­ta­mi­seen.

Us­ko­van sy­dä­mes­sä hal­lit­see uu­si osa, Kris­tuk­sen hen­ki, joka oh­jaa pois oman tah­don tiel­tä. Ju­ma­lan ar­mo kas­vat­taa hyl­kää­mään ju­ma­lat­to­muu­den ja maa­il­mal­li­set hi­mot ja elä­mään hil­li­tys­ti, oi­ke­a­mie­li­ses­ti ja Ju­ma­laa kun­ni­oit­ta­en täs­sä maa­il­mas­sa (Tiit. 2:12).

On va­paut­ta­vaa, kun ei tar­vit­se elää omien pon­nis­tus­ten va­ras­sa. Saa elää ar­mos­ta. Kris­tuk­sen so­vi­tus­työ­hön us­ko­mal­la on van­hurs­kas ja kel­paa Ju­ma­lal­le.

29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys