Jee­sus on lu­van­nut kuul­la, kun us­ko­vai­nen ru­koi­lee voi­maa kil­voi­tuk­sel­leen hä­nen ni­meen­sä ve­do­ten.

Päi­vän evan­ke­liu­mi­koh­ta ker­too ti­lan­tees­ta, jota en­nen ope­tus­las­ten elä­mäs­sä oli ta­pah­tu­nut ly­hy­en ajan si­säl­lä pal­jon: Jee­sus oli tul­lut hei­dän elä­mään­sä ja muut­ta­nut sen. He oli­vat yh­des­sä ko­ke­neet, näh­neet ja op­pi­neet. Jee­suk­sen ih­me­te­ot oli­vat an­ta­neet ope­tus­lap­sil­le tun­teen ajal­li­ses­ta me­nes­tyk­ses­tä hä­nen rin­nal­laan.

Ope­tus­lap­set häm­men­tyi­vät

Jee­sus oli kui­ten­kin al­ka­nut pu­hua pois­me­nos­taan ja osas­taan ih­mis­kun­nan edes­tä an­net­ta­va­na uh­ri­na, ja tämä oli häm­men­tä­nyt ope­tus­lap­sia. Nyt yh­des­sä ol­les­saan he oli­vat yhä enem­män ym­mäl­lään.

He oli­vat syö­neet pää­si­äi­sa­te­ri­an, ja Jee­sus oli yl­lät­tä­nyt ope­tus­lap­set pe­se­mäl­lä hei­dän jal­kan­sa. Juu­das Is­ka­ri­ot oli läh­te­nyt Jee­suk­sen vie­lä kä­sit­tä­mät­tö­mien sa­no­jen saat­te­le­ma­na.

Jee­sus oli pu­hu­nut yhä sel­vem­min pois­me­nos­taan. Hän roh­kai­si hy­väs­ti­jät­tö­pu­heis­saan ope­tus­lap­si­aan: ”Olen pu­hu­nut teil­le tä­män, et­tei us­kon­ne ko­e­tuk­sis­sa sor­tui­si” (Joh. 16:1). ”Olen pu­hu­nut teil­le tä­män, jot­ta teil­lä oli­si mi­nus­sa rau­ha. Maa­il­mas­sa te olet­te ah­taal­la, mut­ta py­sy­kää roh­kei­na: minä olen voit­ta­nut maa­il­man.” (Joh. 16:33.)

Tu­le­vai­suus oli jär­kyt­tä­vä ope­tus­lap­sia vie­lä pal­jon enem­män. He tar­vit­si­vat roh­kai­su­ja ja sa­no­ja, jot­ka muis­tai­si­vat sil­loin, kun epäi­lyk­set tai elä­män vas­toin­käy­mi­set käy­vät koh­ti.

Sa­nat lu­paa­vat pal­jon

Evan­ke­liu­mi­koh­das­sa ole­vat Jee­suk­sen sa­nat ym­pä­ril­leen ko­koon­tu­neil­le ope­tus­lap­sil­le lu­paa­vat pal­jon. Raa­ma­tun sa­na­na ne lu­paa­vat pal­jon myös tä­män päi­vän Ju­ma­lan lap­sil­le.

Teks­tis­sä näyt­täy­tyy kak­si pää­koh­taa. En­sim­mäi­ses­sä Jee­sus lu­pa­si, et­tä hä­nen ope­tus­lap­sen­sa te­ke­vät nii­tä te­ko­ja ja suu­rem­pi­a­kin, joi­ta hän on teh­nyt. Toi­ses­sa Jee­sus lu­pa­si teh­dä kai­ken, mitä ope­tus­lap­set hä­nen ni­mes­sään pyy­tä­vät.

Mitä Jee­sus tar­koit­ti noil­la te­oil­la? En­sim­mäi­se­nä tu­lee täs­sä yh­tey­des­sä mie­leen hä­nen ih­me­te­kon­sa. Täs­sä teks­tis­sä Jee­sus ei kui­ten­kaan viit­taa men­nei­syy­teen ei­kä eri­tyi­ses­ti ai­em­min te­ke­miin­sä ih­me­te­koi­hin. Mitä Jee­sus teki evan­ke­liu­mi­koh­dan het­kes­tä eteen­päin? Mikä oli Jee­suk­sel­le omi­nais­ta?

Pää­pai­no ei ih­me­te­ois­sa

Kaik­kia Jee­suk­sen te­ko­ja ei tie­de­tä, sil­lä Raa­mat­tu ei ker­ro niis­tä ei­vät­kä ne näin ol­len ole tär­kei­tä (Joh. 20:30; Joh. 21:25). Raa­mat­tua tut­ki­neet tai kuul­leet tie­tä­vät, et­tä Jee­sus ru­koi­li sekä ope­tus­las­ten­sa puo­les­ta (Joh. 17) et­tä it­sen­sä puo­les­ta (Matt. 26: 36–45).

Jee­sus myös huo­leh­ti kuo­le­man­sa­kin het­kel­lä lä­hei­sis­tään (19:26–27), ju­lis­ti evan­ke­liu­mia ja an­teek­si­an­toa (Luuk. 23:42–43), roh­kai­si ja ra­kas­ti. Li­säk­si hän an­toi teh­tä­vän vie­dä evan­ke­liu­min hy­vää sa­no­maa eteen­päin (Matt. 28: 19–20). Jee­sus luot­ti Ju­ma­lan lu­pauk­siin, oli Isäl­le kuu­li­ai­nen ja rak­kau­des­saan ih­mi­siä koh­taan uh­ra­si it­sen­sä.

Vaik­ka ope­tus­lap­set pys­tyi­vät pa­ran­ta­maan sai­rai­ta ja te­ke­mään ih­me­te­ko­ja ja ne oli­vat sii­nä ti­lan­tees­sa, us­kon al­ku­tai­pa­leel­la, tär­kei­tä, ei pää­a­sia ol­lut niis­sä. Täs­sä teks­tis­sä Jee­sus lu­pa­si an­taa us­ko­vai­sel­le voi­maa luot­taa Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen ja lu­pauk­siin. Hän an­taa voi­maa ra­kas­taa ja kil­voi­tel­la us­kos­sa sekä ju­lis­taa ja us­koa evan­ke­liu­mi ian­kaik­ki­sen elä­män sa­na­na.

Evan­ke­liu­mi tuo le­von

Jee­sus lu­pa­si täyt­tää hä­nen ni­mes­sään teh­dyt pyyn­nöt. Useim­mi­ten pyyn­nöt tai­vaal­li­sen Isän puo­leen tah­to­vat kui­ten­kin nous­ta ih­mi­ses­tä it­ses­tään, hän­tä it­se­ään var­ten. On loh­dul­lis­ta, et­tä Jee­sus Isä mei­dän -ru­kouk­ses­sa opet­ti pyy­tä­mään it­sel­le ja lä­him­mäi­sil­le sekä hen­gel­lis­tä, ai­neel­lis­ta et­tä hen­kis­tä siu­naus­ta.

Kun us­ko­vai­nen ru­koi­lee voi­maa kil­voi­tuk­sel­leen hä­nen ni­meen­sä ve­do­ten, pyyn­tö on lu­vat­tu täyt­tää. Hä­nen ni­mes­sään ju­lis­te­tun Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mi an­taa voi­maa luot­taa Ju­ma­lan joh­da­tuk­seen, tuo syn­nin vä­syt­tä­mäl­le ih­mi­sel­le le­von ja vie lo­pul­ta ian­kaik­ki­seen elä­mään.

On tur­val­lis­ta luot­taa Ju­ma­lan lu­pauk­seen ajal­li­ses­ta huo­len­pi­dos­ta (Matt. 6:25–34) ja ajal­li­sen elä­män jäl­keen avau­tu­vas­ta ian­kaik­ki­ses­ta elä­mäs­tä.

Mau­no Ku­run­lah­ti

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 18.12.2019

Ku­vi­tus­ku­va: A.-L.S.

Evan­ke­liu­mi: Joh. 14:12–14

Raa­mat­tu 1992: To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: joka us­koo mi­nuun, on te­ke­vä sel­lai­sia te­ko­ja kuin minä teen, ja vie­lä suu­rem­pi­a­kin. Minä me­nen Isän luo, ja mitä iki­nä te pyy­dät­te mi­nun ni­mes­sä­ni, sen minä teen, jot­ta Isän kirk­kaus tu­li­si jul­ki Po­jas­sa. Mitä te mi­nun ni­mee­ni ve­do­ten pyy­dät­te mi­nul­ta, sen minä teen.

BIB­LIA: To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: joka us­koo mi­nun pääl­le­ni, ne työt, joi­ta minä teen, hän on myös te­ke­vä, ja suu­rem­pia, kuin ne ovat, on hän te­ke­vä; sil­lä minä me­nen Isä­ni tykö. Ja mitä ikä­nä

te anot­te mi­nun ni­mee­ni, sen minä teen: et­tä Isä kun­ni­oi­tet­tai­siin Po­jan kaut­ta. Mitä te anot­te mi­nun ni­mee­ni, sen minä teen.