Pau­li Ki­vi­o­ja

Si­me­on sai pi­del­lä kä­si­var­sil­laan lu­vat­tua Mes­si­as­ta. Jee­sus on kaik­kien ih­mis­ten pe­las­ta­ja.

Jee­sus tuli lain alai­suu­teen lu­nas­ta­maan lain al­la ole­vat (Gal. 4:4–5). Moo­sek­sen lais­sa oli mää­räyk­set sekä syn­nyt­tä­neil­le nai­sil­le et­tä esi­koi­si­na syn­ty­neil­le lap­sil­le. Poi­ka­lap­sen syn­nyt­tä­neen äi­din oli py­sy­tel­tä­vä ko­to­na 40 päi­vää ja sen jäl­keen puh­dis­tau­dut­ta­va (3. Moos. 12:2,4). Esi­koi­set sekä ih­mi­sis­tä et­tä eläi­mis­tä kuu­lui­vat Her­ral­le: ne oli lu­nas­tet­ta­va uh­reil­la (2. Moos. 13:2). Jee­suk­sen van­hem­mat toi­vat köy­hil­le hy­väk­sy­tyn uh­rin, kak­si kyyh­kys­tä.

Luon­nol­li­sen esi­koi­suu­den li­säk­si Raa­mat­tu pu­huu Jee­suk­ses­ta esi­koi­se­na hen­gel­lis­ten vel­jien­sä kes­kel­lä (Room. 8:29) ja esi­koi­se­na, joka on syn­ty­nyt en­nen koko luo­ma­kun­taa (Kol. 1:15), sekä esi­koi­se­na kuol­leis­ta he­rä­te­tyis­tä (1. Kor. 15:20).

Si­me­o­nin pit­kä odo­tus

Si­me­on oli jo kau­an odot­ta­nut Mes­si­as­ta. Hän oli ikään kuin kaik­kien nii­den Mes­si­aan tu­loa en­nus­ta­nei­den pro­feet­to­jen edus­ta­ja, joil­le Pyhä Hen­ki oli an­ta­nut ai­ko­jen ku­lu­es­sa yhä tar­kem­pia il­moi­tuk­sia tu­le­vas­ta Pe­las­ta­jas­ta. Pyhä Hen­ki toi­mi jo Van­han tes­ta­men­tin ai­ka­na pu­hu­en suo­raan pro­fee­toil­le ja an­ta­en heil­le il­moi­tuk­sia. Hän oli Si­me­o­nis­sa­kin ja oli an­ta­nut hä­nel­le eri­tyi­sen il­moi­tuk­sen, et­tei kuo­le­ma koh­taa hän­tä en­nen kuin hän on näh­nyt Her­ran Voi­del­lun.

Voi­del­tu on suo­men­nos hep­re­an sa­nas­ta Mes­si­as ja krei­kan sa­nas­ta Kris­tus. Evan­ke­liu­mi ni­mit­tää Mes­si­as­ta myös Is­ra­e­lil­le lu­va­tuk­si loh­du­tuk­sek­si. Je­sa­ja oli en­nus­ta­nut Mes­si­aas­sa tu­le­vaa loh­du­tuk­sen ai­kaa: ”Loh­dut­ta­kaa, loh­dut­ta­kaa mi­nun kan­saa­ni” (Jes. 40:1) ja ”Her­ra loh­dut­taa kan­saan­sa” (Jes. 49:13).

Kuo­le­man edes­sä

Py­hän Hen­gen joh­da­tuk­ses­ta Si­me­on tuli temp­pe­liin juu­ri oi­ke­aan ai­kaa ja tun­nis­ti Ju­ma­lan hä­nel­le an­ta­man lu­pauk­sen täyt­ty­neen. Hän sai ot­taa kä­si­var­sil­leen Ju­ma­lan Po­jan. Hän puh­ke­si pu­hu­maan sa­noin, joi­ta myö­hem­mät su­ku­pol­vet ni­mit­tä­vät Si­me­o­nin kii­tos­vir­rek­si. Se on us­ko­van sy­dä­men kii­tos­ta Ju­ma­lal­le.

Us­koa täyn­nä ole­va Si­me­on ni­mit­tää kuo­le­maa rau­haan läh­te­mi­sek­si. Kun ih­mi­nen saa tie­tää kuo­le­man­sa ole­van kä­sil­lä, on re­ak­tio yleen­sä ai­van toi­sen­lai­nen. Se voi ol­la sok­ki, se voi pe­lot­taa, syn­nyt­tää kat­ke­ruu­den ja rau­hat­to­muu­den. Teh­dyt syn­nit ja ele­tyn elä­män pa­hat teot voi­vat al­kaa polt­ta­maan omaa­tun­toa. On­ko edes­sä ka­do­tus vai rau­ke­aa­ko kaik­ki tyh­jiin?

Ylis­tys lu­pauk­sen to­teu­tu­mi­ses­ta

Us­ko­van Si­me­o­nin re­ak­tio oli ylis­tys ja rau­ha. Ju­ma­lan lu­paus, jo­hon hän oli us­ko­nut, oli nyt to­teu­tu­nut. Lu­pauk­sen si­säl­tö­nä oli pe­las­ta­ja eli Va­pah­ta­ja. Niin kuin Si­me­on näki sil­mil­lään ja pi­te­li kä­si­var­sil­laan Jee­sus-las­ta, saa­vat ny­ky­a­jan us­ko­vai­set­kin omis­taa Jee­suk­sen pe­las­ta­ja­naan. Ju­ma­la on lah­joit­ta­nut Poi­kan­sa meil­le vii­sau­dek­si, van­hurs­kau­dek­si, py­hi­tyk­sek­si ja lu­nas­tuk­sek­si. Pe­las­tus on val­mis­tet­tu kai­kil­le kan­soil­le. Kris­tus on kuol­lut kaik­kien puo­les­ta.

Kynt­ti­län­päi­vän kirk­kaus on lo­pul­ta Kris­tus. Ju­ma­lal­li­nen kirk­kaus tuli hä­nes­sä maa­il­maan. Kirk­kau­des­ta osal­li­sek­si pää­see us­kon avul­la. ”Me kaik­ki, jot­ka kas­vot peit­tä­mät­tö­mi­nä kat­se­lem­me Her­ran kirk­kaut­ta kuin ku­vas­ti­mes­ta, muu­tum­me sa­man kirk­kau­den kal­tai­sik­si, kirk­kau­des­ta kirk­kau­teen. Tä­män saa ai­kaan Her­ra, joka on Hen­ki.” (2. Kor. 3:18.)

Evan­ke­liu­mi: Luuk. 2:22–33

Raa­mat­tu 1992: Kun tuli päi­vä, jol­loin hei­dän Moo­sek­sen lain mu­kaan piti puh­dis­tau­tua, he me­ni­vät Je­ru­sa­le­miin vie­däk­seen lap­sen Her­ran eteen, sil­lä Her­ran lais­sa sa­no­taan näin: ”Jo­kai­nen poi­ka­lap­si, joka esi­koi­se­na tu­lee äi­tin­sä koh­dus­ta, on py­hi­tet­tä­vä Her­ral­le.” Sa­mal­la hei­dän piti tuo­da Her­ran lais­sa sää­det­ty uh­ri, ”kak­si met­sä­kyyh­kyä tai kyyh­ky­sen­poi­kaa”.

Je­ru­sa­le­mis­sa eli hurs­kas ja ju­ma­laa­pel­kää­vä mies, jon­ka nimi oli Si­me­on. Hän odot­ti Is­ra­e­lil­le lu­vat­tua loh­du­tus­ta, ja Pyhä Hen­ki oli hä­nen yl­lään. Pyhä Hen­ki oli hä­nel­le il­moit­ta­nut, et­tei kuo­le­ma koh­taa hän­tä en­nen kuin hän on näh­nyt Her­ran Voi­del­lun. Hen­gen joh­da­tuk­ses­ta hän tuli temp­pe­liin, ja kun Jee­suk­sen van­hem­mat toi­vat las­ta sin­ne teh­däk­seen sen, mikä lain mu­kaan oli teh­tä­vä, hän ot­ti lap­sen kä­si­var­sil­leen, ylis­ti Ju­ma­laa ja sa­noi:

– Her­ra, nyt sinä an­nat pal­ve­li­ja­si rau­has­sa läh­teä, niin kuin olet lu­van­nut. Mi­nun sil­mä­ni ovat näh­neet si­nun pe­las­tuk­se­si, jon­ka olet kai­kil­le kan­soil­le val­mis­ta­nut: va­lon, joka koit­taa pa­ka­na­kan­soil­le, kirk­kau­den, joka lois­taa kan­sal­le­si Is­ra­e­lil­le.

Jee­suk­sen isä ja äi­ti oli­vat ih­meis­sään sii­tä, mitä hä­nes­tä sa­not­tiin.

Bib­lia: Ja kuin hei­dän puh­dis­tus­päi­vän­sä oli­vat täy­te­tyt Mo­sek­sen lain jäl­keen, vei­vät he hä­net Je­ru­sa­le­miin, aset­taak­sen­sa hän­tä Her­ran eteen, (Niin­kuin kir­joi­tet­tu on Her­ran lais­sa: kaik­ki mie­hen­puo­li, joka en­sin avaa äi­tin­sä koh­dun, pi­tää kut­sut­ta­man Her­ral­le py­häk­si,) ja uh­ra­tak­sen­sa, niin­kuin sa­not­tu on Her­ran lais­sa, pari met­tis­tä eli kak­si kyh­ky­läi­sen poi­kaa.

Ja kat­so, mies oli Je­ru­sa­le­mis­sa, jon­ka nimi oli Si­me­on: tämä oli hurs­kas ja ju­ma­li­nen mies, odot­tain Is­ra­e­lin loh­du­tus­ta, ja Pyhä Hen­ki oli hä­nes­sä. Ja hä­nel­le oli sa­not­tu Py­häl­tä Hen­gel­tä, et­tei hä­nen pi­tä­nyt en­nen kuo­le­maa nä­ke­män, kuin hän nä­kis Her­ran Kris­tuk­sen. Ja hän tuli Hen­gen kaut­ta temp­liin. Ja kuin van­hem­mat toi­vat lap­sen Je­suk­sen si­säl­le, teh­däk­sen­sä hä­nen edes­tän­sä lain ta­van jäl­keen, niin hän ot­ti hä­nen sy­liin­sä, ja kiit­ti Ju­ma­laa ja sa­noi:

Nyt sinä, Her­ra, las­ket pal­ve­li­as rau­haan me­ne­mään, sa­nas jäl­keen; sil­lä mi­nun sil­mä­ni ovat näh­neet si­nun au­tuu­tes, jon­ka sinä val­mis­tit kaik­kein kan­sain eteen, val­keu­dek­si va­lis­ta­maan pa­ka­noi­ta ja si­nun kan­sas Is­ra­e­lin kun­ni­ak­si.

Ja Jo­seph ja hä­nen äi­tin­sä ih­met­te­li­vät nii­tä, joi­ta hä­nes­tä sa­not­tiin.