JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Jeesus toteutti Jumalan tahdon

Sana sunnuntaiksi
10.4.2022 6.00

Juttua muokattu:

4.4. 13:45
2022040413451220220410060000

Tytti Kärkölä

Tytti Kärkölä

Esa Torn­berg

Ju­ma­lan Poi­ka kul­ki nöy­rä­nä koh­ti ris­tin­kuo­le­maa, jot­ta hä­neen us­ko­vat sai­si­vat ikui­sen elä­män.

Jee­sus, pal­mu­sun­nun­tain Her­ra, saa­puu vii­meis­tä ker­taa Je­ru­sa­le­miin ope­tus­las­ten kans­sa rat­sas­ta­en aa­sil­la. Juh­lil­le on tul­lut suu­ri kan­san­jouk­ko, joka pal­mu­nok­sat kä­sis­sään lau­laa Hoo­si­an­naa Is­ra­e­lin ku­nin­kaal­le.

Jee­sus, Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ku­nin­gas, ei saa­pu­nut ajal­li­ses­ti hoh­dok­kaas­ti ul­jaan rat­sun se­läs­sä Je­ru­sa­le­miin vaan nöy­rä­nä aa­sil­la rat­sas­ta­en. Aa­si oli hä­nen ku­nin­kaal­li­nen rat­sun­sa (Sak. 9:9). Täs­tä al­kaa kun­ni­an ku­nin­kaan alen­nus­tie. Jee­sus ha­lu­si to­teut­taa Ju­ma­lan tah­don ja so­vit­taa ris­tin­kuo­le­mal­laan koko maa­il­man ih­mis­ten syn­nit.

Ih­mi­set rie­muit­si­vat Va­pah­ta­jas­taan

Kan­san rie­mu oli suu­ri, kun Jee­sus saa­pui ope­tus­las­ten kans­sa Je­ru­sa­le­miin. Mis­tä ih­mi­set rie­muit­si­vat? He ylis­ti­vät Ju­ma­laa niis­tä voi­ma­te­ois­ta, joi­ta he oli­vat näh­neet (Luuk. 19:37). Kan­sa oli näh­nyt Jee­suk­sen pa­ran­ta­van sai­rai­ta ja kuul­lut Jee­suk­sen täy­del­lis­tä ope­tus­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta. Hän oli täyn­nä ar­moa ja to­tuut­ta (Joh. 1:14).

Jee­sus oli an­ta­nut mo­nil­le epä­us­kon ja kaik­ki syn­nit an­teek­si. Ih­mi­set, jot­ka us­koi­vat Jee­suk­sen hei­dän syn­tien­sä so­vit­ta­jak­si, rie­muit­si­vat Va­pah­ta­jas­taan.

Kaik­ki ei­vät kui­ten­kaan rie­muin­neet ei­vät­kä us­ko­neet Jee­suk­seen. Fa­ri­seuk­set ih­me­tel­len to­te­si­vat, et­tä mi­kään ei au­ta. Koko maa­il­ma on hä­nen pe­räs­sään. Muu­ta­mat fa­ri­seuk­sis­ta jopa pyy­si­vät Jee­sus­ta kiel­tä­mään kan­sal­ta rie­mu­huu­dot. Jee­sus vas­ta­si, et­tä jos he oli­si­vat vai­ti, niin ki­vet huu­tai­si­vat (Luuk. 19: 40).

Rie­mu nou­si us­ko­vai­sil­ta sy­dä­mil­tä. Rie­muit­se­vat tun­si­vat Ju­ma­lan val­ta­kun­nan sa­lai­suu­den, joka oli il­moi­tet­tu pie­nil­le ja yk­sin­ker­tai­sil­le (Matt. 11:25).

Jee­sus kuo­li ih­mis­ten puo­les­ta

Ope­tus­lap­set oli­vat saa­neet ol­la täy­del­li­sen opet­ta­jan ope­tet­ta­va­na. Jee­sus oli ker­to­nut, et­tä hä­nen täy­tyy kär­siä, hä­net sur­ma­taan ja kol­man­te­na päi­vä­nä hän nou­see kuol­leis­ta. Jee­sus käs­ki ope­tus­lap­sia pai­na­maan mie­leen, et­tä Ih­mi­sen Poi­ka an­ne­taan ih­mis­ten kä­siin (Luuk. 9:22, 44). Sil­ti­kään ope­tus­lap­set ei­vät ym­mär­tä­neet, mitä Jee­sus sa­noil­laan tar­koit­ti. He ei­vät kä­sit­tä­neet Jee­suk­sen kul­ke­van koh­ti pilk­kaa, hä­väis­tys­tä ja ris­tin­kuo­le­maa.

Yh­den ih­mi­sen, Ju­ma­lan Po­jan, täy­tyi kuol­la koko ih­mis­kun­nan puo­les­ta, jot­ta hä­neen us­ko­vat sai­si­vat elää ian­kaik­ki­ses­ti. Jee­sus muis­tut­taa: ”Jos veh­nän­jy­vä ei pu­toa maa­han ja kuo­le, se jää vain yh­dek­si jy­väk­si, mut­ta jos se kuo­lee, se tuot­taa run­saan sa­don” (Joh. 12:24).

Evan­ke­liu­mi an­taa rau­han

Jee­sus ha­lu­si ja ha­lu­aa myös täs­sä ajas­sa tuo­da rau­haa le­vot­to­miin ja epä­us­koi­siin ih­mis­sy­dä­miin. Tä­män rau­han saa jo­kai­nen, joka us­koo Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta saar­na­tun syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­min omal­le koh­dal­leen.

Ju­ma­lan lap­si ko­kee usein ym­mär­tä­mät­tö­myyt­tä, epä­var­muut­ta, huo­lia, mur­hei­ta ja syn­ti­syyt­tä. Sii­o­nin lau­lus­sa 251 roh­kais­taan: ”Rie­muit­se, ty­tär Sii­o­nin, vaik­ka ai­na ei ko­tia näy! Kat­so, so­dan voit­ta­nut San­ka­ri vie­lä lau­man­sa kes­kel­lä käy.”

Kaik­ki mur­heet ja kuor­mat saa jät­tää Jee­suk­sen kan­net­ta­vak­si. Syn­nit saa us­koa an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä. Tämä evan­ke­liu­mi an­taa ai­na oi­ke­an rau­han ja ilon Ju­ma­lan lap­sen sy­dä­meen.

Evan­ke­liu­mi: Joh. 12:12–24

RAA­MAT­TU 1992: Seu­raa­va­na päi­vä­nä le­vi­si tie­to, et­tä Jee­sus oli tu­los­sa Je­ru­sa­le­miin. Ih­mi­set, joi­ta oli saa­pu­nut juh­lil­le suu­rin jou­koin, ot­ti­vat pal­mu­nok­sia ja me­ni­vät hän­tä vas­taan huu­ta­en: -- Hoo­si­an­na! Siu­nat­tu ol­koon hän, joka tu­lee Her­ran ni­mes­sä, Is­ra­e­lin ku­nin­gas! Jee­suk­sel­le tuo­tiin aa­si, ja hän nou­si sen sel­kään, niin kuin on kir­joi­tet­tu: -- Älä pel­kää, ty­tär Sii­on, si­nun ku­nin­kaa­si tu­lee! Hän rat­sas­taa nuo­rel­la aa­sil­la. Ope­tus­lap­set ei­vät vie­lä tuol­loin ym­mär­tä­neet tätä, mut­ta kun Jee­sus oli kir­kas­tet­tu, he muis­ti­vat, et­tä hä­nes­tä oli näin kir­joi­tet­tu ja et­tä hä­nel­le myös oli ta­pah­tu­nut niin. Ne, jot­ka oli­vat ol­leet Jee­suk­sen mu­ka­na, ker­toi­vat, mi­ten hän kut­sui La­sa­ruk­sen hau­das­ta ja he­rät­ti hä­net kuol­leis­ta. Tä­män vuok­si, kuul­tu­aan mil­lai­sen tun­nus­te­on Jee­sus oli teh­nyt, ih­mi­set läh­ti­vät jou­kol­la hän­tä vas­taan. Fa­ri­seuk­set pu­hui­vat kes­ke­nään: ”Nä­et­te­kö? Mi­kään ei au­ta. Koko maa­il­ma juok­see hä­nen pe­räs­sään.” Nii­den jou­kos­sa, jot­ka oli­vat tul­leet juh­lil­le ru­koi­le­maan Ju­ma­laa, oli myös muu­ta­mia kreik­ka­lai­sia. Nämä tu­li­vat Fi­lip­puk­sen luo -- sen, joka oli Ga­li­le­an Bet­sai­das­ta -- ja sa­noi­vat: ”Me ha­lu­ai­sim­me ta­va­ta Jee­suk­sen.” Fi­lip­pus meni pu­hu­maan asi­as­ta And­re­ak­sel­le, ja sit­ten he mo­lem­mat me­ni­vät Jee­suk­sen pu­heil­le. Jee­sus sa­noi heil­le: ”Het­ki on tul­lut: Ih­mi­sen Poi­ka kir­kas­te­taan. To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti: jos veh­nän­jy­vä ei pu­toa maa­han ja kuo­le, se jää vain yh­dek­si jy­väk­si, mut­ta jos se kuo­lee, se tuot­taa run­saan sa­don.

BIB­LIA: Toi­se­na päi­vä­nä, kuin pal­jon kan­saa, joka juh­lal­le tul­lut oli, kuu­li Je­suk­sen tul­leen Je­ru­sa­le­miin Ot­ti­vat he pal­mu-ok­sia, me­ni­vät hän­tä vas­taan ja huu­si­vat: Ho­si­an­na! siu­nat­tu on se, joka tu­lee Her­ran ni­meen, Is­ra­e­lin ku­nin­gas! Mut­ta Je­sus sai yh­den aa­sin ja is­tui sen pääl­le, niin­kuin kir­joi­tet­tu on: Älä pel­kää, Si­o­nin ty­tär! kat­so, si­nun Ku­nin­kaas tu­lee ja is­tuu aa­sin var­san pääl­lä. Mut­ta ei hä­nen ope­tus­lap­sen­sa näi­tä en­sin­ti ym­mär­tä­neet; vaan sit­te­kuin Je­sus oli kir­kas­tet­tu, sil­loin he muis­ti­vat, et­tä nä­mät ovat hä­nes­tä kir­joi­te­tut, ja et­tä he näi­tä hä­nel­le teh­neet oli­vat. Mut­ta se kan­sa to­dis­ti, joka hä­nen kans­san­sa oli, et­tä hän Lat­sa­ruk­sen hau­das­ta kut­sui ja kuol­leis­ta he­rät­ti. Sen­täh­den myös kan­sa meni hän­tä vas­taan, et­tä he kuu­li­vat hä­nen sen ih­meen teh­neek­si. Niin Pha­ri­se­a­lai­set sa­noi­vat kes­ke­nän­sä: te nä­et­te, et­tet­te mi­tään ai­koi­hin saa; kat­so, koko maa­il­ma juok­see hä­nen pe­räs­sän­sä. Mut­ta muu­ta­mat Gre­ki­läi­set oli­vat niis­tä, jot­ka me­ni­vät ylös juh­la­na ru­koi­le­maan. Niin he me­ni­vät Phi­lip­puk­sen tykö, joka oli Ga­li­le­an Bet­sai­das­ta, ja ru­koi­li­vat hän­tä, sa­no­en: her­ra, me tah­dom­me näh­dä Je­sus­ta. Phi­lip­pus meni ja sa­noi sen And­re­ak­sel­le, ja And­re­as taas ja Phi­lip­pus sa­noi­vat sen Je­suk­sel­le. Mut­ta Je­sus vas­ta­si hei­tä ja sa­noi: ai­ka on tul­lut, et­tä Ih­mi­sen Poi­ka pi­tää kir­kas­tet­ta­man. To­ti­ses­ti, to­ti­ses­ti sa­non minä teil­le: el­lei maa­han pu­don­nut ni­sun jyvä kuo­le, niin se jää yk­si­nän­sä; mut­ta jos se kuo­lee, niin se tuo pal­jon he­del­mää.

29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys