Kiu­sauk­set kuu­lu­vat Ju­ma­lan lap­sen osaan. Jee­sus­ta­kin ko­e­tel­tiin, mut­ta hän kes­ti kiu­sauk­set

Lap­suu­den seu­rois­ta on jää­nyt mie­lee­ni, kuin­ka pu­hu­jat saar­nois­saan ju­lis­ti­vat evan­ke­liu­mia ja sa­noi­vat, et­tä kiu­sauk­set­kin saa us­koa an­teek­si. Pie­nen seu­ra­vie­raan aja­tuk­sis­sa kiu­sauk­sen mer­ki­tys ei oi­kein avau­tu­nut. Lii­tin sen suo­raan kiu­saa­mi­seen.

Kuka mei­tä kiu­saa?

Mat­teuk­sen evan­ke­liu­min 4. lu­vun alus­sa ker­ro­taan ti­lan­tees­ta Jee­suk­sen jul­ki­sen toi­min­nan al­ku­puo­lel­ta. Jee­sus oli käy­nyt Jor­da­nil­la Jo­han­nek­sen kas­tet­ta­va­na, ja tuon ta­pah­tu­man yh­tey­des­sä Ju­ma­la oli va­kuut­ta­nut us­kol­li­suut­taan tai­vais­ta kuu­lu­van ää­nen kaut­ta: ”Tämä on mi­nun ra­kas Poi­ka­ni, jo­hon minä olen miel­ty­nyt” (Matt. 3:13–17). Kas­te oli yk­si kään­ne­koh­ta Jee­suk­sen elä­mäs­sä, ja heti tä­män jäl­keen hän jou­tui au­ti­o­maa­han pa­ho­lai­sen kiu­sat­ta­vak­si.

Isä mei­dän -ru­kouk­ses­sa pyy­de­tään Ju­ma­lal­ta: ”älä­kä saa­ta mei­tä kiu­sauk­seen”. Vaik­ka tuo pyyn­tö koh­dis­tuu Ju­ma­lal­le, kiu­sauk­set ei­vät ole hä­nes­tä läh­töi­sin. Apos­to­li Jaa­ko­bin kir­jees­sä to­de­taan tä­hän liit­ty­en: ”äl­köön ku­kaan kiu­sauk­siin jou­dut­tu­aan aja­tel­ko, et­tä kiu­saus tu­lee Ju­ma­lal­ta. Ju­ma­la ei ole pa­han kiu­sat­ta­vis­sa, ei­kä hän it­se kiu­saa ke­tään” (Jaak. 1:13).

Ku­ten Jee­sus jou­tui ko­ke­maan, kiu­sauk­set ovat Ju­ma­lan vas­tus­ta­jas­ta, pa­ho­lai­ses­ta läh­töi­sin. Ja kun me ih­mi­si­nä olem­me osal­li­sia syn­tiin­lan­kee­muk­ses­ta, kiu­sauk­set ovat lä­hel­lä mei­tä jo­kais­ta.

Kiu­saa­ja ko­et­te­lee us­kon pe­rus­tus­ta

Al­ku­teks­tis­sä kiu­sat­ta­vak­si jou­tu­mis­ta tar­koit­ta­val­le ver­bil­le an­ne­taan kään­nös­vaih­to­eh­doik­si muun mu­as­sa seu­raa­vat mer­ki­tyk­set: ko­e­tel­la, ko­keil­la, kiu­sa­ta, ko­et­taa saa­da an­saan ja ko­et­taa saa­da lan­ke­a­maan syn­tiin. Pa­ho­lai­nen lä­hes­tyi Jee­sus­ta kah­del­la väit­teel­lä, jot­ka al­koi­vat sa­mal­la ta­val­la ky­see­na­lais­ta­en hä­nen ju­ma­luu­ten­sa. Hä­nen tar­koi­tuk­sen­sa oli saa­da Jee­sus luo­pu­maan teh­tä­väs­tään koko maa­il­man syn­tien so­vit­ta­ja­na.

Ju­ma­lan vas­tus­ta­ja te­kee työ­tään yhä tääl­lä ajas­sa. Hän ko­et­te­lee, kiu­saa ja yrit­tää saa­da lan­ke­a­maan syn­tiin. En­nen kaik­kea hän ko­et­taa saa­da luo­pu­maan us­kos­ta. Pa­ho­lai­nen tuo mo­nil­la ta­voin sä­rö­jä kris­ti­tyn tur­val­li­seen luot­ta­muk­seen ja Ju­ma­la-suh­tee­seen. Kiu­saus­ten kes­kel­lä us­kon pe­rus­tei­ta pun­ni­taan, ja sik­si on tär­ke­ää, et­tä tu­keu­dum­me py­hien kir­joi­tus­ten ope­tuk­siin.

Jee­sus tor­jui pa­ho­lai­sen kiu­sauk­set ve­to­a­mal­la Raa­ma­tun kir­joi­tuk­siin. Pyhä Ju­ma­lan sana on kris­ti­tyn elä­män kor­kein oh­je. Raa­ma­tun lu­ke­mi­nen ja sa­nan saar­na vah­vis­ta­vat us­koa ja an­ta­vat voi­maa kiu­saus­ten kes­kel­le. Myös ru­kous, Her­ran eh­tool­li­nen ja kris­tit­ty­jen yh­teys on tar­koi­tet­tu mat­ka­e­väik­si py­sy­äk­sem­me ja vah­vis­tu­ak­sem­me us­kos­sa.

Yli­pap­pi ym­mär­tää mei­tä

Jee­sus py­syi vah­va­na ja kes­ti kiu­sauk­set. Lo­pul­ta pa­ho­lai­nen jät­ti hä­net rau­haan, ja en­ke­lit tu­li­vat pal­ve­le­maan hän­tä (Matt. 4:11). Me va­ja­vai­si­na ih­mi­si­nä ko­em­me kiu­saus­ten ja epäi­lys­ten kes­kel­lä oman heik­kou­tem­me. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mi roh­kai­see kui­ten­kin us­ko­maan ja luot­ta­maan nii­hin lu­pauk­siin, jot­ka Raa­ma­tus­sa meil­le an­ne­taan. Hep­re­a­lais­kir­jeen ope­tuk­sen mu­kaan Jee­sus, suu­ri yli­pap­pim­me, kai­kes­sa ko­e­tel­tu, ym­mär­tää mei­dän va­ja­vai­suuk­si­am­me. Hän­tä ko­e­tel­tiin niin kuin mei­tä­kin, mut­ta hän ei lan­gen­nut syn­tiin (Hepr. 4:15).

Kiu­sauk­set kuu­lu­vat tääl­lä ajas­sa va­el­ta­van Ju­ma­lan lap­sen osaan, ih­mi­sen oma tur­mel­tu­nut luon­to, maa­il­ma ja pa­ho­lai­nen pi­tä­vät niis­tä huo­len. Ar­mon val­tais­tui­men ää­rel­tä löy­tyy kui­ten­kin apu ja voi­ma niin, et­tä kiu­sauk­set ei­vät saa us­ko­vai­ses­ta ih­mi­ses­tä lo­pul­lis­ta voit­toa. Pe­ril­lä tai­vaan ko­dis­sa ei enää ole kiu­sauk­sia.

Teks­ti: Timo Lii­ka­nen

Ku­vi­tus­ku­va: A.-L. S.

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 6.3.2019

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Matt. 4:1–11

Raa­mat­tu 1992: Sit­ten Hen­ki vei Jee­suk­sen au­ti­o­maa­han Pa­ho­lai­sen kiu­sat­ta­vak­si. Kun Jee­sus oli paas­ton­nut nel­jä­kym­men­tä päi­vää ja nel­jä­kym­men­tä yö­tä, hä­nen vih­doin tuli näl­kä. Sil­loin kiu­saa­ja tuli hä­nen luok­seen ja sa­noi hä­nel­le: ”Jos ker­ran olet Ju­ma­lan Poi­ka, niin käs­ke näi­den ki­vien muut­tua lei­vik­si.” Mut­ta Jee­sus vas­ta­si: ”On kir­joi­tet­tu: ’Ei ih­mi­nen elä ai­no­as­taan lei­väs­tä, vaan jo­kai­ses­ta sa­nas­ta, joka läh­tee Ju­ma­lan suus­ta.’”

Sit­ten Pa­ho­lai­nen vei Jee­suk­sen py­hään kau­pun­kiin ja aset­ti hä­net temp­pe­li­muu­rin har­jal­le. Hän sa­noi Jee­suk­sel­le: ”Jos ker­ran olet Ju­ma­lan Poi­ka, niin heit­täy­dy alas. On­han kir­joi­tet­tu: ’Hän an­taa en­ke­leil­leen käs­kyn. He kan­ta­vat si­nua kä­sil­lään, et­tet louk­kaa jal­kaa­si ki­veen.’” Jee­sus vas­ta­si hä­nel­le: ”On myös kir­joi­tet­tu: ’älä kiu­saa Her­raa, Ju­ma­laa­si.’”

Vie­lä Pa­ho­lai­nen vei Jee­suk­sen hy­vin kor­ke­al­le vuo­rel­le, näyt­ti hä­nel­le maa­il­man kaik­ki val­ta­kun­nat ja nii­den lois­ton ja sa­noi: ”Kai­ken tä­män minä an­nan si­nul­le, jos pol­vis­tut etee­ni ja ku­mar­rat mi­nua.” Sil­loin Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”Mene pois, Saa­ta­na! On kir­joi­tet­tu: ’Her­raa, Ju­ma­laa­si, si­nun tu­lee kun­ni­oit­taa ja ai­no­as­taan hän­tä pal­vel­la.’”

Sil­loin Pa­ho­lai­nen jät­ti Jee­suk­sen rau­haan, ja hä­nen luok­seen tuli en­ke­lei­tä, jot­ka pal­ve­li­vat hän­tä.

Bib­lia: Sil­loin vie­tiin Je­sus hen­gel­tä kor­peen kiu­sat­taa per­ke­leel­tä. Ja kuin hän oli paas­ton­nut nel­jä­kym­men­tä päi­vää ja nel­jä­kym­men­tä yö­tä, sit­te hän iso­si. Kiu­saa­ja tuli hä­nen ty­kön­sä ja sa­noi: jos sinä olet Ju­ma­lan Poi­ka, niin sano, et­tä nä­mät ki­vet lei­vik­si tu­le­vat. Mut­ta hän vas­ta­si ja sa­noi: kir­joi­tet­tu on: ei ih­mi­nen elä ai­no­as­ti lei­väs­tä, mut­ta jo­kai­ses­ta sa­nas­ta, joka Ju­ma­lan suus­ta läh­tee.

Sil­loin ot­ti per­ke­le hä­nen kans­san­sa py­hään kau­pun­kiin, ja aset­ti hä­nen temp­lin har­jal­le, ja sa­noi hä­nel­le: jos sinä olet Ju­ma­lan Poi­ka, niin las­ke si­nus alas­päin; sil­lä kir­joi­tet­tu on: hän an­taa käs­kyn en­ke­leil­len­sä si­nus­ta, ja he kä­sis­sä kan­ta­vat si­nun, et­tet jos­kus jal­kaas ki­veen louk­kaa. Niin Je­sus sa­noi hä­nel­le: taas on kir­joi­tet­tu: ei si­nun pidä kiu­saa­man Her­raa si­nun Ju­ma­laas.

Taas vei hä­nen per­ke­le san­gen kor­ki­al­le vuo­rel­le, ja osoit­ti hä­nel­le kaik­ki maa­il­man val­ta­kun­nat ja nii­den kun­ni­an, ja sa­noi hä­nel­le: nä­mät kaik­ki minä an­nan si­nul­le, jos sinä lan­ke­at maa­han ja ru­koi­let mi­nua. Niin sa­noi Je­sus hä­nel­le: mene pois, saa­ta­na! Sil­lä kir­joi­tet­tu on: Her­raa si­nun Ju­ma­laas pi­tää si­nun ku­mar­ta­man, ja hän­tä ai­no­aa pal­ve­le­man.

Sil­loin jät­ti hä­nen per­ke­le; ja kat­so, en­ke­lit tu­li­vat ja pal­ve­li­vat hän­tä.