Jo­han­nes Kas­ta­ja saar­na­si voi­mak­kaas­ti pa­ran­nuk­ses­ta en­nen Jee­sus­ta.

Van­han tes­ta­men­tin pro­fee­tat oli­vat jo­kai­nen ta­val­laan Ku­nin­kaan, Her­ran Jee­suk­sen tu­lon val­mis­ta­jia. Eri­tyis­teh­tä­vä tien val­mis­ta­ja­na juu­ri en­nen Her­ran tu­loa maa­il­maan oli Jo­han­nes Kas­ta­jal­la.

Pro­feet­ta Je­sa­ja en­nus­ti Jo­han­nes Kas­ta­jas­ta, huu­ta­vas­ta ää­nes­tä, joka rai­vaa tien Her­ran tu­lol­le (Jes. 40:3). Tuo mer­kil­li­nen mies kul­ki ka­me­lin­kar­va­vaat­teis­sa ja söi hei­nä­sirk­ko­ja ja hu­na­jaa.

Hä­nen sa­no­man­sa oli sel­keä: kaik­kien tu­lee kään­tyä, teh­dä pa­ran­nus, kos­ka tai­vas­ten val­ta­kun­ta on tul­lut lä­hel­le (Matt. 3:2).

Va­pah­ta­ja on lä­hel­lä

Jo­han­nes saar­na­si voi­mak­kaas­ti ja koh­ti käy­den. Fa­ri­seuk­set sai­vat kuul­la ole­van­sa ”käär­meen si­ki­öi­tä”, ja jo­kai­nen he­del­mä­tön puu piti kaa­taa vii­ta­ten täl­lä kuu­li­joi­den­sa sie­lun­ti­laan (Matt. 3:7–10). Sa­mal­la Jo­han­nes ko­ros­ti, et­tä lu­va­tun Va­pah­ta­jan tulo oli lä­hel­lä.

Vaik­ka Jo­han­nes oli voi­ma­kas pa­ran­nus­saar­naa­ja, hän saar­na­si Ju­ma­lan sa­naa kak­si­te­räi­se­nä, jol­lai­sek­si myös hep­re­a­lais­kir­je elä­vän Ju­ma­lan sa­nan mää­rit­tää (Hepr. 4:12).

Sil­loin laki he­rät­tää syn­nin­tun­non ja evan­ke­liu­mi an­taa ar­mon Jee­suk­ses­sa Kris­tuk­ses­sa.

Kuka Jo­han­nes Kas­ta­ja oli?

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tiä edel­tä­väs­sä raa­ma­tun­koh­das­sa Jo­han­nes oli kas­ta­mas­sa Be­ta­ni­as­sa, jo­hon oli lä­he­tet­ty pap­pe­ja, lee­vi­läi­siä ja fa­ri­seuk­sia esit­tä­mään ky­sy­myk­siä. Ky­sy­mys­ten lä­het­tä­jät ha­lu­si­vat tie­tää, kuka Jo­han­nes Kas­ta­ja oli.

Jo­han­nes ko­ros­ti ole­van­sa Her­ran tu­le­mi­sen edel­lä­kä­vi­jä ja ”ar­vo­ton edes tä­män ken­gän­nau­ho­ja avaa­maan” (Joh. 1:27).

Kun Jee­sus saa­pui seu­raa­va­na päi­vä­nä Jo­han­nes Kas­ta­jan luo, Jo­han­nes pu­hui ly­hy­en saar­nan, joka si­säl­si koko Raa­ma­tun voi­mal­li­sim­man ar­mo­lu­pauk­sen: ”Kat­so Ju­ma­lan Ka­rit­sa, joka ot­taa pois maa­il­man syn­nin!”.

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä, tätä ta­pah­tu­maa seu­raa­va­na päi­vä­nä hän Jee­sus­ta sor­mel­la osoit­ta­en tois­ti tuon sa­man kah­del­le ope­tus­lap­sel­leen.

Jee­sus lu­nas­ti kuo­le­mal­laan

Mik­si Jo­han­nes kut­sui Jee­sus­ta Ju­ma­lan Ka­rit­sak­si? Ka­rit­sal­la oli eri­tyi­nen ase­ma van­han lii­ton uh­ri­ju­ma­lan­pal­ve­luk­ses­sa. Pää­si­äi­sa­te­ri­al­la piti val­mis­taa vir­hee­tön ka­rit­sa Egyp­tin or­juu­des­ta va­pau­tu­mi­sen muis­tok­si.

Tuol­loin Ju­ma­la mää­rä­si is­ra­e­li­lai­set teu­ras­ta­maan nuo­ren ka­rit­san, jon­ka ve­rel­lä piti si­vel­lä ta­lo­jen oven­pie­let. Sel­lai­set ta­lot sääs­tyi­vät kuo­le­man vie­rai­lul­ta (2. Moos. 12:3–7).

Jee­sus Kris­tus on uu­den lii­ton uh­ri­ka­rit­sa, joka uh­ra­si it­sen­sä koko maa­il­man syn­tien edes­tä. Pie­ta­ri kir­joit­taa täs­tä: ”Tie­dät­te­hän, et­tei tei­tä ole lu­nas­tet­tu isil­tä pe­ri­mäs­tän­ne tyh­jän­päi­väi­ses­tä elä­mäs­tä mil­lään ka­to­a­val­la ta­va­ral­la, ho­pe­al­la tai kul­lal­la, vaan Kris­tuk­sen, tuon vir­heet­tö­män ja tah­rat­to­man ka­rit­san, kal­liil­la ve­rel­lä” (1. Piet. 1:18–19).

An­teek­si­an­ta­mus kuu­luu yhä

Jo­han­nes Kas­ta­jan lau­su­ma ”Ju­ma­lan Ka­rit­sa”, joka on meil­le tut­tu myös eh­tool­lis­mes­sus­ta, si­säl­tää iha­nan ja loh­dut­ta­van evan­ke­liu­min. Mis­sä Ju­ma­lan lap­set ko­koon­tu­vat sa­nan ää­rel­le, siel­lä osoi­te­taan sa­maa Ju­ma­lan Ka­rit­saa, Jee­sus­ta Kris­tus­ta, Va­pah­ta­jaam­me.

Pe­las­tus ja ian­kaik­ki­nen elä­mä on mah­dol­lis­ta vain yk­sin hä­nen an­si­on­sa täh­den. Jo­han­nek­sen ta­voin mei­dän tu­lee tur­va­ta Kris­tuk­sen val­mis­ta­maan van­hurs­kau­teen ja kuu­lut­taa an­teek­si­an­ta­mus­ta hä­nen ni­mes­sään.

Myös tä­män päi­vän kris­ti­tyt on lä­he­tet­ty vie­mään ja pi­tä­mään esil­lä sa­no­maa vi­at­to­man uh­ri­ka­rit­san, Her­ran Jee­suk­sen, so­vin­to­työs­tä tä­hän ad­ven­tin ai­kaa elä­vään maa­il­maan.

Kari Kau­nis­to

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 11.12.2019

Ku­vi­tus­ku­va: H.H.

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Joh. 1:35–37

RAA­MAT­TU 1992:

Seu­raa­va­na päi­vä­nä Jo­han­nes oli sa­mas­sa pai­kas­sa, ja hä­nel­lä oli kak­si ope­tus­las­ta seu­ras­saan. Jee­sus kul­ki sii­tä ohi, ja osoit­ta­en hän­tä Jo­han­nes sa­noi: ”Kat­so­kaa: Ju­ma­lan Ka­rit­sa!” Kun ope­tus­lap­set kuu­li­vat hä­nen sa­nan­sa, he läh­ti­vät seu­raa­maan Jee­sus­ta.

BIB­LIA:

Toi­se­na päi­vä­nä sei­soi Jo­han­nes taas ja kak­si hä­nen ope­tus­lap­sis­tan­sa. Ja kuin hän näki Je­suk­sen käy­vän, sa­noi hän: kat­so, Ju­ma­lan Ka­rit­sa! Ja ne kak­si ope­tus­las­ta kuu­li­vat hä­nen pu­hu­van, ja seu­ra­si­vat Je­sus­ta.