Lap­set­to­muus oli Is­ra­e­lis­sa ki­peä asia. Sitä pi­det­tiin Ju­ma­lan ran­gais­tuk­se­na. (Jes. 47:9; Jer. 18:21.) Lap­set­to­mat avi­o­pa­rit jou­tui­vat koh­taa­maan mo­nen­lai­sia kat­sei­ta. He sai­vat osak­seen hal­vek­sun­taa.

Juu­de­an vuo­ri­seu­dul­la Sa­ka­ri­as ja Eli­sa­bet ko­ki­vat lap­set­to­muu­den kuor­ma­na. He oli­vat usein ru­koil­leet Ju­ma­laa, et­tä hän siu­nai­si hei­tä ja an­tai­si heil­le lap­sen. Kai­kes­ta huo­li­mat­ta Ju­ma­lan ai­ka ei näyt­tä­nyt koit­ta­van.

Erää­nä päi­vä­nä pap­pi Sa­ka­ri­as oli va­lit­tu uh­raa­maan suit­su­tu­suh­ria Je­ru­sa­le­min temp­pe­lis­sä. Het­ki oli ai­nut­ker­tai­nen, sil­lä tämä teh­tä­vä saat­toi tul­la pa­pin osak­si vain ker­ran elä­män ai­ka­na.

Kun Sa­ka­ri­as oli toi­mit­ta­mas­sa suit­su­tu­suh­ria, en­ke­li Gab­riel il­mes­tyi hä­nel­le. Tämä il­moit­ti, et­tä hei­dän ru­kouk­sen­sa oli kuul­tu ja Eli­sa­bet syn­nyt­täi­si po­jan. Lap­si oli­si Ju­ma­lan teh­tä­vään va­lit­se­ma mies. Gab­riel ker­toi lap­sen kul­ke­van Her­ran edel­lä ja val­mis­ta­van kan­saa Her­ran tu­loa var­ten. (Luuk. 1:15–17.)

Iloa ja häm­men­nys­tä

Eli­sa­bet tuli lu­pauk­sen mu­kai­ses­ti ras­kaak­si ja syn­nyt­ti po­jan. Tie­to lap­sen syn­ty­mäs­tä le­vi­si naa­pu­rei­den ja su­ku­lais­ten kes­kuu­teen. Ylen­kat­se ja hal­vek­sun­ta vaih­tui­vat ym­mär­tä­väi­syy­teen ja iloon. Her­ra oli osoit­ta­nut Eli­sa­be­til­le ja Sa­ka­ri­aal­le lau­peu­ten­sa.

Kos­ka Moo­sek­sen laki mää­rä­si, et­tä poi­ka­lap­si oli ym­pä­ri­lei­kat­ta­va kah­dek­san päi­vän ikäi­se­nä, van­hem­mat toi­mi­vat sen mu­kai­ses­ti. Pai­kal­le saa­pui su­ku­lai­sia ja naa­pu­rei­ta.

Ym­pä­ri­leik­kauk­sen yh­tey­teen liit­tyi myös ni­me­nan­to. Kaik­ki vie­raat oli­vat va­rau­tu­neet sii­hen, et­tä lap­si sai­si pe­rin­teen mu­kaan isän­sä tai jon­kun esi­van­hem­man ni­men. Vie­raat yl­lät­tyi­vät, kun äi­ti il­moit­ti lap­sen ni­mek­si Jo­han­nek­sen. Yl­lät­tä­vä ni­mi­va­lin­ta ha­lut­tiin var­mis­taa ajan ta­van mu­kaan myös isäl­tä, joka kir­joit­ti kir­joi­tus­tau­luun Jo­han­nek­sen ni­men.

Vie­raat häm­mäs­tyi­vät mut­ta ym­mär­si­vät, et­tä nyt oli ky­sy­mys Ju­ma­lan työs­tä. Ju­ma­la oli osoit­ta­nut val­ta­suu­ruu­ten­sa, min­kä vuok­si asi­as­ta ei voi­nut vai­e­ta. Tie­to ta­pah­tu­mien ku­lus­ta le­vi­si no­pe­as­ti lä­hi­seu­dul­la. Toi­saal­ta ih­mi­set oli­vat miet­te­li­äi­tä ja poh­ti­vat, mitä lap­ses­ta vie­lä tu­li­si, kos­ka Her­ran käsi oli hä­nen yl­lään.

Ju­ma­lan mah­dol­li­suu­det ovat mit­taa­mat­to­mat

Us­kon vas­ta­koh­ta ei ole jär­ki, vaan epä­us­ko. Jär­jes­tä kui­ten­kin nou­se­vat mo­nen­lai­set epäi­lyk­set. Oma ja vai­mon kor­kea ikä sai­vat Sa­ka­ri­aan epäi­le­mään en­ke­lin il­moi­tus­ta syn­ty­väs­tä lap­ses­ta. Hän unoh­ti, et­tä Ju­ma­lal­le kaik­ki on mah­dol­lis­ta.

Epäi­lyn­sä vuok­si Sa­ka­ri­as me­net­ti pu­he­ky­kyn­sä mel­kein vuo­dek­si. Pu­he­ky­ky kui­ten­kin pa­lau­tui syn­ty­neen lap­sen ym­pä­ri­leik­kauk­sen yh­tey­des­sä. Tuol­loin isä ryh­tyi ylis­tä­mään Ju­ma­lan hy­vyyt­tä.

Sa­ka­ri­as ja Eli­sa­bet oli­vat hurs­kai­ta ja Ju­ma­laan us­ko­via ih­mi­siä. He tun­si­vat pro­feet­to­jen en­nus­tuk­set Mes­si­aan saa­pu­mi­ses­ta ja odot­ti­vat hä­nen tu­lo­aan. Nyt oli koit­ta­mas­sa pro­feet­to­jen lu­paus­ten täyt­ty­mi­sen ai­ka. Jee­sus, lu­nas­ta­ja, oli kas­va­nut Ma­ria-äi­dis­sä, tien­rai­vaa­ja Jo­han­nes oli jo syn­ty­nyt. Jo­han­nek­sen syn­ty­mää edel­tä­vil­lä ta­pah­tu­mil­la Ju­ma­la val­mis­ti ih­mi­siä Va­pah­ta­jam­me tu­lol­le.

Syn­nit saa us­koa an­teek­si

Jo­han­nek­sen nimi tar­koit­taa ”Ju­ma­la on ar­mol­li­nen”. Saa­man­sa ni­men mu­kai­ses­ti Jo­han­nes ju­lis­ti Ju­ma­lan ar­mol­lis­ta hy­vyyt­tä, pe­las­tus­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­mis­ta. Hän kul­ki Jee­suk­sen edel­lä ja rai­va­si täl­le tien. Tuon ajan ih­mi­set tar­vit­si­vat Jo­han­nek­sen kal­tai­sen voi­mak­kaan saar­naa­jan, joka sel­ke­äs­ti neu­voi kaik­kia, mitä piti teh­dä. Jo­han­nes nuh­te­li ih­mi­siä Jor­da­nin ran­nal­la hy­vin suo­raan syn­neis­tä ja ke­hot­ti te­ke­mään pa­ran­nuk­sen ja us­ko­maan evan­ke­liu­mi.

Ju­ma­lan val­ta­kun­nan saar­na on muut­tu­ma­ton. Vaik­ka ai­ka muut­tuu, Ju­ma­lan val­ta­kun­nan op­pi, us­kon­kä­si­tys ja evan­ke­liu­mi säi­ly­vät sa­moi­na. Vie­lä saar­na­taan syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä. Täl­le saar­nal­le on tä­nä­kin ai­ka­na tar­vet­ta.

Han­nu Hei­nä­nen

Raa­ma­tun­koh­tia, joi­hin kir­joi­tus poh­jau­tuu:

Ju­han­nus­päi­vä: Ps. 92:2–6; Jes. 45:8–12; Ap. t. 19:1–6; Luuk. 1:57–66

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 17.6.2015.