Ur­po Luok­ka­la

Ju­ma­la syn­tyi ih­mi­sek­si, jot­ta jo­kai­sel­la oli­si mah­dol­li­suus pe­las­tuk­seen.

Ma­ri­an­päi­vän teks­tit ker­to­vat Raa­ma­tun suu­res­ta ih­mees­tä. Niis­sä on tuu­lah­dus jou­lun ajas­ta; ma­ri­an­päi­väs­tä on yh­dek­sän kuu­kaut­ta jou­luun, Jee­suk­sen syn­ty­mään.

Teks­tit opet­ta­vat nöy­ryy­teen ja kuu­li­ai­suu­teen Py­hän Ju­ma­lan il­moi­tuk­sen edes­sä. On lupa us­kos­sa ih­me­tel­lä Ju­ma­lan suu­ria te­ko­ja ja luot­taa hä­nen lu­pauk­siin­sa. Teks­tit tuo­vat eteem­me Py­hän Hen­gen vai­ku­tuk­sen. Us­kon kaut­ta on mah­dol­lis­ta ym­mär­tää näi­tä asi­oi­ta.

Ju­ma­lan lu­paus täyt­tyy

Paa­va­li kir­joit­taa, et­tä ”kun ai­ka oli täyt­ty­nyt, Ju­ma­la lä­het­ti tän­ne Poi­kan­sa” (Gal. 4:4). Jee­sus si­ki­si Py­häs­tä Hen­ges­tä ja syn­tyi neit­syt Ma­ri­as­ta. Jee­suk­sen elä­mä ih­mi­se­nä al­koi neit­sees­tä syn­ty­mi­sen ih­mees­tä ja päät­tyi ruu­miin ylös­nou­se­muk­sen ih­mee­seen.

Ju­ma­lan tulo ih­mi­sek­si sekä maa­il­man luo­mi­nen ovat ih­mei­tä, joi­ta em­me pys­ty jär­jel­lä kä­sit­tä­mään. Syn­ni­tön Jee­sus alen­si it­sen­sä ja tuli ih­mis­ten kal­tai­sek­si (Fil. 2:6–7). Mei­dän tu­lee nöyr­tyä Ju­ma­lan edes­sä ja lau­sua Van­han tes­ta­men­tin us­ko­vai­sen Han­nan sa­nat: ”Jät­tä­kää suu­ret sa­nan­ne, luo­pu­kaa röyh­keis­tä pu­heis­tan­ne, sil­lä Her­ra on Ju­ma­la, hän tie­tää kai­ken, hän pun­nit­see teot” (1. Sam. 2:3).

Na­sa­re­tis­ta kuu­luu hy­vää

Evan­ke­liu­mi ker­too kau­niis­ti ta­pah­tu­ma­sar­jaa Na­sa­re­tis­sa, kuin­ka Ju­ma­la va­lit­si nuo­ren ja vaa­ti­mat­to­man ty­tön Her­ran työ­hön syn­nyt­tä­mään maa­il­man Va­pah­ta­jan. Ju­ma­lan ar­mon vai­ku­tuk­ses­ta Ma­ria suos­tui teh­tä­vään il­man eh­to­ja. Hän lu­pau­tui Her­ran pal­ve­luk­seen.

Ope­tus­lap­sis­ta Fi­lip­puk­sen sil­mät lois­ti­vat, kun hän meni ker­to­maan iloi­sia uu­ti­sia Na­ta­na­e­lil­le: ”Me olem­me löy­tä­neet sen, jos­ta Moo­sek­sen laki ja pro­feet­to­jen kir­jat to­dis­ta­vat! Hän on Jee­sus, Joo­se­fin poi­ka Na­sa­re­tis­ta.” (Joh. 1:45.) Na­ta­na­el epäi­li, voi­ko Na­sa­re­tis­ta tul­la mi­tään hy­vää. Fi­lip­pus roh­kai­si hän­tä läh­te­mään ja kat­so­maan. Siel­tä löy­tyi Sana, joka oli tul­lut li­hak­si ja asui nyt ih­mis­ten kes­kel­lä (Joh. 1:14). Ma­ri­an saa­mas­sa lu­pauk­ses­sa nä­kyy Ju­ma­lan ar­mon rik­kaus.

Nöy­ril­le Ju­ma­la an­taa ar­mon

Epäi­le­vä­kin Ju­ma­lan lap­si saa ol­la Ju­ma­lan val­ta­kun­nan kan­sa­lai­nen, lap­si las­ten val­ta­kun­nas­sa. Ju­ma­lan Hen­ki vai­kut­taa hä­nen lap­sis­saan. Py­hän Hen­gen kaut­ta ju­lis­te­tus­sa Ju­ma­lan sa­nas­sa on voi­ma uu­dis­taa ja saa­da ai­kaan luot­ta­mus Ju­ma­laan.

Va­pah­ta­jan tuo­ma ar­mo on ih­me­tys­tä he­rät­tä­vää ar­moa. Ar­mo il­mai­see Ju­ma­lan mie­len­laa­tua, joka koh­dis­tuu mei­hin kel­vot­to­miin, jot­ka em­me an­sait­se tätä Ju­ma­lan hy­vyyt­tä. Saam­me lah­ja­na an­teek­si­an­ta­muk­sen, jota Her­ra on va­kuut­ta­nut kan­sal­leen jo Van­han lii­ton ai­ka­na: ”Minä it­se pyy­hin pois si­nun rik­ko­muk­se­si oman it­se­ni täh­den en­kä muis­te­le si­nun syn­te­jä­si” (Jes. 43:25).

Ju­ma­la lah­joit­taa Jee­suk­ses­sa ih­mi­sel­le an­teek­si­an­ta­muk­sen, joka mer­kit­see uut­ta elä­mää. Ih­meel­li­nen rau­ha ja ilo täyt­tä­vät sy­dä­men, kun Pyhä Hen­ki pää­see vai­kut­ta­maan ih­mi­ses­sä. Tu­lee kii­tol­li­suus sii­tä, et­tä saa ol­la Her­ran oma ja hä­nen pal­ve­luk­ses­saan. Saa­koon Kris­tus Jee­sus asua us­kon kaut­ta jo­kai­sen sy­dä­mes­sä (Ef. 3:17).