JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Ju­ma­lan Poi­ka, to­den tot­ta

Päivämies
Sana sunnuntaiksi
25.12.2018 6.05

Juttua muokattu:

31.12. 09:28
2019123109283920181225060500

Kun Jee­sus tuli maan pääl­le ih­mis­ten kes­kuu­teen, kaik­ki ei­vät suh­tau­tu­neet suo­pe­as­ti. Hän koki ko­via, mut­ta ne, jot­ka hä­neen us­koi­vat, sai­vat oi­keu­den Ju­ma­lan lap­seu­teen.

Lu­paus ih­mi­sek­si tu­le­vas­ta Ju­ma­las­ta on van­ha. Kun Ju­ma­la kar­kot­ti Ada­min ja Ee­van pa­ra­tii­sis­ta, he kuu­li­vat, kuin­ka Ju­ma­la pu­hut­te­li sie­lun­vi­hol­lis­ta: ”Kos­ka tä­män teit, olet ki­rot­tu – – Ih­mi­nen on is­ke­vä si­nun pää­si murs­kak­si, ja sinä olet is­ke­vä hän­tä kan­ta­pää­hän.” (1. Moos. 3:14–15.)

Vuo­si­tu­han­net ku­lui­vat, su­ku­pol­vet vaih­tui­vat, ja Jee­suk­sen odo­tus ih­mis­ten kes­kuu­des­sa jat­kui. Pit­kä odo­tus täyt­tyi en­sim­mäi­se­nä jou­lu­na: ”Minä il­moi­tan teil­le ilo­sa­no­man, suu­ren ilon koko kan­sal­le. Tä­nään on teil­le Daa­vi­din kau­pun­gis­sa syn­ty­nyt Va­pah­ta­ja. Hän on Kris­tus, Her­ra.” (Luuk. 2:10–11.)

Vir­ren­te­ki­jä on sa­noit­ta­nut ta­pah­tu­man kau­niis­ti. ”Kun hän syn­tyi tal­lin sei­meen, rat­kes tai­vas lau­la­maan. Kirk­kaat ää­net en­kel­ten soi­vat maas­sa ih­mis­ten. (VK 48:3.)

Niin täyt­tyi Ju­ma­lan suu­ri, en­sim­mäi­sil­le ih­mi­sil­le an­ta­ma lu­paus. Van­han lii­ton ajan pai­nu­es­sa il­taan Jo­han­nes Kas­ta­ja kat­se­li Ju­ma­lan lu­pauk­sen täyt­ty­mis­tä: ”Kat­so­kaa: Ju­ma­lan Ka­rit­sa, joka ot­taa pois maa­il­man syn­nin!” Hän myös tun­nus­ti Jee­suk­sen edel­tä­jäk­seen: ”Minä olen sen näh­nyt ja to­dis­tan, et­tä tämä mies on Ju­ma­lan Poi­ka” (Joh. 1:29, 34).

Lu­paus tuli täy­teen

Jo­han­nek­sel­la oli edel­lä kul­ki­jan teh­tä­vä. ”Hän tuli to­dis­ta­jak­si, to­dis­ta­maan va­los­ta, jot­ta kaik­ki us­koi­si­vat sii­hen. Ei hän it­se ol­lut tuo valo, mut­ta va­lon to­dis­ta­ja hän oli.” (Joh. 1:7–8.)

Vain har­vat nä­ki­vät puu­sep­pä-Joo­se­fin ja hä­nen puo­li­son­sa Ma­ri­an esi­kois­po­jas­sa Ju­ma­lan Ka­rit­san. Mut­ta ih­mi­set, jot­ka us­koi­vat sa­mal­la ta­val­la kuin Jo­han­nes, ym­mär­si­vät, et­tä Ju­ma­lan an­ta­ma lu­paus on nyt täyt­ty­nyt. ”Me saim­me kat­sel­la hä­nen kirk­kaut­taan, kirk­kaut­ta, jon­ka Isä ai­no­al­le Po­jal­leen an­taa. Hän oli täyn­nä ar­moa ja to­tuut­ta.” (Joh. 1:14.)

Ju­ma­lan Po­jan ai­ka ih­mis­ten kes­kuu­des­sa kes­ti virt­tä mu­kail­len hei­nil­tä här­kien kau­ka­lon, ris­til­le rin­nal­le ryö­vä­rin. Jo­han­nes to­te­aa Po­jas­ta, et­tä hän on ”to­del­li­nen valo, joka va­lai­see jo­kai­sen ih­mi­sen. Hän tuli omaan maa­il­maan­sa, mut­ta hä­nen oman­sa ei­vät ot­ta­neet hän­tä vas­taan. Mut­ta niil­le, jot­ka ot­ti­vat hä­net vas­taan, hän an­toi oi­keu­den tul­la Ju­ma­lan lap­sik­si, kai­kil­le, jot­ka us­ko­vat hä­neen.” (Joh. 1:12.)

Kan­san kiu­saa­ma

Kaik­ki ei­vät us­ko­neet Jee­suk­sen ole­van Ju­ma­lan Poi­ka. Je­sa­ja oli en­nus­ta­nut usei­ta vuo­si­sa­to­ja ai­em­min, kuin­ka Jee­sus on ”hyl­jek­sit­ty, ih­mis­ten tor­ju­ma, ki­pu­jen mies, sai­rau­den tut­ta­va, jos­ta kaik­ki kään­si­vät kat­seen­sa pois” (Jes. 53:3). Je­sa­jan kir­jees­sä (53:7–8) lu­kee, kuin­ka ”Hän­tä pii­nat­tiin ja hän alis­tui sii­hen, hä­net van­git­tiin, tuo­mit­tiin ja vie­tiin pois, kuka hä­nen kan­sas­taan vä­lit­ti sii­tä?” Kaik­ki ta­pah­tui ”kan­san­sa rik­ko­mus­ten täh­den” (Jes. 53:8).

Jee­suk­sen ol­les­sa ris­til­lä ryö­vä­rin vie­res­sä Mat­teus kir­joit­taa evan­ke­liu­mis­saan, et­tä ”sa­dan­pääl­lik­kö ja mie­het, jot­ka hä­nen kans­saan var­ti­oi­vat Jee­sus­ta, nä­ki­vät maan va­vah­te­lun ja kai­ken, mitä ta­pah­tui, he sa­noi­vat; ’Tämä oli to­del­la Ju­ma­lan Poi­ka’” (Matt. 27:54).

Ih­mi­sek­si tul­lut Kris­tus asui ja eli kan­san­sa ar­jes­sa ja juh­las­sa noin 33–34 vuot­ta. Hy­väs­ti­jä­tön het­kel­lä hän lu­pa­si, et­tei jätä omi­aan or­voik­si, vaik­ka me­nee­kin Isän luok­se tai­vaa­seen. ”Minä kään­nyn Isä­ni puo­leen ja Hän an­taa teil­le toi­sen puo­lus­ta­jan, joka on kans­san­ne ikui­ses­ti. Tämä puo­lus­ta­ja on To­tuu­den Hen­ki. Te tun­net­te Hä­net, sil­lä hän on luo­nan­ne ja py­syy teis­sä.” (Joh. 14:16–17.)

Kan­nat­taa ko­koon­tua yh­teen hä­nen ni­mes­sään, sil­lä hän on edel­leen lu­pauk­sen­sa mu­kaan siel­lä, mis­sä hä­nen oman­sa ovat. ”Mis­sä kak­si tai kol­me on kool­la mi­nun ni­mes­sä­ni, siel­lä minä olen hei­dän kes­kel­lään” ja ”Minä olen tei­dän kans­san­ne kaik­ki päi­vät maa­il­man lop­puun as­ti.” (Matt. 18: 20; 28:20.)

Jou­ni Le­so­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 19.12.2018

Kuva: A.-L. S.

Jou­lu­päi­vä, Sana tuli li­hak­si

Raa­mat­tu 1992: Alus­sa oli Sana. Sana oli Ju­ma­lan luo­na, ja Sana oli Ju­ma­la. Jo alus­sa Sana oli Ju­ma­lan luo­na. Kaik­ki syn­tyi Sa­nan voi­mal­la. Mi­kään, mikä on syn­ty­nyt, ei ole syn­ty­nyt il­man hän­tä. Hä­nes­sä oli elä­mä, ja elä­mä oli ih­mis­ten valo. Valo lois­taa pi­mey­des­sä, pi­meys ei ole saa­nut sitä val­taan­sa.

Tuli mies, Ju­ma­lan lä­het­tä­mä, hä­nen ni­men­sä oli Jo­han­nes. Hän tuli to­dis­ta­jak­si, to­dis­ta­maan va­los­ta, jot­ta kaik­ki us­koi­si­vat sii­hen. Ei hän it­se ol­lut tuo valo, mut­ta va­lon to­dis­ta­ja hän oli. To­del­li­nen valo, joka va­lai­see jo­kai­sen ih­mi­sen, oli tu­los­sa maa­il­maan. Maa­il­mas­sa hän oli, ja hä­nen kaut­taan maa­il­ma oli saa­nut syn­tyn­sä, mut­ta se ei tun­te­nut hän­tä. Hän tuli omaan maa­il­maan­sa, mut­ta hä­nen oman­sa ei­vät ot­ta­neet hän­tä vas­taan. Mut­ta kai­kil­le, jot­ka ot­ti­vat hä­net vas­taan, hän an­toi oi­keu­den tul­la Ju­ma­lan lap­sik­si, kai­kil­le, jot­ka us­ko­vat hä­neen. He ei­vät ole syn­ty­neet ve­res­tä, ei­vät ruu­miin ha­lus­ta, ei­vät mie­hen tah­dos­ta, vaan Ju­ma­las­ta.

Sana tuli li­hak­si ja asui mei­dän kes­kel­läm­me. Me saim­me kat­sel­la hä­nen kirk­kaut­taan, kirk­kaut­ta, jon­ka Isä ai­no­al­le Po­jal­le an­taa. Hän oli täyn­nä ar­moa ja to­tuut­ta.

Bib­lia:Alus­sa oli sana, ja se Sana oli Ju­ma­lan ty­kö­nä, ja Ju­ma­la oli se Sana. Tämä oli alus­sa Ju­ma­lan ty­kö­nä. Kaik­ki ovat sen kaut­ta teh­dyt, ja il­man sitä ei ole mi­tään teh­ty, joka teh­ty on. Hä­nes­sä oli elä­mä, ja elä­mä oli ih­mis­ten val­keus, Ja val­keus pais­taa pi­mey­des­sä, jota ei pi­meys kä­sit­tä­nyt.

Yk­si mies oli lä­he­tet­ty Ju­ma­lal­ta, jon­ka nimi oli Jo­han­nes: Se tuli val­keu­des­ta to­dis­ta­maan, et­tä kaik­ki us­koi­si­vat hä­nen kaut­tan­sa. Ei hän ol­lut val­keus, mut­ta hän oli lä­he­tet­ty val­keu­des­ta to­dis­ta­maan. Se oli to­ti­nen val­keus, joka va­lis­taa kaik­ki ih­mi­set, jot­ka maa­il­maan tu­le­vat; Se oli maa­il­mas­sa, ja maa­il­ma oli hä­nen kaut­tan­sa teh­ty, ja ei maa­il­ma hän­tä tun­te­nut. Hän tuli omil­len­sa, ja ei hä­nen oman­sa hän­tä ot­ta­neet vas­taan, Mut­ta niil­le, jot­ka hä­nen ot­ti­vat vas­taan, an­toi hän voi­man Ju­ma­lan lap­sik­si tul­la, jot­ka us­ko­vat hä­nen ni­men­sä pääl­le, Jot­ka ei ve­res­tä ei­kä li­han tah­dos­ta ei myös mie­hen tah­dos­ta, mut­ta Ju­ma­las­ta syn­ty­neet ovat.

Ja Sana tuli li­hak­si ja asui mei­dän se­as­sam­me, (ja me näim­me hä­nen kun­ni­an­sa niin­kuin ai­no­an Po­jan kun­ni­an Isäs­tä,) täyn­nä ar­moa ja to­tuut­ta.

3.7.2020

Minä tun­nus­tin si­nul­le syn­ti­ni, en sa­lan­nut pa­ho­ja te­ko­ja­ni. Minä sa­noin: "Tun­nus­tan syn­ti­ni Her­ral­le." Sinä an­noit an­teek­si pa­hat te­ko­ni, otit pois syn­tie­ni taa­kan. Ps. 32:5

Viikon kysymys