JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Jumalan Pojan ja hänen edelläkulkijansa kohtaaminen

Päivämies
Sana sunnuntaiksi
22.6.2019 7.00

Juttua muokattu:

23.12. 02:44
2019122302444120190622070000

Ju­ma­lal­le ei mi­kään ole mah­do­ton­ta, sai ikään­ty­nyt pa­ris­kun­ta to­de­ta saa­tu­aan lu­pauk­sen poi­ka­lap­ses­ta.

Sa­ka­ri­as, He­ro­dek­sen ai­kai­nen pap­pi, hoi­ti temp­pe­lis­sä vir­kaan­sa. En­ke­li toi hä­nel­le vies­tin: ”älä pel­kää, Sa­ka­ri­as. Ru­kouk­se­si on kuul­tu, vai­mo­si Eli­sa­bet syn­nyt­tää si­nul­le po­jan ja sinä an­nat hä­nel­le ni­mek­si Jo­han­nes – –. Hän on ole­va suu­ri Ju­ma­lan mies. Hän – – oh­jaa tot­te­le­mat­to­mat ajat­te­le­maan hurs­kai­den ta­voin, näin val­mis­taak­seen kan­san Her­ran tu­loa var­ten.” (Luuk. 1:13,15,17.)

Sa­ka­ri­as epäi­li, voi­ko tämä ol­la tot­ta. Oli­vat­han he jo san­gen van­ho­ja. Näi­tä in­hi­mil­li­siä epäi­lyk­siä on help­po ym­mär­tää. Sa­ka­ri­as me­net­ti pu­he­ky­kyn­sä epäi­lys­ten vuok­si.

Ma­ri­an ja Eli­sa­be­tin koh­taa­mi­nen

Ol­tu­aan puo­li vuot­ta ras­kaa­na Eli­sa­bet sai vie­raak­seen su­ku­lais­nai­sen­sa Ma­ri­an. Ma­ria oli saa­nut ko­kea vie­lä suu­rem­man ih­meen. Hän kan­toi Ju­ma­lan poi­kaa, Maa­il­man Va­pah­ta­jaa si­säl­lään.

Van­han Eli­sa­be­tin ja nuo­ren Ma­ri­an koh­da­tes­sa toi­sen­sa he ko­ki­vat yh­des­sä Ju­ma­lan voi­man ja ih­meen hei­tä koh­taan. Lap­si hy­päh­ti Eli­sa­be­tin koh­dus­sa iloi­ten ti­lan­tees­ta.

Ju­ma­lan siu­naus ja Py­hän Hen­gen läs­nä­o­lo oli voi­mak­kaas­ti ais­tit­ta­vis­sa. Ju­ma­lan Poi­ka ja hä­nen edel­lä­kul­ki­jan­sa, tien­rai­vaa­jan­sa, koh­ta­si­vat äi­tien­sä vä­li­tyk­sel­lä.

Mo­nien ru­kous­ten lap­si

Suu­ri ilo täyt­ti su­ku­lai­set ja ys­tä­vät, kun tie­to Eli­sa­be­tin syn­nyt­tä­mäs­tä poi­ka­lap­ses­ta tuli tie­toon. Mo­nien ru­kous­ten lap­si oli syn­ty­nyt. Kah­dek­san­te­na päi­vä­nä syn­ty­mäs­tä vie­tet­tiin ym­pä­ri­leik­kauk­sen juh­laa, ai­kam­me ris­ti­äi­siä.

Ajan ta­van mu­kaan ni­mek­si tuli an­taa jo­kin su­vun käyt­tä­mä nimi. Eli­sa­bet kui­ten­kin sa­noi: ”Ei, hä­nen ni­mek­seen tu­lee Jo­han­nes” (Luuk. 1:60).

Vah­vis­tet­tu­aan ni­men kir­joi­tus­tau­luun kir­joit­ta­mal­la Sa­ka­ri­as sai pu­he­ky­kyn­sä ta­kai­sin. Py­hän Hen­gen täyt­tä­mä­nä hän puh­ke­si kii­tos­vir­teen: ”Ylis­tet­ty ol­koon Her­ra, Is­ra­e­lin Ju­ma­la! – – Hän on pi­tä­nyt mie­les­sään py­hän liit­ton­sa, va­lan, jon­ka hän isäl­lem­me Ab­ra­ha­mil­le van­noi. (Luuk. 1: 68,72–73.)

Tätä Jo­han­nek­sen syn­ty­mää muis­tam­me viet­tä­mäl­lä kes­ki­ke­sän juh­laa, ju­han­nus­ta, puo­li vuot­ta en­nen Jee­suk­sen syn­ty­mä­juh­laa.

Vies­ti tu­le­vas­ta va­los­ta

Ni­men­sä mu­kai­ses­ti Jo­han­nes, Ju­ma­la on ar­mol­li­nen, toi vies­tin ar­mah­ta­vas­ta Ju­ma­las­ta, tu­le­vas­ta tai­vaan va­los­ta. ”To­del­li­nen valo, joka va­lai­see jo­kai­sen ih­mi­sen, oli tu­los­sa maa­il­maan” (Joh 1:9).

Hän ker­toi Ju­ma­lan lu­pauk­ses­ta ai­ka­lai­sil­leen – tu­le­vas­ta Va­pah­ta­jas­ta ja tä­män tuo­mas­ta ar­mah­duk­ses­ta syn­ti­sil­le ih­mi­sil­le.

”Hä­nen täy­tey­des­tään me kaik­ki olem­me saa­neet, ar­moa ar­mon li­säk­si. Lain vä­lit­ti Moo­ses, ar­mon ja to­tuu­den toi Jee­sus Kris­tus.” (Joh. 1:16–17.) Jo­han­nes kut­sui ih­mi­siä tai­vaan tien kul­ki­joik­si. "Kään­ty­kää, sil­lä tai­vas­ten val­ta­kun­ta on tul­lut lä­hel­le!” (Matt 3:2).

Jo­han­nes kas­toi Jor­dan­vir­ras­sa nii­tä, jot­ka us­koi­vat ar­mo­e­van­ke­liu­min koh­dal­leen. ”Minä kas­tan tei­dät ve­del­lä pa­ran­nuk­seen, mut­ta mi­nun jäl­kee­ni tu­lee toi­nen, joka on mi­nua vä­ke­väm­pi. Minä en kel­paa edes rii­su­maan ken­kiä hä­nen ja­las­taan. Hän kas­taa tei­dät Py­häl­lä Hen­gel­lä – –.” (Matt 3:11.)

Jo­han­nes kas­taa Jee­suk­sen

Koh­dat­tu­aan Jee­suk­sen Jo­han­nes ko­ros­ti Jee­suk­sen teh­tä­vää oman edel­lä­kä­vi­jän teh­tä­vään­sä ver­rat­tu­na. ”Jo­han­nes sa­noi: ’Kat­so­kaa: Ju­ma­lan Ka­rit­sa, joka ot­taa pois maa­il­man syn­nin!’” (Joh 1:29).

Jo­han­nes kas­toi Jee­suk­sen. Pyhä Hen­ki las­keu­tui kyyh­ky­sen muo­dos­sa Jee­suk­sen pääl­le osoit­ta­en Ju­ma­lan rak­kaut­ta Jee­suk­sen kaut­ta koko ih­mis­kun­nal­le.

Sama ar­mon hen­ki oh­jaa ja roh­kai­see mei­tä tä­nä­kin ju­han­nuk­se­na us­ko­maan ar­mo­e­van­ke­liu­min us­kom­me vah­vis­tuk­sek­si.

Teks­ti: Kyös­ti Mar­ja­nen

Ku­vi­tus­ku­va: M. H.

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 19.6.2019

EVAN­KE­LIU­MI (ju­han­nus­päi­vä): Luuk. 1: 57-66

RAA­MAT­TU 1992:

Eli­sa­be­tin ai­ka tuli, ja hän syn­nyt­ti po­jan. Kun naa­pu­rit ja su­ku­lai­set kuu­li­vat suu­res­ta lau­peu­des­ta, jon­ka Her­ra oli hä­nel­le osoit­ta­nut, he iloit­si­vat yh­des­sä hä­nen kans­saan. Kah­dek­san­te­na päi­vä­nä ko­koon­nut­tiin ym­pä­ri­leik­kaa­maan las­ta. Muut tah­toi­vat an­taa hä­nel­le isän mu­kaan ni­mek­si Sa­ka­ri­as, mut­ta hä­nen äi­tin­sä sa­noi: ”Ei, hä­nen ni­mek­seen tu­lee Jo­han­nes.” Toi­set sa­noi­vat: ”Ei­hän si­nun su­vus­sa­si ole ke­tään sen ni­mis­tä.” He ky­syi­vät viit­to­mal­la isäl­tä, min­kä ni­men hän tah­toi an­taa lap­sel­le. Sa­ka­ri­as pyy­si kir­joi­tus­tau­lun ja kir­joit­ti sii­hen: ”Hä­nen ni­men­sä on Jo­han­nes.” Kaik­ki häm­mäs­tyi­vät. Sa­mal­la het­kel­lä Sa­ka­ri­as sai pu­he­ky­kyn­sä ta­kai­sin, ja hän puh­ke­si ylis­tä­mään Ju­ma­laa.

Sil­lä seu­dul­la jou­tui­vat kaik­ki pe­lon val­taan, ja näis­tä ta­pah­tu­mis­ta pu­hut­tiin laa­jal­ti koko Juu­de­an vuo­ri­seu­dul­la. Ne, jot­ka niis­tä kuu­li­vat, pai­noi­vat kai­ken mie­leen­sä ja sa­noi­vat: ”Mi­kä­hän täs­tä lap­ses­ta tu­lee?” Sil­lä Her­ran käsi oli hä­nen yl­lään.

BIB­LIA:

Mut­ta Eli­sa­be­tin syn­nyt­tä­mi­sen ai­ka täy­tet­tiin, ja hän syn­nyt­ti po­jan. Ja hä­nen ky­läl­li­sen­sä ja lan­kon­sa kuu­li­vat, et­tä Her­ra oli teh­nyt suu­ren lau­piu­den hä­nen kans­san­sa, ja he iloit­si­vat hä­nen kans­san­sa. Ja ta­pah­tui kah­dek­san­te­na päi­vä­nä, et­tä he tu­li­vat las­ta ym­pä­ri­leik­kaa­maan, ja kut­sui­vat hä­nen isän­sä ni­mel­tä Sa­ka­ri­as. Niin vas­ta­si hä­nen äi­tin­sä ja sa­noi: ei suin­kaan; vaan hän pi­tää kut­sut­ta­man Jo­han­nes. He sa­noi­vat hä­nel­le: ei ole ke­tään si­nun su­ku­kun­nas­sas, joka kut­su­taan sil­lä ni­mel­lä. Niin he viit­ta­si­vat hä­nen isäl­len­sä, mik­si hän tah­toi hä­nen ni­mit­tää. Ja hän anoi tau­lua ja kir­joit­ti: Jo­han­nes on hä­nen ni­men­sä. Ja kaik­ki ih­met­te­li­vät. Niin koh­ta au­ke­ni hä­nen suun­sa ja hä­nen kie­len­sä, ja pu­hui kiit­täin Ju­ma­laa.

Ja pel­ko tuli kaik­kein hei­dän ky­läl­lis­ten­sä pääl­le, ja kai­kis­sa Juu­de­an mä­ki­ky­lis­sä il­moi­tet­tiin kaik­ki nämä sa­nat. Ja kaik­ki, jot­ka tä­män kuu­li­vat, pa­ni­vat sy­dä­miin­sä, sa­no­en: min­käs luu­let täs­tä lap­ses­ta tu­le­van? Sil­lä Her­ran käsi oli hä­nen kans­saan.

29.3.2024

Jeesus huusi kovalla äänellä: ”Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni.” Tämän sanottuaan hän henkäisi viimeisen kerran. Luuk. 23:46

Viikon kysymys