Kaa­nan häät on yk­si tun­ne­tuim­pia Raa­ma­tun ker­to­muk­sia. Eri­tyi­ses­ti muis­te­taan tun­nus­te­ko, jos­sa Jee­sus muut­taa ve­den vii­nik­si.

Suo­ma­lai­ses­ta al­ko­ho­li­kult­tuu­ris­ta joh­tu­en sii­hen vii­ta­taan usein kes­kus­tel­ta­es­sa kris­til­lis­ten ar­vo­jen ja päih­tei­den käy­tön suh­tees­ta. Ker­to­mus Ga­li­le­an Kaa­nas­sa vie­te­tyis­tä häis­tä ei ole kui­ten­kaan Uu­den tes­ta­men­tin al­ko­ho­li­po­liit­ti­nen kan­na­not­to ei­kä vit­si, vaan sen polt­to­pis­te ja sa­no­ma ovat ai­van muu­al­la.

Jee­suk­sen äi­din us­ko

Hää­juh­las­sa ol­laan ai­na uu­den edes­sä. Iloi­nen ja tun­tei­kas juh­la liit­tyy avi­o­lii­ton al­kuun. On muo­dos­tu­mas­sa uu­si yh­teis­kun­nan pe­rus­so­lu: avi­o­pa­ri – per­he. Het­ki muut­taa mo­nen ih­mi­sen elä­män täy­sin.

Kaa­nan häi­den ta­pah­tu­mis­sa ol­tiin uu­den edes­sä sy­vem­min kuin pai­kal­la­o­li­jat saat­toi­vat aa­vis­taa­kaan. Oli tiis­tai­päi­vä ja Jo­han­nek­sen mu­kaan nuo­ren pa­rin on­nea juh­li­vien jou­kos­sa oli­vat myös Jee­sus, hä­nen äi­tin­sä sekä jouk­ko Jee­suk­sen op­pi­lai­ta.

Her­ran äi­ti Ma­ri­as­sa on meil­lä pal­jon op­pi­mis­ta. Uu­den Tes­ta­men­tin kir­joi­tuk­set, jot­ka kä­sit­te­le­vät Jee­suk­sen äi­tiä, ovat kos­ket­ta­vaa ker­ron­taa luot­ta­muk­ses­ta ja nöy­ryy­des­tä. Myös Kaa­naan häis­sä hä­nen toi­min­taan­sa ja ole­mis­taan kan­nat­taa seu­ra­ta.

Juu­ta­lai­sen hää­ri­tu­aa­lin ja -juh­lan kes­kei­nen ele­ment­ti oli ry­pä­leis­tä pu­ris­tet­tu vii­ni. Tie­to vii­nin lop­pu­mi­ses­ta oli juh­lan jär­jes­tä­jäl­le to­del­li­nen on­gel­ma. Hää­pa­rin hä­pe­äs­tä ei koi­tui­si hy­vää al­kua yh­tei­sel­le mat­kal­le. Jee­suk­sen äi­ti kuu­lee täs­tä ja toi­mii us­kon­sa mu­kai­ses­ti.

Huo­let Jee­suk­sen huo­maan

Ar­ki­sis­sa­kin huo­lis­sa, so­si­aa­li­sen pai­neen tai vaa­ti­mus­ten kes­kel­lä Ma­ria oh­jaa häi­den jär­jes­tä­jät Jee­suk­sen luo. Huo­mat­ta­vaa on, et­tä Ma­ria ei edes pyy­dä ei­kä ane­le Jee­suk­sel­ta mi­tään, vaan jät­tää juh­la­kan­san yh­tei­sen huo­len Jee­suk­sel­le.

Ma­ria esit­tää asi­an­sa le­vol­li­ses­sa luot­ta­muk­ses­sa, hel­lit­tä­mät­tä, vaik­ka vas­taus tun­tuu aluk­si tor­ju­val­ta. Huol­ten al­la kul­kee vah­va poh­ja­vi­re, joka on luot­ta­mus­ta sii­hen, et­tä Kor­kein tie­tää las­ten­sa tar­peet. Ju­ma­laa ei tar­vit­se oh­jeis­taa, mut­ta huo­let ja vai­vat saa us­kon luot­ta­muk­ses­sa tuo­da hä­nen eteen­sä.

Jo­han­nes on kir­joit­ta­nut ylös vii­mei­set sa­nat, jot­ka Jee­suk­sen äi­ti Uu­des­sa Tes­ta­men­tis­sa lau­suu: ”Mitä hän teil­le sa­noo­kin, teh­kää se” (Joh. 2:5). Nämä Ma­ri­an sa­nat pal­ve­li­joil­le ovat kuin hä­nen tes­ta­ment­tin­sa meil­le kai­kil­le.

Kaik­kien ih­mis­ten apu on ai­na ra­jal­lis­ta, niin oli Ma­ri­an­kin. Sik­si Her­ran äi­ti vii­mei­si­nä sa­noi­naan osoit­taa meil­le Kris­tus­ta. Hä­nen sa­nan­sa kuu­li­joi­na ja te­ki­jöi­nä me olem­me to­del­li­sen avun läh­teel­lä.

Ul­koi­nen puh­taus ei rii­tä

Jo­han­nes ker­too, et­tä hää­ta­los­sa oli kuu­si ki­vis­tä as­ti­aa. Evan­ke­lis­ta ko­ros­taa vie­lä, et­tä nuo as­ti­at oli­vat suu­ria ja nii­tä käy­tet­tiin juu­ta­lai­sen us­kon mu­kai­seen ri­tu­aa­li­seen puh­dis­tau­tu­mi­seen.

Ve­si­as­ti­at edus­ta­vat täs­sä evan­ke­liu­min koh­das­sa Van­haa liit­toa. Kris­tuk­sen per­soo­nan ja hä­nen työn­sä kaut­ta van­ha sai vaih­tua uu­teen. Puh­dis­tu­sas­ti­oi­den vesi muut­tui vii­nik­si.

Toi­saal­ta tun­nus­te­ko il­mai­si Jee­suk­sen ju­ma­lal­li­sen voi­man, sen et­tei­vät to­den­nä­köi­syyk­sien ja luon­non ko­vat lait kah­leh­di Kaik­ki­val­ti­as­ta. Toi­saal­ta juu­ri täs­sä het­kes­sä Jee­suk­sen seu­raa­jat sai­vat näh­dä, mi­ten uu­den lii­ton aa­mu al­koi sa­ras­taa. Lain vaa­ti­muk­sien mer­kit Ju­ma­la it­se täyt­ti Poi­kan­sa kaut­ta ”reu­no­ja myö­ten”.

Puh­taus ja kel­vol­li­suus Ju­ma­lan kas­vo­jen edes­sä ei ole­kaan ta­vois­sa ja pe­rin­teis­sä. Raa­ma­tun kie­les­sä vii­ni on vah­va kuva syn­ti­sen ih­mi­sen puh­tau­den kor­ke­as­ta hin­nas­ta – Kris­tuk­sen ve­res­tä. ”Kris­tuk­sen ve­res­sä meil­lä on lu­nas­tus, rik­ko­mus­tem­me an­teek­si­an­to” (Ef. 1:7).

Teks­ti: Al­bert Ha­lo­nen

Ku­vi­tus­ku­va: Juha Hu­ma­la­jo­ki

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 16.1.2019

Evan­ke­liu­mi­teks­ti, Joh. 2:1—11

Raa­mat­tu 1992: Vii­kon kol­man­te­na päi­vä­nä vie­tet­tiin Ga­li­le­an Kaa­nas­sa häi­tä. Jee­suk­sen äi­ti oli siel­lä, ja myös Jee­sus ja hä­nen ope­tus­lap­sen­sa kut­sut­tiin häi­hin. Vii­ni lop­pui kes­ken, ja äi­ti sa­noi Jee­suk­sel­le: ”Heil­lä ei ole vii­niä.” Mut­ta Jee­sus vas­ta­si: ”An­na mi­nun ol­la, nai­nen. Mi­nun ai­ka­ni ei ole vie­lä tul­lut.” Hä­nen äi­tin­sä sa­noi pal­ve­li­joil­le: ”Mitä hän teil­le sa­noo­kin, teh­kää se.”

Siel­lä oli kuu­si ki­vis­tä ve­si­as­ti­aa juu­ta­lais­ten ta­po­jen mu­kai­sia pe­su­ja var­ten; ne oli­vat pa­rin kol­men mi­tan ve­toi­sia. Jee­sus sa­noi pal­ve­li­joil­le: ”Täyt­tä­kää as­ti­at ve­del­lä”, ja he täyt­ti­vät ne reu­no­ja myö­ten. Sit­ten hän sa­noi: ”Ot­ta­kaa nyt sii­tä ja vie­kää pi­to­jen val­vo­jal­le”, ja he vei­vät. Val­vo­ja mais­toi vet­tä: se oli muut­tu­nut vii­nik­si. Toi­sin kuin pal­ve­li­jat, jot­ka oli­vat ve­den as­ti­as­ta ot­ta­neet, hän ei tien­nyt, mis­tä vii­ni oli pe­räi­sin. Hän kut­sui sul­ha­sen luok­seen ja sa­noi: ”Kaik­ki tar­jo­a­vat en­sik­si hy­vän vii­nin ja sit­ten, kun vie­raat al­ka­vat juo­pua, huo­nom­paa. Mut­ta sinä olet sääs­tä­nyt hy­vän vii­nin tä­hän as­ti.”

Tämä oli Jee­suk­sen tun­nus­te­ois­ta en­sim­mäi­nen, ja hän teki sen Ga­li­le­an Kaa­nas­sa. Hän il­mai­si sil­lä kirk­kau­ten­sa, ja hä­nen ope­tus­lap­sen­sa us­koi­vat hä­neen.

Bib­lia: Kol­man­te­na päi­vä­nä oli­vat häät Ga­li­le­an Kaa­nas­sa, ja Je­suk­sen äi­ti oli siel­lä. Je­sus ja hä­nen ope­tus­lap­sen­sa kut­sut­tiin myös häi­hin. Ja kun vii­na puut­tui, sa­noi Je­suk­sen äi­ti hä­nel­le: ei heil­lä ole vii­naa. Je­sus sa­noi hä­nel­le: vai­mo! mitä mi­nun on si­nun kans­sas? ei mi­nun ai­ka­ni ole vie­lä tul­lut. Hä­nen äi­tin­sä sa­noi pal­ve­li­joil­le: mitä hän teil­le sa­noo, se teh­käät.

Siel­lä oli kuu­si ki­vis­tä vesi-as­ti­aa pan­tu­na Juu­da­lais­ten puh­dis­ta­mi­sen ta­van jäl­keen, ja ku­kin veti kak­si eli kol­me mit­taa. Je­sus sa­noi heil­le: täyt­tä­käät vesi-as­ti­at ve­del­lä. He täyt­ti­vät ne ylen täy­teen. Hän sa­noi heil­le: pan­kaat nyt si­säl­le ja vie­käät edes­käy­väl­le. Ja he vei­vät. Mut­ta kuin edes­käy­pä mais­ti sitä vet­tä, joka vii­nak­si tul­lut oli, (ei­kä tie­tä­nyt, kus­ta se tuli, mut­ta pal­ve­li­at tie­si­vät, jot­ka ve­den am­men­si­vat,) kut­sui edes­käy­pä yl­jän, ja sa­noi hä­nel­le: jo­kai­nen an­taa en­sis­ti hy­vää vii­naa, ja kuin juo­vu­taan, niin sit­te huo­nom­paa: sinä kät­kit hy­vän vii­nan tä­hän as­ti.

Tämä on en­si­mäi­nen tun­nus­täh­ti, jon­ka Je­sus teki Ga­li­le­an Kaa­nas­sa, ja il­moit­ti kun­ni­an­sa. Hä­nen ope­tus­lap­sen­sa us­koi­vat hä­nen pääl­len­sä.