Isän hätä ajoi hä­net et­si­mään apua po­jal­leen. Hä­nen ai­noa poi­kan­sa (Luuk. 9:38) oli va­ka­vas­ti sai­ras.

Ai­ka ajoin sai­raus vai­kut­ti po­jas­sa sen, et­tä hän kuo­la­si, ki­ris­te­li ham­pai­taan ja meni ai­van jäy­käk­si. Toi­si­naan sai­raus ai­heut­ti kou­ris­tuk­sia ja kie­ris­ke­lyä maas­sa. Mo­nen­lai­seen vaa­raan­kin sai­raus vei po­jan. Jos­kus se heit­ti hä­net ve­teen, jos­kus tu­leen.

Po­jal­la oli ol­lut täl­lai­nen vai­va pie­nes­tä pi­tä­en. Isän tul­kin­nan mu­kaan tä­män ai­heut­ti po­jas­sa vai­kut­ta­va myk­kä ja paha hen­ki. Sen ta­voit­tee­na oli saa­da poi­ka ta­pe­tuk­si

(Mark. 9:22).

Lap­sen sai­raus on ai­na va­ka­va asia van­hem­mil­le. Se ai­heut­taa huol­ta ja hä­tää ja voi val­vot­taa öi­sin. Apua et­si­tään kai­kis­ta mah­dol­li­sis­ta pai­kois­ta sai­rau­den va­ka­vuu­des­ta riip­pu­en.

Luon­nol­li­sen sai­rau­den li­säk­si suur­ta mur­het­ta ja huol­ta ai­heut­taa myös se, jos pa­han hen­ki on vie­rot­ta­mas­sa omaa ra­kas­ta las­ta us­ko­mi­sen tiel­tä. Pa­han hen­gen, sie­lun­vi­hol­li­sen, ta­voit­tee­na on ”tap­paa” – riis­tää syn­nin kaut­ta us­kon lah­ja ja Ju­ma­lan lap­seus.

Ope­tus­las­ten tai­dot ei­vät riit­tä­neet

Ope­tus­las­ten tai­dot ei­vät riit­tä­neet vas­taa­maan isän avun­pyyn­töön. Isä oli tuo­nut poi­kan­sa en­sin ope­tus­las­ten pa­ran­net­ta­vak­si. Hän oli il­mei­ses­ti kuul­lut ja eh­kä näh­nyt­kin, kuin­ka ope­tus­lap­sil­la­kin oli voi­ma pa­ran­taa eri­lai­sia sai­rauk­sia.

Lä­het­tä­es­sään omi­an­sa val­ta­kun­tan­sa työ­hön Jee­sus an­toi heil­le voi­man ja val­lan: ”Pa­ran­ta­kaa sai­rai­ta, he­rät­tä­kää kuol­lei­ta, puh­dis­ta­kaa spi­taa­li­sia ja aja­kaa pois pa­ho­ja hen­kiä. Lah­jak­si olet­te saa­neet, lah­jak­si an­ta­kaa.” (Matt. 10:8.) Muun mu­as­sa Pie­ta­ri pa­ran­si syn­ty­mäs­tään saak­ka ram­pa­na ol­leen mie­hen ol­les­saan mat­kal­la temp­pe­liin Jee­suk­sen ylös­nou­se­mi­sen jäl­keen (Ap. t. 3:7–8).

Täl­lä ker­taa ope­tus­lap­set ei­vät kui­ten­kaan ky­en­neet pa­ran­ta­maan poi­kaa ei­vät­kä pääs­tä­mään hän­tä pa­han hen­gen val­las­ta. On ti­lan­tei­ta, jois­sa us­ko­vai­nen­kin jou­tuu tun­nus­ta­maan osaa­mat­to­muu­ten­sa ja voi­mat­to­muu­ten­sa sekä ajal­li­sen sai­rau­den et­tä sie­lun­vi­hol­li­sen voi­man edes­sä.

Us­ko Jee­suk­seen toi avun

Isä toi poi­kan­sa Jee­suk­sen luo. Jee­sus vas­ta­si isäl­le: ”Kaik­ki on mah­dol­lis­ta sil­le, joka us­koo.” Po­jan sai­raus vei isän­kin hen­ki­lö­koh­tai­sen us­kon ää­rel­le. Hän huu­si ”Minä us­kon! Au­ta mi­nua epä­us­kos­sa­ni!”

Poi­ka tuo­tiin Jee­suk­sen luok­se. Hän käs­ki saas­tais­ta hen­keä sa­no­en: ”Myk­kä ja kuu­ro hen­ki, minä käs­ken si­nua: läh­de po­jas­ta älä­kä enää mene hä­neen!” Sit­ten Jee­sus tart­tui poi­kaa kä­des­tä ja aut­toi hä­net jal­keil­le ja tämä nou­si. Isä sai poi­kan­sa ter­vee­nä ta­kai­sin. Oli­han se ilon asia.

Ru­kouk­sel­la ja paas­tol­la

Jäl­ki­kes­kus­te­luis­sa ope­tus­lap­set ky­syi­vät Jee­suk­sel­ta, mik­si he ei­vät ky­en­neet aja­maan pa­haa hen­keä pois po­jas­ta. Jee­sus vas­ta­si, et­tä tätä la­jia ei saa pois muu­toin kuin ru­kouk­sel­la ja paas­tol­la.

Evan­ke­lis­ta Mat­teus täy­den­tää tätä Mar­kuk­sen muis­tiin mer­kit­se­mää vas­taus­ta Jee­suk­sen sa­noil­la ”Kos­ka teil­lä on niin vä­hän us­koa – – Jos teil­lä oli­si us­koa edes si­na­pin­sie­me­nen ver­ran, te voi­sit­te sa­noa täl­le vuo­rel­le: ’Siir­ry tääl­tä tuon­ne’, ja se siir­tyi­si. Mi­kään ei oli­si teil­le mah­do­ton­ta.”(Matt. 17:19–20.)

On asi­oi­ta, joi­den edes­sä on to­det­ta­va oma voi­mat­to­muus ja osaa­mat­to­muus. Usein vai­kei­den asi­oi­den koh­da­tes­sa luot­ta­mus Ju­ma­laan­kin hor­juu. Ei ai­na jak­sa us­koa Ju­ma­las­ta hy­vää. Saat­taa näyt­tää jopa sil­tä, et­tä Ju­ma­la on hy­län­nyt an­ta­es­saan niin kä­sit­tä­mät­tö­män suu­ria ko­et­te­le­muk­sia. Ju­ma­lan vii­sau­den edes­sä jääm­me mo­nes­ti sa­nat­to­mik­si.

Vä­häi­nen us­ko riit­tää

Vä­häi­sel­lä us­kol­la pe­ri­tään tai­vas, kun se on Ju­ma­lan Po­jan an­ta­maa us­koa. Mut­ta tai­vaan val­ta­kun­nan asuk­kai­na­kin jou­dum­me tun­nus­tau­tu­maan mo­nis­sa asi­ois­sa epäi­le­vik­si mat­ka­mie­hik­si.

Ar­jen ko­et­te­le­muk­sis­sa ja sie­lun­vi­hol­li­sen tuo­mis­sa vai­vois­sa us­ko käy vä­häk­si. Sil­ti on lupa luot­taa Ju­ma­lan sa­nan roh­kai­se­viin lu­pauk­siin ko­et­te­le­muk­sen päi­vi­nä: ”Heit­tä­kää kaik­ki mur­heen­ne hä­nen kan­net­ta­vak­seen, sil­lä hän pi­tää teis­tä huo­len” (1. Piet. 5:7).

Ai­mo Hau­ta­mä­ki

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 8.3.2017

Evan­ke­liu­mi­teks­ti: Mark. 9:17–29

Bib­lia

Niin yk­si kan­san se­as­ta vas­ta­si ja sa­noi: Mes­ta­ri, minä toin si­nun ty­kös poi­ka­ni, jol­la on myk­kä hen­ki. Ja kuin hän ru­pee hä­nen kimp­puun­sa, niin hän re­pe­lee hän­tä, ja hän vaah­tuu, ja ki­ris­te­lee ham­pai­tan­sa, ja kui­vet­tuu. Ja minä sa­noin si­nun ope­tus­lap­sil­les, et­tä he ajai­si­vat hä­nen ulos, ja ei he voi­neet. Niin hän vas­ta­si ja sa­noi: oi sinä us­ko­toin su­ku­kun­ta! kuin­ka kau­van mi­nun pi­tää ole­man tei­dän kans­san­ne? kuin­ka kau­van minä tei­tä kär­sin? Tuo­kaat hän­tä mi­nun ty­kö­ni. Ja he toi­vat sen hä­nen ty­kön­sä. Ja kuin hän näki hä­nen, re­päi­si koh­ta hen­ki hän­tä, ja hän lan­ke­si maa­han, ja kie­rit­te­li it­si­än­sä ja vaah­tui. Ja hän ky­syi hä­nen isäl­tän­sä: kuin­ka pal­jon ai­kaa sit­te on kuin tämä on hä­nel­le tul­lut? Hän sa­noi: lap­suu­des­ta; Ja hän heit­ti hä­nen usein tu­leen ja ve­siin, et­tä hän hu­kut­tais hä­nen. Mut­ta jos sinä jo­ta­kin voit, niin au­ta mei­tä ja ar­mah­da mei­dän pääl­lem­me. Niin sa­noi Je­sus hä­nel­le: jos sinä sen voit us­koa, kaik­ki ovat us­ko­vai­sel­le mah­dol­li­set. Ja koh­ta po­jan isä huu­si it­kien ja sa­noi: Her­ra, minä us­kon, au­ta mi­nun epä­us­ko­a­ni. Mut­ta kuin Je­sus sen näki, et­tä kan­sa yn­nä juok­si tykö, nuh­te­li hän sitä saas­tais­ta hen­keä, sa­no­en hä­nel­le: sinä myk­kä ja kuu­ro hen­ki! minä käs­ken si­nua, mene ulos hä­nes­tä, ja älä täs­te­des hä­nen si­säl­len­sä mene. Niin se huu­si ja re­pe­li ko­vin hän­tä, ja läk­si ulos. Ja se tuli niin­kuin kuol­lut, niin et­tä moni sa­noi: hän on kuol­lut. Mut­ta Je­sus tart­tui hä­nen kä­teen­sä ja nos­ti hä­nen, ja hän nou­si. Ja kuin hän oli huo­nee­seen men­nyt si­säl­le, ky­syi­vät hä­nen ope­tus­lap­sen­sa hä­nel­tä eri­nän­sä: mik­si em­me voi­neet hän­tä ajaa ulos? Ja hän sa­noi heil­le: tämä suku ei tai­da mil­lään muul­la kuin ru­kouk­sel­la ja paas­tol­la men­nä ulos.

Raa­mat­tu 1992

Eräs mies vä­ki­jou­kos­ta vas­ta­si hä­nel­le: "Opet­ta­ja, minä toin poi­ka­ni si­nun luok­se­si. Hä­nes­sä on myk­kä hen­ki. Se ot­taa hä­net val­taan­sa mis­sä vain. Se pais­kaa hä­net maa­han, ja hän kuo­laa ja ki­ris­te­lee ham­pai­taan ja me­nee ai­van jäy­käk­si. Pyy­sin, et­tä ope­tus­lap­se­si ajai­si­vat hen­gen pois, mut­ta ei heis­tä ol­lut sii­hen." Sil­loin Jee­sus sa­noi heil­le: "Voi tätä epä­us­kois­ta su­ku­pol­vea! Kuin­ka kau­an mi­nun on vie­lä ol­ta­va tei­dän kes­kuu­des­san­ne? Kuin­ka kau­an mi­nun pi­tää kes­tää tei­tä? Tuo­kaa poi­ka mi­nun luok­se­ni." He toi­vat po­jan Jee­suk­sen luo. Jee­suk­sen näh­des­sään hen­ki heti kou­ris­ti poi­kaa, ja tämä kaa­tui, kie­ris­ke­li maas­sa ja kuo­la­si. Jee­sus ky­syi po­jan isäl­tä: "Kuin­ka kau­an hä­nel­lä on ol­lut tämä vai­va?" "Pie­nes­tä pi­tä­en", vas­ta­si mies. "Hen­ki on mo­net ker­rat kaa­ta­nut hä­net, jopa tu­leen ja ve­teen, jot­ta sai­si hä­net ta­pe­tuk­si. Sää­li mei­tä ja au­ta, jos sinä jo­ta­kin voit!" "Jos voit?" vas­ta­si Jee­sus. "Kaik­ki on mah­dol­lis­ta sil­le, joka us­koo." Sil­loin po­jan isä heti huu­si: "Minä us­kon! Au­ta mi­nua epä­us­kos­sa­ni!" Kun Jee­sus näki, et­tä vä­keä tuli ai­na vain li­sää, hän käs­ki saas­tais­ta hen­keä sa­no­en: "Myk­kä ja kuu­ro hen­ki, minä käs­ken si­nua: läh­de po­jas­ta älä­kä enää mene hä­neen!" Hen­ki huu­si, kou­ris­ti poi­kaa ra­jus­ti ja läh­ti hä­nes­tä. Poi­ka jäi ma­kaa­maan elot­to­man nä­köi­se­nä, ja mo­net sa­noi­vat­kin: "Nyt hän kuo­li." Mut­ta Jee­sus tart­tui hän­tä kä­des­tä ja aut­toi hä­net jal­keil­le, ja hän nou­si. Kun Jee­sus sit­ten oli men­nyt si­sään ja vain ope­tus­lap­set oli­vat pai­kal­la, nämä ky­syi­vät hä­nel­tä: "Mik­si me em­me ky­en­neet aja­maan sitä hen­keä po­jas­ta?" Hän vas­ta­si: "Tätä la­jia ei saa läh­te­mään muul­la kuin ru­kouk­sel­la."