”Et­te­kö te rak­kaat ope­tus­lap­se­ni, jot­ka minä it­se va­lit­sin, ym­mär­rä? Näin­hän kai­ken piti ta­pah­tua. Kaik­ki oli en­nal­ta pää­tet­ty ja kir­joi­tet­tu.” Täl­lä ta­paa Her­ram­me Jee­sus pu­hut­te­li ope­tus­lap­si­aan en­nen ja jäl­keen kuo­le­man­sa hau­dal­la, Em­mauk­seen me­ne­väl­lä tiel­lä, je­ru­sa­le­mi­lai­sen ta­lon ylä­ker­ras­sa lu­kit­tu­jen ovien ta­ka­na, Ti­be­ri­aan jär­ven ran­nal­la ja muu­al­la­kin.

Ylös­nous­sut Kris­tus il­mes­tyi omil­leen, vain omil­leen. Näil­le epäi­le­vil­le ope­tus­lap­sil­leen, si­sa­ril­leen ja vel­jil­leen, Her­ra näyt­täy­tyi ja roh­kai­si hei­tä us­ko­maan. Näin pi­ti­kin käy­dä. Kaik­ki on nyt hy­vin, Ju­ma­lan tar­koit­ta­mal­la ta­val­la.

Vie­kää hy­vää sa­no­maa

Teks­tim­me vah­vis­taa mui­den­kin evan­ke­liu­mien vies­tin, Jee­suk­sen sa­nat omil­leen: Men­kää ja saar­nat­kaa pa­ran­nus­ta, syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta. To­dis­ta­kaa mi­nus­ta ja py­sy­kää mi­nus­sa. Pyhä Hen­ki va­rus­taa tei­dät työ­hön ja Ju­ma­lan tah­don mu­kai­seen elä­mään ja kil­voit­te­luun. Py­sy­kää täs­sä kau­pun­gis­sa, Je­ru­sa­le­mis­sa.

Voi­nem­me tut­kia tätä myös pro­feet­ta Je­sa­jan pu­heen va­los­sa. Sen mu­kaan Je­ru­sa­lem on myös Her­ran Sii­o­nin ver­taus­ku­va: ”Me tah­dom­me kul­kea hä­nen pol­ku­jaan, sil­lä Sii­o­nis­ta tu­lee Her­ran sana ja Je­ru­sa­le­mis­ta kai­kuu Ju­ma­lan puhe” (Jes. 2:3).

On siis syy­tä py­syä siel­lä, mis­sä hyvä sa­no­ma tur­val­li­ses­ti ja puh­taas­ti ju­lis­te­taan. Siel­lä olem­me saa­neet kuul­la Jee­suk­sen käs­kys­tä hä­nen ni­mes­sään ju­lis­te­tun syn­nin­pääs­tön sa­nan: ”Poi­ka­ni, ole hy­väs­sä tur­vas­sa, si­nun syn­ti­si an­ne­taan si­nul­le an­teek­si” (Matt. 9:2).

Te olet­te tä­män to­dis­ta­jat

Syn­tiin lan­ke­a­vil­le, hei­kos­ti kil­voit­te­le­vil­le ope­tus­lap­sil­le an­net­tiin mer­kit­tä­vä teh­tä­vä: Saar­nat­kaa syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta ja to­dis­ta­kaa Py­hän Hen­gen voi­mas­ta. Ju­ma­la it­se va­rus­taa tei­dät, saat­te voi­man kor­keu­des­ta. Ker­to­kaa täs­tä ih­meel­li­ses­tä us­kon­lah­jas­ta us­kos­ta osat­to­mil­le tai us­kos­saan hor­ju­vil­le.

Paa­va­li­kin sai loh­tua to­dis­ta­mi­sen teh­tä­vään ar­mos­ta. ”Tyy­dy mi­nun ar­moo­ni, sil­lä mi­nun voi­ma­ni on hei­kois­sa vä­ke­vä” (2. Kor. 12:9). Heik­ko to­dis­ta­ja to­dis­taa Ju­ma­lan voi­maa, ei omaan­sa. Ajat­te­li­sin, et­tä eri­tyi­ses­ti sa­nan­pal­ve­li­joi­den, pap­pien ja maal­li­koi­den, tu­li­si tämä muis­taa. Jo­kai­nen Ju­ma­lan lap­si, us­kon­lah­jan saa­nut ja sen ar­mos­ta pi­tä­nyt, on Her­ran to­dis­ta­ja: ”Sen täh­den, et­tä meil­lä sen­kal­tai­nen vir­ka on, sen jäl­keen kuin ar­mo mei­dän koh­taam­me ta­pah­tu­nut on” (2. Kor. 4:1).

Jee­sus ote­taan tai­vaa­seen

Jee­suk­sen teh­tä­vä maan pääl­lä oli päät­ty­nyt. Hän er­ka­ni ope­tus­las­ten luo­ta siu­na­ten. Tämä on hy­vin kau­nis ja esi­mer­kin si­säl­tä­vä tapa er­kaan­tua. Jee­suk­sen siu­naa­mat ope­tus­lap­set tun­si­vat rie­mua ja nöy­rää kun­ni­oi­tus­ta. He ku­mar­si­vat Her­raa maa­han saak­ka. Tätä rie­mua myös jat­kui Jee­suk­sen pois­tu­mi­ses­ta huo­li­mat­ta. Ope­tus­lap­set, us­ko­vai­set, pi­ti­vät temp­pe­lis­sä ju­ma­lan­pal­ve­lus­ta ylis­tä­en ja kiit­tä­en.

Tä­hän Luuk­kaan evan­ke­liu­mi päät­tyy. Kir­joit­ta­ja jat­kaa ta­pah­tu­mien ku­vaus­ta Apos­to­lien te­ois­sa. Siel­lä ker­ro­taan vai­non, su­run, epäi­lys­ten, mut­ta myös ilon, rau­han, an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta syn­ty­vän rie­mun päi­viä. Ope­tus­las­ten ar­ki- ja py­hä­päi­vän voi­ma oli evan­ke­liu­mi, siu­naus ja luot­ta­mus.

Pen­na Par­vi­ai­nen

Raa­ma­tun­koh­tia, joi­hin kir­joi­tus poh­ja­tuu:

He­la­tors­tai: Ps. 47:6–9; Jes. 33:5–6; Ap. t. 1:1–11 tai Room. 8:31–39; Luuk. 24:46–53

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 13.5.2015.