Jee­suk­sen sa­no­jen kuu­li­jat ovat kaik­ki kuin ta­lon­ra­ken­ta­jia: jär­ke­viä tai tyh­miä. Ra­ken­nus­paik­ka rat­kai­see, kum­paa luon­neh­din­taa ra­ken­ta­jas­ta käy­te­tään.

Ra­ken­ta­ja-ver­tauk­seen si­säl­tyy ai­na­kin kak­si ta­soa: konk­reet­ti­nen ver­taus ja ope­tus us­kon­kil­voi­tuk­sen vält­tä­mät­tö­myy­des­tä.

Näi­hin vuo­ri­saar­nan vii­mei­siin ver­taus­ja­kei­siin tii­vis­tyy myös kuva Ju­ma­lan py­hän lain lem­pey­des­tä ja an­ka­ruu­des­ta: Ra­ken­nus on joko ku­kis­tu­ma­ton tai sit­ten sen lan­kee­mus on suu­ri (Matt. 7:27, Bib­lia). Sil­tä vä­lil­tä ole­vaa vaih­to­eh­toa ei ole.

Ta­lon pe­rus­tan tär­keys

Pa­rin tu­han­nen vuo­den ta­kai­nen ra­ken­nus- ja maan­siir­to­tek­niik­ka ei­vät mah­dol­lis­ta­neet ny­kyi­sen ta­pais­ta sy­vä­paa­lu­tus­ta, an­tu­ran va­la­mis­ta tai edes sok­ke­lin muu­raus­ta. Pe­rus­ta­mi­nen alet­tiin ra­ken­nus­ki­vien aset­te­lul­la maan­pin­nas­ta. Sen vuok­si maa­poh­ja mää­rit­ti ny­kyis­tä­kin enem­män ra­ken­nuk­sen kes­tä­vyyt­tä.

Sa­teet­to­ma­na, kui­va­na ai­ka­na moni ra­ken­nuk­sen poh­ja­pai­kak­si kel­vo­ton­kin hiek­ka­pen­ger saat­toi näyt­tää ihan kel­vol­li­sel­ta ko­ti­pi­hal­ta, jo­hon voi­si ai­van hy­vin ra­ken­taa ko­me­an ta­lon. Sii­hen ra­ken­ta­mi­nen saat­toi ol­la mer­kit­tä­väs­ti hel­pom­paa ja no­pe­am­paa kuin kal­li­o­pe­rus­tal­le ra­ken­ta­mi­nen.

Ra­ken­ta­mi­sen ai­ka­na­kaan ei vie­lä il­men­nyt, mik­si ra­ken­ta­jaa tuli pi­tää jär­ke­vä­nä tai tyh­mä­nä. Ver­tauk­ses­sa Jee­sus ei puhu mi­tään ra­ken­ta­jan am­mat­ti­tai­dos­ta. Kum­mat­kin ra­ken­ta­jat saat­toi­vat ol­la nä­ke­myk­sel­li­siä suun­nit­te­li­joi­ta tai tai­ta­via run­gon ja pin­to­jen val­mis­tuk­ses­sa.

Jee­sus ei myös­kään esit­tä­nyt mi­tään eroa ra­ken­ta­jien ah­ke­ruu­des­sa. It­se ra­ken­nuk­ses­ta­kaan hän ei pu­hu­nut mi­tään. Ver­taus ei ota kan­taa poh­ja­rat­kai­suun tai si­sus­tuk­seen, ei va­loi­suu­teen, oma­pe­räi­syy­teen tai ma­te­ri­aa­lei­hin. Huo­mio kiin­ni­te­tään vain pe­rus­taan.

Pe­rus­tan to­del­li­nen kes­tä­vyys pun­nit­tiin ra­ken­nus­vai­heen si­jaan vas­ta sit­ten, kun rank­ka­sa­teet tu­li­vat. Sil­loin koko mai­se­ma muut­tui. Kui­vat jo­e­nuo­mat täyt­tyi­vät, ve­det vir­ta­si­vat ja siir­te­li­vät hiek­kaa vir­ra­tes­saan. Huo­noon paik­kaan ra­ken­ne­tun ta­lon pe­rus­tan kan­ta­vuus ro­mah­ti, ja talo lu­his­tui maan ta­sal­le. Kal­li­o­pe­rus­tal­la sei­so­nut­ta ra­ken­nus­ta ei­vät piek­sä­vä myrs­ky ja tul­va­kaan sor­ta­neet.

Ai­noa kes­tä­vä pe­rus­tus

Ver­tauk­sen kal­li­o­pe­rus­tus on Kris­tus, jol­le jo­kai­nen Her­ran sa­nan kuu­li­ja kut­su­taan ra­ken­ta­maan us­kon­sa. Joka et­sii oman mie­len­sä mu­kai­sen pe­rus­tuk­sen, ra­ken­taa hie­kal­le. Ver­tauk­sen sa­no­ma on sel­vä: Kris­tus on ai­noa oi­kea us­kon pe­rus­tus, ei­kä muu­ta pe­rus­tus­ta voi­da las­kea (vrt. 1. Kor. 3:11).

Ope­tus ei jää kui­ten­kaan sii­hen, mikä on pe­rus­tus. Jee­sus käy ver­tauk­sel­la, vas­toin lai­no­pet­ta­jien ta­paa, voi­mak­kaas­ti kuu­li­joi­taan koh­ti – kuin se, jol­la on val­ta. Hän il­moit­taa, mi­ten kal­li­ol­le ra­ken­ta­mi­nen il­me­nee.

Kaik­ki ovat ra­ken­ta­jia. Joka kuu­lee hä­nen sa­nan­sa ja toi­mii nii­den mu­kai­ses­ti, on jär­ke­vä ra­ken­ta­ja. Joka kuu­lee hä­nen sa­nan­sa, mut­ta ei toi­mi nii­den mu­kaan, on tyh­mä ra­ken­ta­ja.

Vii­sau­del­la ja tyh­myy­del­lä ei täs­sä tar­koi­te­ta kor­ke­aa tai al­hais­ta ajal­lis­ta ym­mär­rys­tä. Mo­net ajal­li­ses­ti op­pi­neet­kin osaa­vat an­taa ar­von Jee­suk­sen ope­tuk­sel­le ja kun­ni­oit­ta­vat hä­nen ope­tus­ten­sa vii­saut­ta.

Vie­lä on ar­mon ai­ka

Vaik­ka ver­tauk­sen mu­kaan on­kin vält­tä­mä­tön­tä, et­tä pi­tää Jee­sus­ta oi­ke­a­na us­kon pe­rus­ta­na, se ei vie­lä rii­tä (vrt. Jaak. 1:23 ja 2:18). Sen, joka us­koo, tar­vit­see myös läh­teä seu­raa­maan Jee­sus­ta opis­sa, elä­mäs­sä ja kär­si­myk­ses­sä. Joka kuu­lee ja toi­mii ope­tuk­sen mu­kai­ses­ti, ver­tau­tuu vii­saa­seen ra­ken­ta­jaan.

Kun en­sin pää­see ai­van ar­mos­ta us­ko­maan, sii­tä al­kaa us­kon­kil­voi­tus: elä­mä ar­mon val­ta­kun­nas­sa yh­des­sä tois­ten Ju­ma­lan las­ten kans­sa. Tyh­mä ra­ken­ta­ja voi kyl­lä ol­la ah­ke­ra ja ra­ken­taa omas­ta ja mo­nien mui­den­kin mie­les­tä hie­non ta­lon mu­ka­vaan paik­kaan, näin kau­nii­den säi­den ar­mo­na­jal­la. Mut­ta ajan lo­pul­la jo­kai­sen ta­loa piis­kaa­vat myrs­kyt ja tul­vat. Sil­loin tont­ti rat­kai­see, ei näyt­tä­vä talo.

Kris­tus-kal­li­ol­la riit­tää yhä tont­tia. Sik­si jo­kai­sen ih­mi­sen kan­nat­taa kuul­la saar­na pa­ran­nuk­ses­ta ja syn­tien an­teek­si an­ta­mi­ses­ta sekä toi­mia sen mu­kai­ses­ti: en­sin us­koa ja sit­ten al­kaa kil­voi­tus us­ko­vais­ten mat­ka­saa­tos­sa. Kris­tus-kal­li­ol­la vä­hän köm­pe­löm­pi­kin ra­ken­nus kes­tää, kaik­kein vii­mei­sim­män­kin ra­juil­man.

Ol­li Poh­jo­nen

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 18.7.2018

Ku­vi­tus­ku­va: El­ja Maa­nin­ka