JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Laki he­rät­tää, evan­ke­liu­mi va­paut­taa

Päivämies
Sana sunnuntaiksi
22.10.2017 7.00

Juttua muokattu:

1.1. 11:20
2020010111201920171022070000

Ih­mi­nen voi saa­da pe­las­tuk­sen vain Jee­suk­sen so­vi­tus­työn kaut­ta.

Oli ta­pah­tu­nut ih­me: Jee­sus oli an­ta­nut näön syn­ty­mäs­tä saak­ka so­ke­a­na ol­leel­le. Ta­pah­tu­ma syn­nyt­ti kii­vaan kes­kus­te­lun. Asi­aa pui­tiin pit­kään.

Pa­ran­tu­nut kyl­läs­tyi jo vas­taa­maan fa­ri­seus­ten esit­tä­miin ky­sy­myk­siin. Hän vii­mein to­kai­si heil­le: ”Jo­han minä sen teil­le sa­noin, te vain et­te kuun­nel­leet. Mik­si te taas tah­dot­te sen kuul­la? Te­kee­kö tei­dän­kin mie­li hä­nen ope­tus­lap­sik­seen?” Tä­hän fa­ri­seuk­set tart­tui­vat: ”Sinä hä­nen ope­tus­lap­sen­sa olet, me olem­me Moo­sek­sen ope­tus­lap­sia.”

Fa­ri­seuk­set ei­vät ha­lun­neet mis­sään ta­pauk­ses­sa ol­la Jee­suk­sen ope­tus­lap­sia. He ha­lu­si­vat ol­la Moo­sek­sen ope­tus­lap­sia.

It­se teh­ty van­hurs­kaus

Moo­ses oli kes­kus­te­li­joil­le tut­tu hen­ki­lö. Raa­ma­tun ker­to­mus­ten kaut­ta hän on tut­tu tä­män­kin ajan ih­mi­sil­le. Moo­ses oli hen­ki­lö, jon­ka joh­dol­la Ju­ma­la vei Is­ra­e­lin kan­san pois Egyp­tin or­juu­des­ta lu­va­tun maan ra­jal­le. Toi­sek­si Moo­ses oli hen­ki­lö, jon­ka kaut­ta Ju­ma­la an­toi kym­me­nen käs­kyn lain.

Käs­kyt oli kir­joi­tet­tu kah­teen tau­luun. En­sim­mäi­ses­sä tau­lus­sa oli kol­me en­sim­mäis­tä käs­kyä. Ne kos­ki­vat Ju­ma­lan ja ih­mi­sen vä­lis­tä suh­det­ta. Toi­sen lain tau­lun seit­se­män käs­kyä liit­tyi­vät ih­mis­ten kes­ki­näi­siin suh­tei­siin.

Moo­sek­sen ope­tus­lap­si­na fa­ri­seuk­set ha­lu­si­vat elää käs­ky­jen mu­kaan. Var­mis­taak­seen sen, et­tä voi­si­vat vii­meis­tä piir­toa myö­ten täyt­tää käs­kyt, he oli­vat laa­ti­neet niin sa­no­tut isien pe­rin­näis­sään­nöt: yli 600 kiel­toa ja käs­kyä si­säl­tä­vän se­li­tys­ko­ko­el­man.

Sään­tö­jen teh­tä­vä oli aut­taa ih­mis­tä to­teut­ta­maan kym­me­nen käs­kyn vaa­ti­muk­set. Fa­ri­seuk­set us­koi­vat, et­tä täy­del­li­nen käs­ky­jen mu­kaan elä­mi­nen on mah­dol­lis­ta. He ajat­te­li­vat, et­tä ih­mi­nen voi te­oil­laan an­sai­ta van­hurs­kau­den eli Ju­ma­lal­le kel­paa­vai­suu­den. Fa­ri­seus­ten ajat­te­lu­ta­vas­ta voi­tai­siin käyt­tää ni­mi­tys­tä oma­van­hurs­kaus, it­se teh­ty van­hurs­kaus.

Lain kaut­ta pa­ran­nuk­seen

Jee­sus ja fa­ri­seuk­set oli­vat eri miel­tä lain täyt­tä­mi­sen mah­dol­li­suu­des­ta ja sen kaut­ta saa­ta­vas­ta ian­kaik­ki­ses­ta elä­mäs­tä. Moo­sek­sen ope­tus­lap­set voi­vat pääs­tä lä­hel­le Ju­ma­lan val­ta­kun­taa, mut­ta laki ei vie hei­tä sin­ne si­säl­le, sil­lä il­man Jee­sus­ta he jää­vät epä­us­kon pi­mey­teen.

Fa­ri­seuk­set ei­vät ym­mär­tä­neet Moo­sek­sen eli lain teh­tä­vää. Lain teh­tä­vä on he­rät­tää syn­nin­tun­to, joka aut­taa ih­mi­sen pa­ran­nuk­seen syn­nis­tä. Lain teh­tä­vä on ajaa Kris­tuk­sen yh­tey­des­tä syn­nin täh­den ek­sy­nyt­tä epä­us­kois­ta ih­mis­tä ta­kai­sin Jee­suk­sen luo.

Fa­ri­seuk­set sa­noi­vat so­keu­des­ta pa­ran­tu­neen mie­hen ole­van Jee­suk­sen ope­tus­lap­sen. So­kea ei ky­en­nyt it­se pa­ran­ta­maan it­se­ään, vaan hän tar­vit­si Jee­suk­sen avun. Jee­sus an­toi hä­nel­le ajal­li­sen näön li­säk­si us­kon avaa­man näön.

Ju­ma­lan lain syn­ti­sek­si te­ke­mä ih­mi­nen ei ky­ke­ne it­se aut­ta­maan it­se­ään. Hän ei omin te­oin tai omil­la an­si­oil­laan ky­ke­ne va­pau­tu­maan syn­nin kah­leis­ta.

Jee­sus täyt­ti lain

Apos­to­li Pie­ta­ri to­te­aa ha­jal­laan ja muu­ka­lai­si­na asu­vil­le us­ko­vai­sil­le Pon­tok­ses­sa, Ga­la­ti­as­sa, Kap­pa­do­ki­as­sa, Bi­ty­ni­as­sa ja Aa­si­an maa­kun­nas­sa: ”Tie­dät­te­hän, et­tei tei­tä ole lu­nas­tet­tu isil­tä pe­ri­mäs­tän­ne tyh­jän­päi­väi­ses­tä elä­mäs­tä mil­lään ka­to­a­val­la ta­va­ral­la, ho­pe­al­la tai kul­lal­la, vaan Kris­tuk­sen, tuon vir­heet­tö­män ja tah­rat­to­man ka­rit­san, kal­liil­la ve­rel­lä” (1. Piet. 1:18–19).

Tuo veri pu­huu Kris­tuk­sen te­ke­mäs­tä so­vin­nos­ta. Hän on ai­nut ih­mi­nen, joka ky­ke­ni täyt­tä­mään Moo­sek­sen lain. Hän täyt­ti lain koko maa­il­man kaik­kien ih­mis­ten puo­les­ta. Jee­sus it­se sa­noi, et­tei hän ole tul­lut la­kia ku­mo­a­maan vaan täyt­tä­mään sen. Lain täyt­tä­mi­sen tie vei hä­net ris­til­le. Kär­si­mi­sel­lään, kuo­le­mal­laan ja ylös­nou­se­mi­sel­laan hän lu­nas­ti ih­mi­set syn­nin val­lan al­ta.

Sa­no­ma Jee­suk­sen te­ke­mäs­tä täy­del­li­ses­tä so­vin­to­työs­tä jo­kai­sen ih­mi­sen puo­les­ta on evan­ke­liu­mi eli ilo­sa­no­ma. Sen ydin on syn­tien an­teek­si­an­ta­mus, joka on Ju­ma­lan val­ta­kun­nan pää­sa­no­ma.

Lut­her sa­noi, et­tä tu­lem­me au­tu­aik­si il­man omaa an­si­o­tam­me: yk­sin us­kos­ta, yk­sin ar­mos­ta, yk­sin Kris­tuk­sen täh­den. Jee­suk­sen ope­tus­lap­si on opet­ta­jan­sa ar­mah­ta­ma. Hä­nen au­tuu­ten­sa ei ra­ken­nu omiin te­koi­hin ja an­si­oi­hin, vaan Kris­tuk­seen ja hä­nen täy­del­li­syy­ten­sä us­kon kaut­ta.

Teks­ti: Ai­mo Hau­ta­mä­ki

Ku­vi­tus­ku­va: Ko­ti­pi­has­sa / Lu­ki­jan kuva

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 18.10.2017

Evan­ke­liu­mi­teks­ti Joh. 9:24–38

Bib­lia

Niin he kut­sui­vat toi­sen ker­ran sen ih­mi­sen, joka so­ki­a­na oli ol­lut, ja sa­noi­vat hä­nel­le: an­na Ju­ma­lal­le kun­nia! Me tie­däm­me sen ih­mi­sen syn­ti­sek­si. Hän vas­ta­si ja sa­noi: jos hän on syn­ti­nen, sitä en minä tie­dä: vaan sen minä ai­no­as­ti tie­dän, et­tä minä, joka so­kia olin, nyt näen. He sa­noi­vat taas hä­nel­le: mitä hän si­nul­le teki? Kuin­ka hän si­nun sil­mäs ava­si? Hän vas­ta­si: jo minä sa­noin teil­le, et­te­kö te kuul­leet? Mik­si te taas sitä tah­dot­te kuul­la? Tah­dot­te­ko te myös hä­nen ope­tus­lap­sik­sen­sa? Niin he ki­roi­li­vat hän­tä ja sa­noi­vat: sinä olet hä­nen ope­tus­lap­sen­sa; mut­ta me olem­me Mo­sek­sen ope­tus­lap­set. Me tie­däm­me Ju­ma­lan Mo­ses­ta pu­hu­tel­leen: mut­ta mis­tä tämä on, em­me tie­dä. Niin ih­mi­nen vas­ta­si ja sa­noi heil­le: se on to­sin ih­meel­li­nen, et­tet­te tie­dä, mis­tä hän on, ja kui­ten­kin hän ava­si mi­nun sil­mä­ni. Mut­ta me tie­däm­me, et­tei Ju­ma­la kuu­le syn­ti­siä; vaan joka on Ju­ma­lan pal­ve­lia ja te­kee hä­nen tah­ton­sa, sitä hän kuu­lee. Ei ole maa­il­man alus­ta kuul­tu, et­tä joku on sen sil­mät avan­nut, joka so­ki­a­na syn­ty­nyt on. El­lei hän oli­si Ju­ma­las­ta, niin ei hän tai­tai­si mi­tään teh­dä. He vas­ta­si­vat ja sa­noi­vat hä­nel­le: sinä olet pää­nän­sä syn­nis­sä syn­ty­nyt, ja sinä ope­tat mei­tä? Ja he ajoi­vat hä­nen ulos.

Ja Je­sus sai sen kuul­la, et­tä he oli­vat hä­nen aja­neet ulos, ja kuin hän löy­si hä­nen, sa­noi hän hä­nel­le: us­kot­kos sinä Ju­ma­lan Po­jan pääl­le? Hän vas­ta­si ja sa­noi: Her­ra, kuka se on, et­tä minä hä­nen pääl­len­sä us­koi­sin? Niin Je­sus sa­noi hä­nel­le: sinä olet hä­nen näh­nyt, ja hän on se, joka pu­huu si­nun kans­sas. Niin hän sa­noi: Her­ra, minä us­kon. Ja hän ku­mar­si ja ru­koi­li hän­tä.

Raa­mat­tu 1992

Mies, joka oli ol­lut so­kea, kut­sut­tiin kuul­ta­vak­si. Fa­ri­seuk­set sa­noi­vat hä­nel­le: ”An­na kun­nia Ju­ma­lal­le! Me tie­däm­me, et­tä se mies on syn­ti­nen.” Mies vas­ta­si: ”On­ko hän syn­ti­nen, sitä en tie­dä. Mut­ta sen tie­dän, et­tä minä, joka olin so­kea, nyt näen.” He ky­se­li­vät: ”Mitä hän si­nul­le teki? Mil­lä ta­voin hän ava­si sil­mä­si?” Mies vas­ta­si: ”Jo­han minä sen teil­le sa­noin, te vain et­te kuun­nel­leet. Mik­si te taas tah­dot­te sen kuul­la? Te­kee­kö tei­dän­kin mie­li hä­nen ope­tus­lap­sik­seen?” He vas­ta­si­vat hä­nel­le pil­kal­li­ses­ti: ”Sinä hä­nen ope­tus­lap­sen­sa olet, me olem­me Moo­sek­sen ope­tus­lap­sia. Me tie­däm­me, et­tä Ju­ma­la pu­hui Moo­sek­sel­le, mut­ta mis­tä tuo mies on pe­räi­sin, sitä em­me tie­dä.” ”Mer­kil­lis­tä”, mies vas­ta­si, ”et­tä te et­te tie­dä, mis­tä hän on – ja kui­ten­kin hän on an­ta­nut mi­nul­le nä­kö­ni. Kaik­ki­han me tie­däm­me, et­tä Ju­ma­la ei kuun­te­le syn­ti­siä, mut­ta sel­lais­ta hän kuu­lee, joka kun­ni­oit­taa hän­tä ja elää hä­nen tah­ton­sa mu­kai­ses­ti. Iki­päi­vä­nä ei ole kuul­tu, et­tä joku oli­si avan­nut so­ke­a­na syn­ty­neen sil­mät. Jos hän ei oli­si Ju­ma­lan mies, hän ei oli­si pys­ty­nyt sel­lai­seen.” Sil­loin fa­ri­seuk­set sa­noi­vat: ”Sinä olet syn­ty­mäs­tä­si syn­ti­nen, syn­tiä täyn­nä koko mies – ja sinä ru­pe­at opet­ta­maan mei­tä!” He ajoi­vat mie­hen ulos.

Jee­sus sai kuul­la, et­tä mies oli ajet­tu ulos, ja ta­va­tes­saan tä­män hän ky­syi: ”Us­kot­ko Ih­mi­sen Poi­kaan?” ”Her­ra, kuka hän on?” mies ky­syi. ”Sano, jot­ta voi­sin us­koa.” Jee­sus sa­noi: ”Sinä olet näh­nyt hä­net. Hän on täs­sä ja pu­huu kans­sa­si.” ”Minä us­kon, Her­ra”, mies sa­noi ja lan­ke­si maa­han hä­nen eteen­sä.

28.5.2020

Kun To­tuu­den Hen­ki tu­lee, hän joh­taa tei­dät tun­te­maan koko to­tuu­den. Joh. 16:13

Viikon kysymys