JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Sana sunnuntaiksi

Loh­dun ja va­roi­tuk­sen sa­no­ja lo­pu­na­jal­le

Päivämies
Sana sunnuntaiksi
18.11.2018 6.51

Juttua muokattu:

31.12. 09:28
2019123109283220181118065100

Tu­le­vai­suus ei pe­lo­ta, jos sy­dän on val­mis ot­ta­maan vas­taan Jee­suk­sen toi­sen tu­le­mi­sen. Val­vo­mi­sen sun­nun­tai muis­tut­taa het­kes­tä, joka tu­lee yl­lät­tä­en eteem­me. Se päi­vä näyt­täy­tyy us­ko­vai­sil­le ilon ja au­tuu­den päi­vä­nä.

Jee­sus pu­hui öl­jy­mä­el­lä vii­mei­sis­tä ta­pah­tu­mis­ta. Hän käyt­ti pal­jon ai­kaa se­lit­tä­es­sään omil­leen lo­pun ai­ko­jen ta­pah­tu­mia. Kai­ken se­li­tyk­sen tar­koi­tuk­se­na oli vah­vis­taa ope­tus­lap­sia myös vai­kei­den ai­ko­jen yli. Val­vo­mis­ta tar­vi­taan sil­loin, kun on pi­me­ää ja epäi­lyk­set pai­na­vat miel­tä. Us­kon yti­me­nä on luot­ta­mus Jee­suk­sen sa­noi­hin.

Mil­loin se ta­pah­tuu?

Kes­kus­te­lu läh­ti liik­keel­le ope­tus­las­ten ky­sy­myk­sel­lä, et­tä ”mil­loin se kaik­ki ta­pah­tuu” (Matt. 24:3). Jee­sus oli pu­hu­nut omas­ta kuo­le­mas­taan ja kär­si­myk­ses­tään. Kes­kus­te­lut jat­kui­vat lo­pu­nai­ko­jen ku­vauk­seen. Ope­tus­lap­set ky­syi­vät kes­kei­siä asi­oi­ta ja Jee­suk­sen pu­hees­sa oli pal­jon ver­taus­ku­via.

Ih­mi­siä on ai­na kiin­nos­ta­nut vii­meis­ten ai­ko­jen ta­pah­tu­mat, ja mo­net ovat teh­neet myös omia en­nus­tuk­sia, jot­ka ovat osoit­tau­tu­neet ai­na vää­rik­si. Vii­mei­nen päi­vä on vain Ju­ma­lan, tai­vaal­li­sen Isän tie­dos­sa.

Jee­sus ei it­se­kään tien­nyt lo­pul­lis­ta päi­vää, mut­ta hän an­toi pal­jon va­roit­ta­via sekä toi­voa he­rät­tä­viä merk­ke­jä. Hän sa­noi, et­tä ”tämä val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mi ju­lis­te­taan kaik­ki­al­le maa­il­maan, kai­kil­le kan­soil­le to­dis­tuk­sek­si, ja sit­ten tu­lee lop­pu” (Matt. 24:14). Evan­ke­liu­mi ei ka­toa, ei­kä us­ko­vais­ten tar­vit­se kil­voi­tel­la il­man evan­ke­liu­mia. Evan­ke­liu­mi tu­lee myös kuu­lu­maan kai­kil­le et­si­vil­le, maa­il­man lop­puun as­ti.

Jee­sus va­roit­taa

Us­ko­vai­sil­la on kui­ten­kin vaa­ro­ja, jot­ka voi­vat ai­heut­taa kil­voi­tuk­ses­sa vä­sy­mys­tä. Us­kon kil­voi­tus­ta ei ku­va­ta Jee­suk­sen pu­hees­sa hel­pok­si. Ah­dis­tus tu­lee kui­ten­kin us­kon ul­ko­puo­lel­ta, kos­ka ”tei­dät pan­naan ah­taal­le” (Matt. 24:9). Jee­suk­sen ni­men täh­den jou­dum­me ko­ke­maan pilk­kaa ja vai­noa. Ru­kouk­sen avul­la voim­me saa­da hel­po­tus­ta ah­dis­tuk­seen.

Noo­an ai­ka­na elet­tiin sa­mal­la ta­val­la kuin lo­pu­nai­ka­na. Ih­mi­set ei­vät vä­lit­tä­neet Noo­an pa­ran­nus­saar­nas­ta, vaan jat­koi­vat elä­mää niin kuin en­nen­kin. Sen jäl­keen kun ar­kin ovet sul­jet­tiin, ei pa­ran­nuk­ses­ta ol­lut enää apua, kos­ka ark­kiin ei ol­lut enää si­sään­pää­syä. Tul­va­ve­si hu­kut­ti kaik­ki ih­mi­set. Ai­no­as­taan Noo­an per­he pe­las­tui.

Jee­sus va­roit­ti us­ko­vai­sia kil­voi­tuk­sen vaa­rois­ta, vää­ris­tä pro­fee­tois­ta sekä vai­nos­ta. Epä­us­koi­sia hän ke­hot­taa kuu­le­maan pa­ran­nus­saar­naa. Kuu­le­mi­nen voi syn­nyt­tää ha­lun us­koa ”val­ta­kun­nan evan­ke­liu­miin” (Matt. 24:14). Ope­tuk­sen si­säl­tö on oi­kea, kun sii­nä to­teu­tuu ar­mon li­säk­si myös to­tuus.

Loh­du­tus Ju­ma­lal­ta

Ih­mi­nen oli tur­mel­tu­nut syn­tiin­lan­kee­muk­sen seu­rauk­se­na ja Noo­an ai­ka­na ”ih­mis­ten pa­huus li­sään­tyi maan pääl­lä” (1. Moos. 6:5). Ajan mer­kit liit­tyi­vät syn­nis­tä naut­ti­mi­seen, mikä voi­si ol­la merk­ki­nä myös tä­män ajan paa­tu­muk­ses­ta.

Jee­sus piir­si tar­kan ra­jan pe­las­tu­neis­ta, mi­ten ar­ki­sen työn kes­kel­tä ”toi­nen ote­taan ja toi­nen jä­te­tään”. Ke­ho­tus val­vo­mi­seen on ai­na ajan­koh­tai­nen Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa, kos­ka Jee­suk­sen kuu­li­jat oli­vat kaik­ki, Juu­das­ta lu­kuun ot­ta­mat­ta, sii­nä het­kes­sä us­ko­vai­sia.

Mo­net elä­vät ul­koi­ses­ti us­ko­vai­sel­le so­pi­vaa elä­mää, mut­ta si­säi­ses­ti ei enää ole Py­hän Hen­gen lah­jaa ei­kä us­koa. Kil­voi­tuk­sen ras­kaus ja huo­let voi­vat uu­vut­taa niin, et­tä us­ko näyt­täy­tyy myös ras­kaa­na taak­ka­na. Jee­suk­sen va­roi­tuk­set ovat edel­leen ajan­koh­tai­sia.

Si­nun ei tar­vit­se huo­leh­tia lo­pu­na­jan suu­res­ta hä­däs­tä. Jee­sus sa­noi ru­koi­le­van­sa omien­sa puo­les­ta, et­tä he var­jel­tui­si­vat tä­män maa­il­man kes­kel­lä (Joh. 17:11). Ru­kous voi ol­la myös vas­ta­vuo­rois­ta, ja Ju­ma­la voi pu­hua meil­le loh­dut­ta­via sa­no­ja. Saat ol­la tur­val­li­sel­la mie­lel­lä ja us­koa kaik­ki epäi­lyk­set, kiu­sauk­set ja syn­nit an­teek­si Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­sa.

Jaak­ko Sääs­ki­lah­ti

Jul­kais­tu Päi­vä­mie­hes­sä 14.11.2018

Ku­vi­tus­ku­va: Lu­ki­jan kuva / Vir­pi

Matt. 24:36–44:

Raa­mat­tu 1992: ”Mut­ta sitä päi­vää ja het­keä ei tie­dä ku­kaan, ei­vät tai­vaan en­ke­lit ei­kä edes Poi­ka, sen tie­tää vain Isä. Niin kuin kävi Noo­an päi­vi­nä, niin on käy­vä sil­loin­kin, kun Ih­mi­sen Poi­ka tu­lee. Ve­den­pai­su­muk­sen edel­lä ih­mi­set söi­vät ja joi­vat, me­ni­vät nai­mi­siin ja nait­ti­vat tyt­tä­ri­ään ai­na sii­hen päi­vään as­ti, jona Nooa meni ark­kiin. Ku­kaan ei aa­vis­ta­nut mi­tään, en­nen kuin tul­va tuli ja vei hei­dät kaik­ki men­nes­sään. Sa­moin käy, kun Ih­mi­sen Poi­ka tu­lee. Kak­si mies­tä on pel­lol­la: toi­nen ote­taan, toi­nen jä­te­tään. Kak­si nais­ta on jau­ha­mas­sa vil­jaa: toi­nen ote­taan, toi­nen jä­te­tään. ”Val­vo­kaa siis, sil­lä te et­te tie­dä, minä päi­vä­nä tei­dän Her­ran­ne tu­lee. Ym­mär­rät­te­hän, et­tä jos ta­lon isän­tä tie­täi­si, mi­hin ai­kaan yös­tä va­ras tu­lee, hän val­voi­si ei­kä an­tai­si mur­tau­tua ta­loon­sa. Ol­kaa siis te­kin val­miit, sil­lä Ih­mi­sen Poi­ka tu­lee het­kel­lä, jota et­te aa­vis­ta.

BIB­LIA. Vaan sii­tä päi­väs­tä ja het­kes­tä ei tie­dä ken­kään, ei tai­vaan en­ke­lit­kään, vaan mi­nun Isä­ni yk­si­nän­sä. Mut­ta niin­kuin Noan ajat oli­vat, niin pi­tää myös Ih­mi­sen Po­jan tu­le­mus ole­man. Sil­lä niin­kuin he nii­nä päi­vi­nä ve­den­pai­su­mi­sen edel­lä oli­vat, söi­vät ja joi­vat, nai­vat ja huo­li­vat, ha­maan sii­hen päi­vään as­ti, jona Noa ark­kiin si­säl­le meni, ja ei tie­tä­neet en­nen kuin ve­den­pai­su­mus tuli, ja ot­ti pois kaik­ki: niin pi­tää myös Ih­mi­sen Po­jan tu­le­mus ole­man. Sil­loin on kak­si ke­dol­la: yk­si ote­taan ylös, ja toi­nen jä­te­tään. Kak­si jau­ha­vat myl­lys­sä: yk­si ote­taan ylös, ja toi­nen jä­te­tään. Val­vo­kaat siis; sil­lä et­te tie­dä, mil­lä het­kel­lä tei­dän Her­ran­ne on tu­le­va. Mut­ta se tie­tä­käät: jos per­hee­ni­sän­tä tie­täis, mil­lä het­kel­lä va­ras on tu­le­va, kai­ke­ti hän val­vois, ei­kä sal­li­si kai­vaa huo­net­tan­sa. Sen­täh­den ol­kaat te myös val­miit; sil­lä mil­lä het­kel­lä et­te luu­le­kaan, tu­lee Ih­mi­sen Poi­ka.

7.6.2020

Jee­sus sa­noo: "Niin kuin Isä on ra­kas­ta­nut mi­nua, niin olen minä ra­kas­ta­nut tei­tä. Py­sy­kää mi­nun rak­kau­des­sa­ni." Joh. 15:9

Viikon kysymys